Mitä tehdä, jos psykiatri ei usko että psyykelääke aiheuttaa tunteettomuutta?

Olen ollut psykoosissa, koin että kyse oli demoneista.  Psykiatria voittaa silti nekin pahuudellaan ja nopeastihan siinä paranee kun demonitkin kalpenevat sille  julmuudelle :o 

Öö, yleensä lääkettä syödään, koskaon negatiivisia tunteita. Etkö juuri halua päästä niistä tunteista eroon?

Tietty samalla häviää kaikki tunteet, mutta et voi samaan aikaan sekä syödä että säästää kakkua.

Vierailija kirjoitti:

Öö, yleensä lääkettä syödään, koskaon negatiivisia tunteita. Etkö juuri halua päästä niistä tunteista eroon?

Tietty samalla häviää kaikki tunteet, mutta et voi samaan aikaan sekä syödä että säästää kakkua.

Ehkäpä tunteillekin on syynsä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Öö, yleensä lääkettä syödään, koskaon negatiivisia tunteita. Etkö juuri halua päästä niistä tunteista eroon?

Tietty samalla häviää kaikki tunteet, mutta et voi samaan aikaan sekä syödä että säästää kakkua.

Ehkäpä tunteillekin on syynsä

Samaa mieltä. Mutta jos pystyy hallitsemaan/käsittelemään ne tunteensa, niin eihän sitten psykiatriakaan tarvita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Öö, yleensä lääkettä syödään, koskaon negatiivisia tunteita. Etkö juuri halua päästä niistä tunteista eroon?

Tietty samalla häviää kaikki tunteet, mutta et voi samaan aikaan sekä syödä että säästää kakkua.

Ehkäpä tunteillekin on syynsä

Samaa mieltä. Mutta jos pystyy hallitsemaan/käsittelemään ne tunteensa, niin eihän sitten psykiatriakaan tarvita?

Voi olla. Psykiatria ikäänkuin rangaistus ihmiselle sitten, pyrkii tappamaan koko sielun ja tunteet

Niin siis rangaistus henkilölle, joka ei hallitse

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

lopeta lääke. helppoa

Lopetus ei kyllä ole välttämättä helppoa.

Ja ennen kaikkea: kuinka voi antaa tällaisia neuvoja tietämättä, mistä sairaudesta on kyse?
Jos kyseessä on psykoosi, oireet ilmaantuvat uudelleen.
Zombie-tunne on kadonnut, mutta psykoosi on palannut täysin. Ja sitten päädyt psykiatriselle osastolle ja koko paska alkaa alusta.

Riippuu vähän, että mikä sairaus.

Jos sulla esim kaksisuuntainen tms, niin se on vaan toivottavaa, että tunneheittely tasaantuu. Jos taas kyseessä esim pieni annos mielialalääkettä, jotta keskivaikea masennus lähtisi helpottamaan, niin voisi olla aiheellista kysyä toiselta psykiatrilta mielipidettä

Vierailija kirjoitti:

Typeriä neuvoja lopettaa lääke. Ehkä kannattaa, ehkä ei.

 

Ehdottomasti kannattaa enemmin kuunnella lääkäriä kuin nimettomiä nettipalstoille kirjoittavia. Paremmin ammattilainen ymmärtää sun sairautta kuin joku tuntematon nettitrolli.

No onko se lekuri itse niitä lääkkeitä kokeillut?

Musta on outoa, kun jotkut niin sokeasti uskoo niihin eikä kyseenalaista mitään vaikka oma olo menee vaan huonommaksi.

Nekin on kuitenkin vain yksi ihminen ja sillä on se yksi oma mielipiteensä eikä se elä potilaidensa elämää.

Lääke pitää lopettaa, mutta lopettamistapa pitää selvittää. Nyt mietit eloonjäämisen kannalta, jos tuo lääkäri tappaa sinut, etsit toisen tai mietit, voitko paremmin ilman hoitoa. 

Itselle apatiaa ja toimintakyvyttömyyttä on aiheuttanut SSRI ja kaikki muukin serotoniinia lisäävä ja aripipratsoli. Ystävällä tuon jälkeen Litium, minä onneksi vältyin siltä. Mutta näistäkin noustaan pikemmin vuosia kuin kuukausia. 

Tee ensin tekoälyn kanssa kartoitus, mikä sinulla on ihan oikeasti. Minä en ole masentunut oikeasti vaan dissosioitunut kehitystraumainen kroonisessa freezessä ja sen mukaan lääkkeet ja itsehoito on toiminut. Ja nykyään tarkastan heti tekoälyltä, sopiiko lääke vai ei. Lääkäri viimeksi ehdotti kahta eri lääkettä tasavahvuisina. Minä tiesin ennestään, että haluan kokeilla sitä toista (lisää dopamiinia). Mutta toinen taas olisi laskenut muutenkin vaivalloisesti käynnissä olevaa elimistöä ja mieltä. Eli olisi pahentanut asiaa. 

Tekoälyn kartoitukseen voit käyttää tunteja, päiviä, viikkoja. Kertoa niin paljon enemmän oireitasi, ajatuksiasi ja historiaasi kuin lääkäri ikinä voisi saada tietää sinusta. 

Itse kasvoin ympäristössä jossa vanhemmat emotionaalisesti saivat rellestää ihan miten lystäsivät, persoonallisuushäiriöisiä, epävakautta, epäluotettavuutta,  mutta sitten kun kerrankin toimin samalla tavalla --->  psykiatrian uhriksi ja tätä ennen yrittänyt olla viilipytty ja tasapainoinen, kestää,kestää,sietää sietää hillitä hillitä hillitä, kunnes en enää jaksanut, huom  tämäkään ei kohdistunut kuitenkaan muihin.  Meniköhän ihan oikein?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Öö, yleensä lääkettä syödään, koskaon negatiivisia tunteita. Etkö juuri halua päästä niistä tunteista eroon?

Tietty samalla häviää kaikki tunteet, mutta et voi samaan aikaan sekä syödä että säästää kakkua.

Ehkäpä tunteillekin on syynsä

Samaa mieltä. Mutta jos pystyy hallitsemaan/käsittelemään ne tunteensa, niin eihän sitten psykiatriakaan tarvita?

Ehkäpä jollekin ihmiselle, ehkä sinullekin joskus vielä, sattuu jotain niin hirveää, että tunnesäätely hajoaa hetkellisesti. Ja toisille ei ole sellaista luksusta suotu lapsesta lähtien vaan lapsi on joutunut keksimään selviytymismekanismit, jotka eivät ole hyviä aikuisena plus kuluttavat taustalla energiaa koko ajan. 

Kaikille, joilla on ongelmia, perustavanlaatuisia, suosittelen Sam Millerin kanavaa Youtubesssa. 

Vierailija kirjoitti:

Itse kasvoin ympäristössä jossa vanhemmat emotionaalisesti saivat rellestää ihan miten lystäsivät, persoonallisuushäiriöisiä, epävakautta, epäluotettavuutta,  mutta sitten kun kerrankin toimin samalla tavalla --->  psykiatrian uhriksi ja tätä ennen yrittänyt olla viilipytty ja tasapainoinen, kestää,kestää,sietää sietää hillitä hillitä hillitä, kunnes en enää jaksanut, huom  tämäkään ei kohdistunut kuitenkaan muihin.  Meniköhän ihan oikein?

 

Ei mennyt. Mitä tapahtui? 

 

Itsellä samantapainen purku käynnissä, mutta se ei ole lähtenyt lapsesta. Minua tietysti helpottaa se, että ihmiset eivät ole enää elämässäni ja suosittelen harkitsemaan sopivaa etäisyyttä, suurtakin. 

Vierailija kirjoitti:

Riippuu vähän, että mikä sairaus.

Jos sulla esim kaksisuuntainen tms, niin se on vaan toivottavaa, että tunneheittely tasaantuu. Jos taas kyseessä esim pieni annos mielialalääkettä, jotta keskivaikea masennus lähtisi helpottamaan, niin voisi olla aiheellista kysyä toiselta psykiatrilta mielipidettä

Kaksisuuntaisista osa on, osa ei oikeasti ole. Noita diagnooseja annetaan välillä aika kevyesti tai ottamatta huomioon tilannekohtaisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Öö, yleensä lääkettä syödään, koskaon negatiivisia tunteita. Etkö juuri halua päästä niistä tunteista eroon?

Tietty samalla häviää kaikki tunteet, mutta et voi samaan aikaan sekä syödä että säästää kakkua.

Ehkäpä tunteillekin on syynsä

Samaa mieltä. Mutta jos pystyy hallitsemaan/käsittelemään ne tunteensa, niin eihän sitten psykiatriakaan tarvita?

 

Ehkäpä jollekin ihmiselle, ehkä sinullekin joskus vielä, sattuu jotain niin hirveää, että tunnesäätely hajoaa hetkellisesti. Ja toisille ei ole sellaista luksusta suotu lapsesta lähtien vaan lapsi on joutunut keksimään selviytymismekanismit, jotka eivät ole hyviä aikuisena plus kuluttavat taustalla energiaa koko ajan. 

&nbsp

Hetkinen - en yhtään kyseenalaista enkä kritisoi sitä, että tunnesäätely hajoaa hetkellisesti tai pysyvästi. Kirjoitin, että jos niin tapahtuu, niin eikö silloin tarvita lääkkeet, jotka turruttavat tunteet - jos niin ei tapahdu, ei tarvita lääkkeitäkään. 

Tietty sairauksia voi olla monenlaisia, mutta minä mietin niitä tunteita: jos tunteiden kanssa ei pysty elämään arkra, niin jotain on pielessä.