Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Maksaahan Jari Saario itse pelastusoperaationsa?

Vierailija
10.01.2026 |

Toivon todellakin, että hän selviää ehjin nahoin ja mielin. 

 

Mutta toivon myös, että minkään maan veronmaksajat eivät joudu maksamaan äärimmäisen kallista (ja vaarallista) pelastusoperaatiota. 

Miksi? No hän ei ole mitenkään vahingossa joutunut merihätään tyhmästi yksin keskellä valtamerta vaan hän on tietoisesti itse sinne itsensä järjestänyt. Hänen soutelunsa on jonninjoutavaa huomionhakua, omalla hengellä leikkimistä. Lapsikin ymmärtää, että riskit on valtavat. On itse kovalla vaivalla jörjestänyt itsensä paikalle, ei ole mitenkään joutunut vahingossa sinne.

Eri asia jos olisi vaikka tekemässä jotain huipputärkeää tutkimusta, olisi siis töissä eikä vain seikkailemassa. Pelastajat ovat nyt sidottuina tuollaiseen älyttömään sijaintiin ja poissa sieltä missä onnettomuuksia sattuu oikeassa elämässä, pelastajat joutuvat myös itse vaaraan.


Toivottavasti pelastustoiminnan kustannukset on sisällytetty alkuperäiseen rahoitussuunnitelmaan, jonkinlaiseen vakuutukseen. 


Toivottavasti kaikki menee nyt hyvin mutta kustannukset sille, joka ne on aiheuttanut älyttömillä hankkeillaan.

Kommentit (1090)

Vierailija
1081/1090 |
15.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huh helpotusta, kyllä nyt Turvallisuushakuisen Sääntö kansalaisen mieltä keventää kun asia on oikein Virallisesti Tutkittu ja todettu Saarion olevan Väärässä ja Uhka Turvalliselle Yhteiskunnalle, jossa kaikki asiat pitää säännellä.

 

 

Vierailija
1082/1090 |
15.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Maksaako omasta huolimattomuudestaan kotinsa tulipalon aiheuttanut kansalainen tulipalon sammuttamisesta aiheutuneet kulut?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1083/1090 |
15.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi nyt jumal...uta...minunkin maksamistani veroista, joka ei ole kovin pieni summa sekään, menee muiden taskuihin melkoiset määrät. Tukia jaellaan joka suuntaan ja aina on saajat vielä käsi ojossa haluamassa lisää. Tukielätitkin aktivoituu siinä vaiheessa kun pelkäävät, että joku muukin on heidän apajillaan. Tämäkin aloitus tekopyhää paskaa, koska ap on mitä suurimmalla todennäköisyydellä yksi tukien saajista. Hätä on nyt kova, kun joku muu olisi saamassa 'veronmaksajien rahoja', joita itse lypsetään hyvällä  halulla. On tämä kansa hiton tyhmää. Olisi edes pelkästään ahne, mutta kun on vielä yksinkertainen.

 

Vierailija
1084/1090 |
15.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Saarion pelastusoperaatiota vastustaneet kannattavat varmasti myös sitä, että esimerkiksi ylipainoiset ihmiset joutuisivat maksamaan itse sairaanhoitokulunsa.

Vierailija
1085/1090 |
15.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Keskustelun" taso on ihan samaa kuin Pallastunturin lumivyörykeississä. Kaivettaisiinko se tähän ja ruodittaisiin taas äidin itsekkyyttä, vertailtais häntä vaikka Saarion kassa?

 

Kyseinen äiti ei ollut vastuussa pelkästään itsestään vaan myös alaikäisestä lapsesta, joten ei ihan vertailtavissa oleva keissi. Ja kyllä, tämä äiti oli itsekäs.

Vierailija
1086/1090 |
15.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ketjua luettuani totean vain, että suomalaisetko maailman onnellisin kansa? Tämä pahan olon määrä on järkyttävä mitä tähänkin ketjuun on suuresti suollettu. 

 

Vihanhallinnassa on monella puutteita. Kohdistuu vielä suurimmalla osalla ihan tuntemattomiin ihmisiin (mukaan lukien ketjun aiheena oleva henkilö). Voisi olla hyvä sulkea some joksikin aikaa. 

 

Tämä. Tätä katkeruuden ja tyhmyyden määrää. Ei ihme, että tämä maa sukeltaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1087/1090 |
15.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Juu, eikä tarvittukkaan, kuin vain häntä varten 66-88 tonnia polttoainetta.

Vuoden luontoteko.

Vierailija
1088/1090 |
15.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan verrattavissa on keskustelun taso. Samaa katkeraa kateutta ihmiselle joka uskalsi elää muutakin kuin kuraeteinen-juhlamokka-arjensujuvuus-paskaa. Saario jäi historiaan siinä missä vaikka Christer Boucht, Veikka Gustafsson, Pertti Duncker tai Hjallis. Täällä räkyttävistä mitättömyyksistä tuskin kukaan. "Joi eniten juhlamokkaa maailmassa"

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1089/1090 |
15.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yks muija oli jääny autol jumii kinoksee. Se viitto mua ja pyys työntämään tai hinaamaan. Kysyin et onko sil rahaa, mä en auta ketään ilmaiseksi. Rupes kiroomaan ja huutamaan et pitää auttaa ja on törkeetä olla ekana kysymäs fyffee. Mä ajoin pois, en mä auta ketään ilmaiseksi. 

Vierailija
1090/1090 |
15.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Myötätunto - tuntematon käsite.

Rukoilen katumusta! 

 Armahda tätä kansaa!