Onko oikein miehenä alkaa seurustella naisen kanssa, joka ei ole se ns. oma unelmanainen?

Vierailija kirjoitti:

Vain hullu jahtaa koko elämänsä olematonta haavekuvaa. Rakastu. Se hoitaa ongelman.

Entä jos se rakastuminen on aina yksipuolista?

Mitäs sitten tapahtuu kun vuosien jälkeen tapaat sen unelmiesi naisen? 

No 90 prosenttia miehistä joutuu noin tekemään, jos ylipäätään haluaa seurustella tai perustaa perheen.

En haluaisi olla sellaisen miehen kanssa, joka vaan tyytyisi minuun. Nuorena oli kaksi tällaista ehdokasta, jotka jäivät ikuisesti kaipaamaan saavuttamatonta rakkautta. Tuollaiset osaavat vielä olla pahimmillaan tosi ilkeitä ja sadistisia. Tekevät kyllä selväksi, että olet ikuinen kakkonen. Ei kiitos koskaan enää.

Vierailija kirjoitti:

No 90 prosenttia miehistä joutuu noin tekemään, jos ylipäätään haluaa seurustella tai perustaa perheen.

Sitten ihmetellään miten se nainenkin vain lihoo eikä pidä itsestään huolta. Siis ketä varten, sitä miestäkö joka ei edes välitä? Sitä saa mitä tilaa.

Vierailija kirjoitti:

Täydellisiä unelmapuolisoita on vain elokuvissa. Reaalimaailmassa on eri säännöt. Kukaan ei oikeasti ole täydellinen.

Mä ainakin olen täydellinen. 

Ehäpä näin vanhempana, voisin tyytyä tällaiseen suhteeseen, nimittäin jos on todella oikeasti rakastunut ja sinut jätetään, se sattuu todella syvästi ja kauan. Sitä tunnetta en enää koskaan halua, toivottavasti en rakastu enää ikinä ja tule jätetyksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei minusta. Kamalaa, jos toinen tyytyy ja sitten kun iskee se jalat-alta-rakkaus ei näy kuin auton perävalot, kun äijää viedään. Samoin vaiva, minkä olet valmis näkemään toisen eteen kun hän on ihan kiva vs. joku joka on pakko saada pitää elämässään on ihan eri sfääreissä. Äänestän Ei, koska en itsekään halua olla mikään kiva kulujen jakaja ja tiskikoneen lisäosa.

 

 

 

Minä olen varmaan se "ihan kiva". Pitäisi varmaan olla itseään täynnä oleva mt-ongelmainen pynttäytynyt harakka niin mies näkisi "vaivaa". En ole koskaan ymmärtänyt mitä hemmettiä teen väärin, mutta jotain se kuitenkin on. Olen kuitenkin ihan nätti mutten tarpeeksi mitään. 

 

Jatkan. Aluksi tuntuu, että mieskin rakastuu, mutta sitten käy vähä vähältä ilmi, että miehelle suhde on ihan ok-tyyppinen ratkaisu. Ensin mies voi olla jopa tosissaan rakastunut, mutta jokin käytöksessäni "lösäyttää" miehen halun nähdä vaivaa. Olen sellainen helppo ja kiva nainen suhteessa ja se on vain ilmeisesti väärin. 

Pitää olla se draamaprinsessa tms. kun sellaiset ovat niitä jotka kertovat, että mies osti hierontalahjakortin tai satasien hienon laukun lahjaksi "noin vain" vaikken itse kyllä halua tuota, mutta on ihan per s ee stä että muutun aina sellaiseksi "kaveriksi" miehelle. Ihan sama mitä paskaa miehet jauhavat hankalista naisista kun sellaisen he kaikki oikeasti haluavat. 

Muutenkin miesten puheet pitää ymmärtää hieman kierosti. Mies haluaa naapurintytön - niin sellaisen luonnonkauniin mallin. Mies ei halua liian laihaa naista - niin ettei ole kilpailua. Ei halua hankalaa - no haluaahan kun säilyy metsästysvietti. Eikä kannata kertoa itse rakastavansa vaan kannattaa pitää mies aina vähän varpaillaan, jopa suhteessa ja erityisesti avioliitossa. 

Eikä kannata koskaan täysin luottaa mieheen. Ei koskaan. 

Eihän tuo terveeltä kuulosta. Nyrkkisääntö on 3kk. Tämän yli kun junnaat ihmisen kanssa "mukavuussyistä" (olen tässä nyt sen aikaa kun jotain parempaa ilmaantuu), tuon ihmisen jättäminen alkaa tuntua entistä vaikeammalta. Ihmissuhde on kuin puu. Suhde, vaikka huonokin kasvattaa aina juuret ja mitä syvemmälle ne kasvaa sitä kivuliaampaa on repiä ne irti ja lähteä. 

Jostain syystä juuri miehillä on taipumus jäädä roikkumaan huonoihin suhteisiin. He katselevat kyllästyneinä jopa inhoten vaimoaan ja ovat vetäytyviä. Tuntuu kuin vain se vaimo olisi läsnä siinä suhteessa ja mies on täysin irtautunut tunnetasolla. Sitten vaimolle tulee yllätyksenä kun mies pakkaa jonain päivänä kassinsa ja huikkaa ovelta by the way: en ole ikinä rakastanut sinua. vaimo miettii että onko koko suhde ollut vain harhaa. Onko hän uhrannut itsensä ja elämänsä valesuhteelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei minusta. Kamalaa, jos toinen tyytyy ja sitten kun iskee se jalat-alta-rakkaus ei näy kuin auton perävalot, kun äijää viedään. Samoin vaiva, minkä olet valmis näkemään toisen eteen kun hän on ihan kiva vs. joku joka on pakko saada pitää elämässään on ihan eri sfääreissä. Äänestän Ei, koska en itsekään halua olla mikään kiva kulujen jakaja ja tiskikoneen lisäosa.

 

 

 

Minä olen varmaan se "ihan kiva". Pitäisi varmaan olla itseään täynnä oleva mt-ongelmainen pynttäytynyt harakka niin mies näkisi "vaivaa". En ole koskaan ymmärtänyt mitä hemmettiä teen väärin, mutta jotain se kuitenkin on. Olen kuitenkin ihan nätti mutten tarpeeksi mitään. 

 

 

 

Jatkan. Aluksi tuntuu, että mieskin rakastuu, mutta sitten käy vähä

Voi johtua lapsuudenkodista ja kotikasvatuksesta. Eli jos lapselle tehdään kotona selväksi että hänen pitää olla "helppo lapsi". Hän ei saa ilmaista tarpeitaan ja negatiivisia tunteitaan turvallisesti ja hänet hyväksytään vain jos hän on ongelmaton, sopuisa ja kiltti, ei pyydä apua vaan selviää ongelmista omin nokkineen mutta auttaa aina muita ja on hyödyksi muille. Jos vanhemmat kaiken lisäksi ovat epävakaita ja lapsen on käveltävä jatkuvasti "munankuorilla" estääkseen räjähtelyt. lapsi kasvattaa tuntosarvet vaistoamaan muiden tunteita ja tarpeita mutta ei omiaan. 

Tällaisesta lapsesta kasvaa automaattinen miellyttäjä joka pitää omat tarpeensa visusti piilossa ja sopeutuu aina muiden tarpeisiin. Omien tarpeiden julkituonti on "vaarallista" ja ehkä ei edes itsekään ole oppinut tunnistamaan niitä vaikka suorastaan vaistoaa muiden tarpeet.

Ala sinäkin itsekkääksi. Puhu tarpeistasi, pyydä aina apua ja tukea kun tarvitset sitä. 

Haluat että lähtisitte matkoille? Älä sano heti perään "ei se oikeastaan niin tärkeää ole, ei sillä väliä, kunhan unelmoin, en tarkoittanut sitä". lakkaa pitämästä omia tarpeitasi ja aikaasi vähempiarvoisena kuin muiden ja muista että muut eivät vaistoa tunteitasi ja tarpeitasi niin hyvin kuin sinä vaistoat heidän tarpeensa. Mies ei voi tietää että merkkilaukku tekee sinut onnelliseksi jos et sano sitä. Tällaiset ihmiset luulee että muutkin ovat samanlaisia "ajatustenlukijoita" kuten he itse ovat ja sitten katkeroituvat kun muut eivät vastaa heidän salattuihin toiveisiin joita he eivät ikinä tuo julki.

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisyys sille, että löytäisit unelmakumppanin, voi olla tosi pieni ja joudut vuosia etsimään ja etsimään. Minulle ainakin riittää, että kumppani on "ihan kiva".

Tässä kiteytettynä syy, miksi itse taas en halua enää parisuhteeseen. Liian iso riski siihen, että olen toisen mielestä korkeintaankin "ok".

Ja silloin valitettavasti toinen pitää jatkuvasti yhä silmät auki siltä varalta, että löytyykin se elämänsä rakkaus.

Lisäksi se kohtelu sitä "ihan ok" -kumppania kohtaa on korkeintaankin kaverillista. Pahimmillaan on oltu ihmeissään kun olen pahoittanut mieleni siitä, kun on huokailtu kuinka kaunis uusi työkaveri on.

Näin omalla kokemuksella.

"Haluat että lähtisitte matkoille? Älä sano heti perään "ei se oikeastaan niin tärkeää ole, ei sillä väliä, kunhan unelmoin, en tarkoittanut sitä". lakkaa pitämästä omia tarpeitasi ja aikaasi vähempiarvoisena kuin muiden ja muista että muut eivät vaistoa tunteitasi ja tarpeitasi niin hyvin kuin sinä vaistoat heidän tarpeensa. Mies ei voi tietää että merkkilaukku tekee sinut onnelliseksi jos et sano sitä. Tällaiset ihmiset luulee että muutkin ovat samanlaisia "ajatustenlukijoita" kuten he itse ovat ja sitten katkeroituvat kun muut eivät vastaa heidän salattuihin toiveisiin joita he eivät ikinä tuo julki."

Kokemuksesta, ei tuo auta siinä kohtaa jos olet toiselle korkeintaankin ihan ok. Toinen lähinnä ärsyyntyi, kun "olin jatkuvasti vaatimassa", ja hän haluaisi olla vain rauhassa.

Mutta tosiaan, en aloita enää suhdetta, ellen näe toisen olevan valmis menemään vaikka kuuhun ja takaisin minun vuokseni.

Vierailija kirjoitti:

No 90 prosenttia miehistä joutuu noin tekemään, jos ylipäätään haluaa seurustella tai perustaa perheen.

Miksi täällä aina kuvitellaan, että jos itsestä tuntuu asia joltain, niin kaikilla muillakin se on niin? Miehet rakastuu koko ajan. Ja onnellisesti. Kato vähän ympärilles. 

Vierailija kirjoitti:

Ehäpä näin vanhempana, voisin tyytyä tällaiseen suhteeseen, nimittäin jos on todella oikeasti rakastunut ja sinut jätetään, se sattuu todella syvästi ja kauan. Sitä tunnetta en enää koskaan halua, toivottavasti en rakastu enää ikinä ja tule jätetyksi.

I feel you!

Nuo kolmikymppisenä alkaneet ihan ookoot suhteet päättyy ryminällä nelikymppisenä, kun toinen rakastuu. Tulee ehkä pettämistä ensin, sitten menee jakoon talo ja lapset. Riidellään omaisuudesta, tapaamisista, elareista. Sen uuden rakkauden kanssa pistetään pystyyn uusperhe. Ehkä vielä iltatähti. Ah auvoa. 

Se rakkaus ei ihan oikeasti ole mitään hömppää. Se on se voima, miksi toiset välttää tämän limbon. Elämässä ei voi huijata noin. Sen löytää edestään.

Ei, ei se riitä et on mukavaa, sen täytyy olla jotain parempaa. Siinä täytyy olla rakkautta, siinä täytyy olla unelmii, mannapuuroa ja mansikkaa, juuri oikeenlaista kemiaa.