Suolistosairaus,yksi vessa ja miehen syyllistävä asenne että "etkö voi yrittää tehdä jotain tuolle jatkuvalle pas""misell"
Mutta kun tämä ei ole mikään keliakia,jossa tilanne maagisesti korjaantuu jättämällä pois gluteenin.
En itsekään nauti siitä kun vatsaan koskee ja sitten yksi vielä raivoaa ja syyllistää.
6v sentään puolustaa minua että "äidin maha on kipee" ja saattaa vessan oven takaa huudella että "kakkaa vaan äiti,ei oo niin iso pissa" :D
Ja pahinta on,että tämä on omistusasunto. Kun ostimme tämän,tilanne ei vielä ollut näin kriittinen.
Kommentit (108)
Vierailija kirjoitti:
Ap, voisitko kirjottaa mikä suolisairaus?
Mulla on IBS, samoin on melkeenpä koko suvullani.
Mahani on parempi jos noudatan neuvoja IBS mahalle.
Laktoosihan on melkeenpä kaikilla aikusilla.
No ei ole läheskään kaikilla...höpö höpö
Lopeta se turha paskominen! t. mies
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan ommella avannepotilaalla peräaukkoa kiinni. Jos näin on tehty, on syy muu kuin avanne.
Entä jos AP:lle laitetaan avanne ja ommellaan peräaukko kiinni?
Sairaus on ikävä mutta ymmärrän puolisoakin. Kyllä se käy hermoille kun koko elämä pyörii toisen paskomisten ehdoilla. Päälle vielä koko kämpässä leijuva jatkuva imelä paskankäry. Väkisin alkaa miettiä miten elämä voisi olla helpompaa toisin. Lisäksi, onko sairauden hoito hallussa? Ettei vaan kitusiin sujahtaisi herkkuja jotka räjäyttää suoliston.
"Tuleeko sinulle yllätyksenä etteivät kaikki ajattele noin??? Mikä sinua vaivaa..."
Enpä viitsi enää aikaani haaskata enkä itseäni satuttaa yrittämällä löytää rakkautta näiden yökkijöiden joukosta.
Mulla on lymfosyyttinen mikroskooppinen koliitti ja se todettiin järkyttävän vesiripulijakson jälkeen. En tule saamaan avannetta eikä tähän oikein ole lääkehoitoa tai ruokavaliota.
Mun ekoja ajatuksia diagnoosin jälkeen oli, että onneksi olen sinkku eikä tarvitse kuunnella kenenkään miehen keljuilua tähän päälle.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on lymfosyyttinen mikroskooppinen koliitti ja se todettiin järkyttävän vesiripulijakson jälkeen. En tule saamaan avannetta eikä tähän oikein ole lääkehoitoa tai ruokavaliota.
Mun ekoja ajatuksia diagnoosin jälkeen oli, että onneksi olen sinkku eikä tarvitse kuunnella kenenkään miehen keljuilua tähän päälle.
Onni onnettomuudessa. Harvassa ne, joista on rakastamaan sairastunutta.
Ja minulla on täysi oikeus valita rinnalleni ihmisiä, jotka eivät raivoa Ja kyllä, sellaisia ihmisiä myös on.
Ihmiset purkavat stressiä eri tavoin.
Omat vanhempani ovat raivoajia ja huutajia.
Itse olen itkuherkempi. Minussa ei virtaa suurta vihaa. Kun ärryn, tekee mieli itkeä, toki huutaa myös joskus, mutta pidättäydyn siitä. Ja ennen kaikkea vetäydyn, koska en halua olla muille ärtyisä tai muuta. Enkä tykkää, että kukaan on lähellä, kun olen herkimmilläni. Toki siedän sen tarvittaessa, hyväähän ihmiset tarkoittavat, ja monethan tuntevat kiusallisuutta ja epävarmuutta lohdutustilanteissa. Ei tiedä, miten oikein tukea toista, eikä ole vain yhtä oikeaa tyyliä.
Ei tämäkään, välttelevä, tapa sen parempi ole myöskään. Siksi on parasta löytää ympärilleen ihmisiä, jotka ymmärtävät juuri sinun inhimillisyytesi.