Miksi tupakoitsijoita vainotaan nykypäivän Suomessa?
Me olemme ihmisiä kuten muutkin ja kaiken lisäksi kohteliaita ja huomaavaisia. Aina kun menen tupakkatauolle, esimerkiksi ihan kohta, tervehdin reippaasti vastaantulevia naapuriasukkaita.
Kommentit (107)
absurdia tuossa valituksessa on se, kun nää mammat valittaa hajusta. mä olen polttanut lapsesta asti ja vanhempani on polttaneet sisällä tupakka . aikuisena olen polttanut 30 savuketta päivässä nyt 30 vuoden ajan.
en ole kuollut eikä ole syöpää.
astma on ja hajuste allergia, mutta tupakka ei aiheuta oireita.
ja silti ... silti nää luulee nää mammat, että ne saa syövän tai astma kohtauksen pelkästä hajusta.. haju ei ole sama asia kuin myrkyllinen määrä, vaikka se tulisi sisälle sinun asuntoon ulkoa. ja ei et kuole tai saa syöpää jos kävelet parin metrin päästä ohi ulkona jos joku polttaa tupakkaa.
mullapa tulee pakokaasu haju sisälle ja oksennan sen takia ja pyörryn ja kukaan ei sille asialle tee mitään.
mulla haisee verhot ja peitot pakokaasulle, mutta ei sille mitään mahda..
menkää kauempaa jos haju häiritsee sitä paitsi tupakan haju on ihana ja turvaa tuova tuoksu. tulee lapsuus mieleen
Matias marttisella on kikkeli pystyssä kun vauva on sylissä.
Koko aloitus on vitsi. Ei kukaan tupakoitsija kysy tuollaista.
Keskiverto tupakoitsija: Ei välitä tupakoimattomien epämukavuudesta, polttelee lähellä kauppojen ovia panee haisukääryleen tuleen myös parkkihallissa. Haisisi ja levittäisi lemua edes omissa oloissaan, mutta kun keskivertotupakoitsija tuntuu saavan spesiaaliriemua siitä, että häiritsee muita -> merkki empatian puutteesta. Tumpit heitetään ilman omantunnuntuskia maahan tai auton ikkunasta maastoon, vaikka olisi rutikuivaa ja metsäpalovaroitus. Filtterit ovat täynnä raskasmetalleja ja mikromuoveja, jotka ennen pitkää päätyvät vesistöihin ja sitä kautta mereen, mistä ihmiset syövät ne kalojen ja äyriäisten mukana itseensä. Yhteiskunta maksaa tupakoitsijan taudit: Verenkiertohäiriöt, hampaiden kiinnityskudosten sairaudet, suusyövät, keuhkosyövät, verenkiertohäiriöt, sydänkohtaukset, keuhkoahtaumat, aivoverenkierron häiriöt ja taipumuksen sairastua tulehdustauteihin keskivertoväestöä helpommin, mistä aiheutuu muita työntekijöitä enemmän poissaoloja.
SIKSI!
Ketään ei "vainota" ellei häiritse muita. Tupakka haisee kymmenen metrin päähän ja pidemmällekin. Haju on paha, koska se haju on myrkyllistä. Tupakanhajuisessa vaatteessa on esimerkiksi hirveä määrä myrkyllisiä kemikaaleja.
Sekin väittämä, että ennen kaikki tupakoivat eikä mitään tapahtunut, ei myöskään pidä paikkaansa. Juuri tänä päivänä ne röökinsavussa varttuneet kuolevat syöpiin ja muihin sairauksiin. Tupakkaa on toki ollut historiassa pidempäänkin, mutta ei siinä määrin, että miehet sekä naiset polttivat ahtaissa kaupunkioloissa. Tämä tupakointihistoria on varsin lyhyt ja onneksi tulossa tiensä päähän.
Vierailija kirjoitti:
Koska yhteisillä verorahoilla sitten hoidetaan teidän keuhkosyöpiä, aivohalvauksia, keuhkoahtaumatauteja, kasvaimia jne...
Jaaha hoidetaan niillä verorahoilla urheiluvammatkin.
Miksi ei "vainottaisi"? Miksi tupakointia pitäisi sallia yhteiskunnassa?
Niin kauan kuin tupakka on laillista, sen käyttöä ei pitäisi voida hankaloittaa kohtuuttomasti. kohtuullisuusperiaate sopii tässäkin.
Tupakoitsijat ovat siinä mielessä rohkeita, että paljastavat heikkoutensa ja riippuvuutensa kaikkien nähden.
Vierailija kirjoitti:
Tupakoitsijat ovat siinä mielessä rohkeita, että paljastavat heikkoutensa ja riippuvuutensa kaikkien nähden.
Mitäs heikkoutta siinnä on jos nautiskelee tupakin kahvin päälle?
Vierailija kirjoitti:
Koska yhteisillä verorahoilla sitten hoidetaan teidän keuhkosyöpiä, aivohalvauksia, keuhkoahtaumatauteja, kasvaimia jne...
Vai semmosta. Hoidetaan muuten myös auto-onnettomuuksissa loukkaantuneita, urheilussa loukkaantuneita, alkoholisteja ja narkkareita ym. ym. Kasvaimia ja syöpää on valtavasti myös ei tupakoitsijoiden joukossa ja seuraavaksi tatuoinnit ja ihosyöpä leviämässä laajalti. Kommenttisi oli siis täysin älytön.
Ovat kateellisia meille tupakoitsijoille.
Vierailija kirjoitti:
Ketään ei "vainota" ellei häiritse muita. Tupakka haisee kymmenen metrin päähän ja pidemmällekin. Haju on paha, koska se haju on myrkyllistä. Tupakanhajuisessa vaatteessa on esimerkiksi hirveä määrä myrkyllisiä kemikaaleja.
Sekin väittämä, että ennen kaikki tupakoivat eikä mitään tapahtunut, ei myöskään pidä paikkaansa. Juuri tänä päivänä ne röökinsavussa varttuneet kuolevat syöpiin ja muihin sairauksiin. Tupakkaa on toki ollut historiassa pidempäänkin, mutta ei siinä määrin, että miehet sekä naiset polttivat ahtaissa kaupunkioloissa. Tämä tupakointihistoria on varsin lyhyt ja onneksi tulossa tiensä päähän.
Paljonko mahdat käyttää kotonasi myrkyllisiä kemikaaleja? Pesuaineet ja varsinkin ne jäätävän kamalan hajuiset veskin kemikaalit joita jokaisella roikkuu pytyissä niin että hajun haistaa jo ulko-ovella kun astuu asuntoon. Joo, itte ette enää haista niitä.
Vierailija kirjoitti:
Ketään ei "vainota" ellei häiritse muita. Tupakka haisee kymmenen metrin päähän ja pidemmällekin. Haju on paha, koska se haju on myrkyllistä. Tupakanhajuisessa vaatteessa on esimerkiksi hirveä määrä myrkyllisiä kemikaaleja.
Sekin väittämä, että ennen kaikki tupakoivat eikä mitään tapahtunut, ei myöskään pidä paikkaansa. Juuri tänä päivänä ne röökinsavussa varttuneet kuolevat syöpiin ja muihin sairauksiin. Tupakkaa on toki ollut historiassa pidempäänkin, mutta ei siinä määrin, että miehet sekä naiset polttivat ahtaissa kaupunkioloissa. Tämä tupakointihistoria on varsin lyhyt ja onneksi tulossa tiensä päähän.
Tupakointi on vähentynyt. Syövät ovat lisääntyneet...
Vierailija kirjoitti:
Ovat kateellisia meille tupakoitsijoille.
Mistä olisin? Lopetin tupakoinnin ja elämäni on huomattavasti parempaa. Tupakointi ei ole mikään nautinto vaan riippuvuus. Riippuvuus saa tupakoitsijan tupakoimaan ja kai se silloin voi nautinnolta tuntua, kun vieroitusoireet ovat taas hetken poissa. Harvoin ihmiset huumeriippuvaisiakaan kadehtivat eikä tupakointi eroa huumeriippuvuudesta millään tavalla. Oikeastaan on vielä addiktoivampaa. Tupakoitsijan elämä pyörii vain tupakan ympärillä ja lopulta tämä "ihana kaveri" vie hengen. Kuka tuollaista elämää kadehtisi.

Et taida olla ihan terve päästäsi?
Tunnen pari ihmistä, jotka joutuivat lapsuutensa tupakansavussa elämään. Astmaa ja allergioita molemmilla, vaikka kumpikaan ei ole ikinä tupakkaa itse polttanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ovat kateellisia meille tupakoitsijoille.
Mistä olisin? Lopetin tupakoinnin ja elämäni on huomattavasti parempaa. Tupakointi ei ole mikään nautinto vaan riippuvuus. Riippuvuus saa tupakoitsijan tupakoimaan ja kai se silloin voi nautinnolta tuntua, kun vieroitusoireet ovat taas hetken poissa. Harvoin ihmiset huumeriippuvaisiakaan kadehtivat eikä tupakointi eroa huumeriippuvuudesta millään tavalla. Oikeastaan on vielä addiktoivampaa. Tupakoitsijan elämä pyörii vain tupakan ympärillä ja lopulta tämä "ihana kaveri" vie hengen. Kuka tuollaista elämää kadehtisi.
Et taida olla ihan terve päästäsi?
Ai koska päätin lopettaa epäterveen riippuvuuteni? Enemmän miettisin ovatko tupakoivat kauhean terveitä päästään, kun itseään hitaasti tappavat.
Kovia veronmaksajia ainakin ovat! Suorastaan esimerkillisiä!