Kannattaako katkaista välit tällaiseen kaveriin?
Kaveriin, joka jatkuvasti kertoo loukkaantuneensa jostain sun tai jonkun muun sanomisesta, vaikket olisi tarkoittanut mitään pahaa tai toisen sanomisessa ei ole mitään loukaavaa?
Oletteko enää sellaisen kaveri?
Kommentit (25)
Kuulostaa Ap siltä, että taustallanne on jo jonkinlaista käsittelemätöntä eripuraa tai epäluottamusta. Ehkä kaverisi loukkaantui siksi?
Kokemukset ovat niin henkilökohtaisia että ei ole mitään universaalia totuutta esittää. Tutustu ihmiseen, jos ei luonnistu tutustuminen ihmisiin ylipäätään niin hakeudu hoitoon, perustele asiat että viesti menee perille niin että toinen ymmärtää asian oli se mikä tahansa niin järki vastaanottaa viestin ja tulkitsee sen, ole oma itsesi (jos olet narsisti, tapa itsesi, please).
Jos kemiat ei natsaa, ei kannata mielestäni jäädä "kouluttamaan" toista, aikuista ihmistä, vaan etsiä seuraa jonka kanssa homma sujuu luontevasti.
Olen itse ollut kerran se loukkaantuja: ihan sama mistä kaverin kanssa puhuin, hän alkoi aina tivaamaan suu vaahdossa, miten aion ratkaista kyseisen asian tai inkuttamaan mitä saan tuntea ja mistä saan ärsyyntyä. Hän myös usein totesi, että hänen ärsyyntymisensä ei ole sama asia kuin minun ärsyyntymiseni, koska hänellä on aina jokin hyvä syy ja minulla ei. En ole valittaja, joten en useinkaan kokenut näitä asioita ongelmaksi enkä varsinkaan etsinyt arkisiin ilmiöihin mitään ratkaisuja. Jotkut piuhat meillä vain oli ristissä, enkä jaksanut tätä kuviota enää.
Toisen kerran olen ollut itse se loukkaaja. Olen aika asiapitoinen ja suorapuheinen, enkä ymmärtänyt kierrellä asioiden ympärillä tarpeeksi, yksi kaveri aina loukkaantui jos hän kysyi mielipidettäni ja sanoin sen ystävällisesti mutta suoraan. Tähänkin totesin, että olisi liian vaikea ryhtyä aina tarkoin puntaroimaan jokaista sanaa hänen seurassaan. Varsinkin kun muita ystäviä on paljon, enkä käyttäytynyt tai puhunut kuitenkaan koskaan loukkaavasti, totesin että annetaanpa tämän draaman nyt olla.
Minä olin myöhäisteininä varsinainen sarjaloukkaantuja. Silloinen ihastukseni mut siitä sitten koulutti pois antamalla suoraa palautetta. Häneltä sen kestin, koska olin niin ihastunut. Nyt ajatellen se meidän silloisen kaveripiirin henki ehkä oli vähän toksinen, ei vähiten siksi että kaikki oltiin ihastuneita siihen samaan tyyppiin XD ja muutenkin kadehdittiin toisiamme ja haluttiin painaa muita alas. Nykyään mun sosiaalinen ympäristö on sellainen etten mielestäni tarvitse edes mitään erityistä toleranssia muiden kommentteihin. Ollaan ystävällisiä puolin ja toisin.
Mutta joo ap:lle niin ehkä sitten kannattaa katkaista välit jos kaveri on kovin hankala.
Ei kyllä kerro älykkyydestä. Herkkänahkaisuudesta ja loputtomasta minä minästä, minun tunteeni -tyypistä kylläkin