Elämää narsistisen (?) sisaren kanssa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyt häneltä miksi hän tekee mitä tekee ja miltä se hänestä tuntuu. Ymmärryksen puute on syy ihmisten kärsimykseen, ei tarvitse ratkoa mitään vaan ymmärtää.

Narsismi on suojautumismekanismi, defenssi, ei se tee sisarestasi huonompaa ihmistä.

Olkoon mitä vain, mutta sellaisen vaikutuspiirissä on hirveää elää, jos joutuu hänen maalitaulukseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta nyt taas tuntuu, että pelastamisen tahto on täysi nolla, kun luen viimeisiä viestejä kuolinasioiden hoitamisesta, jossa yritän sanoa, ettei hän saa yrittää rikkoa lakia, hoidella perikunnan nimissä asioita ennen kuin viralliset paperit on kunnossa ja hän käskee minun laittaa puhelimen pois, ennen kuin minusta tulee vainoharhaisempi. 

 

Narsistin lempisanoja on harhainen, vainoharhainen, kuvitella jne. Etenkin jäädessään kiinni jostakin. Narsisti nimittelee muita mielellään, samoin yrittää nolata tuottamalla häpeää. Joten unohda koko sisko. 

Joo, siinähän oli vähän se että tottahan se lakipuoli oli... Tällä on erityinen paino tässä suvussa, kun vanhempi oli tunnettu jäykästä vainoharhaisuudestaan monien asioiden suhteensa ja siskonsa oli siitä ihan osastohoidossakin ja isoäiti vasta erikoinen onkin. Itselläni ei ole tällaista, vaikka aina olen pelännyt. Sisarella oli nyt siis yhdessä lauseessa koko arsenaali käytössä: olet sitä mitä eniten pelkäät sukusi geeneissä! 

Narsisteissa, on hän sellainen tai vain muistuttaa kovasti koettelevaa on se, miten heillä ei ole mitään säädyllisyyttä siinä, miten navan alle tai tikarin sieluun iskevät ja miten pienistä syistä!

Miksi sinun pitäisi auttaa siskoasi? 

Vierailija kirjoitti:

Miksi sinun pitäisi auttaa siskoasi? 

Sitä minäkin olen miettinyt! Tunnen kauheaa syyllisyyttä kun asetan hänelle rajoja, kieltäydyn tekemästä jotakin tai laitan hänet yksin johonkin tilanteeseen koska en itse pysty tai henkisesti jaksa. Hän on kova syyllistämään. Toisaalta voi olla, että olen sille vain erityisen herkkä, koska tuntuu että kaikkien pitäisi auttaa häntä, ymmärtää häntä ja kunnioittaa häntä enemmän.

Pelkästään kahden lapsen äitiys oli hänelle elämää suurempi tilanne, kun kukaanhan ei voi olla täydellinen äiti ja siksi koko ajan piti olla auttamassa, sanomassa miten hyvä äiti hän on, tuomitsemassa muita äitejä, omaa äitiämme jonka olisi pitänyt auttaa koko ajan enemmän. Minullahan ei ollut lopulta enää oikeutta omaan elämään, kun sain pelkkää huutoa ja ivailua, jos satuin mainitsemaan että olin tehnyt jotain kivaa, silloin minua häpäistiin siitä, miten mitätön olen, kun minulla ei ole lapsia ja siksi voinkin tehdä mitä vain.

Hän oli heti yliopistossa aikuisiällä, jota edelsi tietysti se että vuosikausia minun piti tsempata ja motivoida häntä, jotta hänen älykkyytensä, jota me muut emme ole tunnustaneet (ei vitsi, hän syytti kaikkia ja erityisesti äitiämme tästä) pääsisi vihdoin esille, hän oli joutunut johonkin outoon riitaan opettajan kanssa ja väitti opettajan ottaneen hänet silmätikukseen. Itse veikkaan, että suurin ongelma oli ollut se, että vaikka oppiaine olisi kuinka ei-vaativasta päästä yliopistossa, siellä vaaditaan tiettyä kunnioitusta opettajaa kohtaan ja ennen kaikkea nöyryyttä, joka ei ikinä ole ollut hänen vahvin puolensa. Mutta siihenkin hän vaati apua, miten kirjoittaa essee, jolla näyttää opettajalle. No, olin itse valmistunut kymmenen vuotta sitten aivan toiselta alalta, niin tulos avusta oli huono ja opettaja kuulemma sätti häntä entisestään. Hän varmasti tulkitsi sen minun tyhmyydekseni :D

Miksi aina pitää auttaa, sen kun tietäisi. Yksi asia on, miksi hän aina vaatii apua kaikkeen, toinen se, miksi sitä on tullut annettua. Hänhän manipuloi minut siihen syyllistämällä ja rajattomalla haukkumisella aina kunnnes luovutan. Tässä on siis ihminen, joka tunkee samaan aikaan vessaan ja alkaa sitten sanoa, että pyyhit etupyllysi väärin. 

Uusi vuosi mutta narsistihullut vaan jankkaa samaa ikivanhaa kaavaa. Huoh!

Eipä ne narsistit täältä minnekään vuoden vaihtuessa katoa. 

Se vasta olisikin, ihmeparantuminen kun kello lyö kaksitoista! Olisi kaikilla elämä parempaa ja helpompaa, myös heillä itsellään.

En osaa sanoa muuta kuin että aseta omat rajasi ja pidä niistä kiinni. Varmaan narsistisisko tuosta suuttuu ja katkoo välit, mutta parempi sekin kuin yrittää hyppiä jatkuvasti hänen pillinsä mukaan. Voi tuossa ihan hyvin olla narsististen piirteiden lisäksi kyse myös epävakaista piirteistäkin. Ei olisi lainkaan harvinaista, että jolllain on useampia persoonallisuuden häiriöiden piirteitä, tai voi olla sekamuotoinenkin. Mistä tuon tietää, jos ei ole tutkittu, mutta ei tuo kyllä tosiaan aivan terveeltäkään kuulosta. En kuitenkaan usko että hän enää tuossa iässä juurikaan muuksi muuttuu, vaikka hakisi terapiaakin. Suojaa siis itseäsi ja aseta sellaiset rajat, että oma terveytesi säilyy. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyt häneltä miksi hän tekee mitä tekee ja miltä se hänestä tuntuu. Ymmärryksen puute on syy ihmisten kärsimykseen, ei tarvitse ratkoa mitään vaan ymmärtää.

 

Tuntuu ettei siihen oikein ole mahdollisuutta, kun jos kysyn, vaikka että miksi hänellä on uniongelmia tai ahdistusta, hän sanoo ettei tiedä. Sitten kun kysyn, voisiko se johtua tästä tai tästä, hän suuttuu ja sanoo viimeistään seuraavan kiistan yhteydessä, että yritän päättää hänen puolestaan mitä hän ajattelee ja tuntee. Ja omat ehdotukset ovat tyyliin onko stressiä, ehkä yrität liian montaa asiaa yhtä aikaa. Tai sanon, että hänen olisi myös hyvä tehdä ja kohdata asioita ilman minua.

 

En edes sanoa, että ehkä kärsit siitä, että äiti olettaa että olet hänen jatkeensa ja on kasvattanut sinut tunteensa kieltäväksi narsistiksi, jotta saisi itselleen täydellisen liittola

Olet kyllä ikävä ihminen!

Vierailija kirjoitti:

Mutta nyt taas tuntuu, että pelastamisen tahto on täysi nolla, kun luen viimeisiä viestejä kuolinasioiden hoitamisesta, jossa yritän sanoa, ettei hän saa yrittää rikkoa lakia, hoidella perikunnan nimissä asioita ennen kuin viralliset paperit on kunnossa ja hän käskee minun laittaa puhelimen pois, ennen kuin minusta tulee vainoharhaisempi. 

Ei tarvitse pelastaa siskoa. Hän on aikuinen ihminen ja jos rikkoo lakia, hän vastaa itse tekemisistään. Pidähän vain huoli, että saat osuutesi perintörahoista, jos teillä on jaettavaa. Ettei hän vie niitä kaikkia. 

Se on kieltämättä hankalaa, kun sitä toivoisi, että terapia voisi auttaa häntä, mutta en ole enää ollenkaan varma. 

Usein kuulemma narsistit saavat ahdistus- ja masennuskausia, kun heidän voittamattomuuden tai suuruuden illuusionsa särkyvät tai uhkaavat särkyä. Nämä ovat kuulemma vaiheita, jolloin narsisti saattaakin hakeutua terapiaan ja muutos alkaa. Mutta usein käy myös niin, että heti kun olo vähän paranee, narsisti toteaa, että hän pärjääkin ihan itse ja kiitos hei. Sisareni on jälkimmäistä sorttia kuten äitinikin, ottaa lyhyen sairasloman tai lyhyen lääkejakson ja sitten jatkaa taas ihan samaan malliin kuin ennenkin ja kieltäytyy ehdottomasti mistään syvällisemmästä hoitosuhteesta, sillä vika on ympäristössä.

Olen itse käynyt  lapsuudenperheen takia 10 vuoden verran terapiaa teini-iästä alkaen ja sisarella on ollut tapana sanoa, että kaikki oivallukset mitä sieltä tulevat, perustuvat vain siihen, että selitän terapeutille omia versioitani tapahtumista. Sanoin joskus, että ettehän te nyt herran tähden voi koko muu perhe olla siellä yhtä aikaa selittämässä omia versioitanne kun se on minun terapiani! Siihen sisareni sitten, että terapeutti ei siis tiedä mistään mitään ja minä vain valehtelen siellä omaksi edukseni, koska haluan näyttäytyä hyvänä ihmisenä. Tämä on siis hänen käsityksensä siitä, mitä terapiassa tehdään. Perheterapiaan taas äiti ei koskaan suostunut, vaikka psykiatrisesta avohoidosta ehdotettiin sitä jo silloin, kun olin teini-ikäinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta nyt taas tuntuu, että pelastamisen tahto on täysi nolla, kun luen viimeisiä viestejä kuolinasioiden hoitamisesta, jossa yritän sanoa, ettei hän saa yrittää rikkoa lakia, hoidella perikunnan nimissä asioita ennen kuin viralliset paperit on kunnossa ja hän käskee minun laittaa puhelimen pois, ennen kuin minusta tulee vainoharhaisempi. 

Ei tarvitse pelastaa siskoa. Hän on aikuinen ihminen ja jos rikkoo lakia, hän vastaa itse tekemisistään. Pidähän vain huoli, että saat osuutesi perintörahoista, jos teillä on jaettavaa. Ettei hän vie niitä kaikkia. 

Jaettavaa on 10 000 ja 300 000 euron välillä jotakin, veloista ja omaisuudesta ei ole mitään tarkkaa käsitystä vielä eikä siitäkään, sattuiko vanhemmalla olemaan salattuja lapsia. Pesänselvittäjä otetaan, koska en ymmärrettävästi luota häneen lainkaan. 

Itse olen katkera vanhemmalle siskolleni lapsuuden asioista, tosin mitä sitä menneitä muistelemaan eihän hän muka muista kuinka mm asettui koulukiusaajieni kanssa samalle puolelle, huusi, komenteli, haukkui, halveksi yms. Hänellä ei todellakaan ollut tunneälyä, sen lisäksi elettiin narsisti isänkin kanssa joka kontrolloi ja hallitsi pelolla, aikuisena kävin muutaman kerran terapiassa mutta lopetin koska en kokenut mitään hyötyä. Siskoni kuuluu setan ääri porukkaan ja raskasta on jos joudutaan olemaan samassa tilassa, vähän kyl rauhoittunut mut silti on erittäin kapeakatseinen ja tiukka monessa asiassa, itse pyrin välttämään riitoja kun ne ahdistaa mua. 

Selvittäkää ensin itse mahdollisimman pitkälle, esimerkiksi virkatodistukset kannattaa tilailla itse, ja niistä yleensä näkee salatut lapset. Pesänselvittäjä maksaa helposti 15 000 - 20 000 euroa. Jos jaettavaa onkin vain 10 000, jäätte miinukselle. 

Sisar ei ole koskaan pyytänyt anteeksi eikä ole kovin hyvä myöntämään, jos on väärässä. Siitä seuraakin usein kummallisia keskusteluita, joihin itselläni palaa hermot, koska niissä ei ole mitään järkeä. Keksitty esimerkki, mutta logiikka on tämä. 

Sisar: Maalataan seinä vihreäksi. Minä: Ei kannata, se ei sovi verhoihin. Sisar: Ei, maalataan seinä vihreäksi, tämä ja tämäkin sanoi niin. Minä: Ei kannata, ja henkilö jota lainaat ei ole koskaan nähnyt huonetta eikä tiedä millaiset verhot siihen on tulossa. Sisar: Sinä haluat vain aina olla oikeassa. Olet aina ollut sellainen. Et kestä sitä, että olet väärässä. Minä: Ehkä näin, mutta ei kannata maalata vihreäksi, katso tästä kirjasta/linkistä/asiantuntijan sivuilta. SIsar: Minusta olisi hyvä, jos emme maalaisi seinää vihreäksi. Minä: Niin, sitähän minä koko ajan sanoin. Sisar: Olet idiootti, olen jo kolme kertaa sanonut, että seinää ei kannata maalata vihreäksi ja sinä koko ajan vain jankkaat ja jankkaat, aiommeko saada tämän asian hoidettua vai emme, on nyt ihan sinun valintasi kuinka hankalaksi aiot tämän tehdä. Valitse. En halunnut korottaa ääntäni mutta sinä pakotit minut siihen ja olen todella kärsivällinen ihminen mutta sinä olet aivan mahdoton. Minä: Eli ei vihreää (alkaa nauraa). Sisar: Sinulla on niin kovat psykologiset defenssit päällä ettet edes ymmärrä mitä sanot! Minä: No niin. Sisar: Tämä on viimeinen kerta kun katselen sinulta mitään tällaista käytöstä. 

Ja sitten sama uudelleen hetken päästä. 

Vierailija kirjoitti:

Itse olen katkera vanhemmalle siskolleni lapsuuden asioista, tosin mitä sitä menneitä muistelemaan eihän hän muka muista kuinka mm asettui koulukiusaajieni kanssa samalle puolelle, huusi, komenteli, haukkui, halveksi yms. Hänellä ei todellakaan ollut tunneälyä, sen lisäksi elettiin narsisti isänkin kanssa joka kontrolloi ja hallitsi pelolla, aikuisena kävin muutaman kerran terapiassa mutta lopetin koska en kokenut mitään hyötyä. Siskoni kuuluu setan ääri porukkaan ja raskasta on jos joudutaan olemaan samassa tilassa, vähän kyl rauhoittunut mut silti on erittäin kapeakatseinen ja tiukka monessa asiassa, itse pyrin välttämään riitoja kun ne ahdistaa mua. 

Itsensä takia kannattaa yleensä yrittää päästä irti katkeruudesta. Voi ajatella vaikka, että koulukiusaamisen aikaan siskosi on itsekin ollut vielä lapsi, eikä teidän kotiympäristö ollut sellainen, että hänen tunneälynsä olisi siinä voinut päästä kehittymään. Mieti myös sitä, että vaikka terapiasta ei joskus ollut sinulle hyötyä, siitä voi silti myöhemmin toisen terapeutin ja toisen menetelmän kanssa olla hyötyä. Jos sinua siis nuo katkerat asiat vielä ahdistavat. 

Joskus mietin, että tämä outo suhde, joka ei ole vain tavallinen sisarussuhde jossa toinen on jonkinlainen narsisti, liittyy siihen, äitimme laittoi hänet hoitoon kun hän oli vasta kahdeksan kuukautta vanha ja samaan hoitopaikkaan kanssani. Olen siis ollut vauvasta asti hänelle aina läsnä ja aina hänen lähin sukulaisensa. Äiti taas on ollut etäinen ja ailahteleva, väkivaltainenkin lapsuudessamme. Useinhan käy niin, että hoitoroolit menevät sekaisin perheissä, jossa vanhemmalla on pahaa mielenterveys- tai päihdeongelmaa. 

Sisar ei kuitenkaan kykene myöntämään sitä, millainen äiti on, vaan silloin kun olimme tekemisissä, aina jos mietin ääneen äidin sekoiluja, hän keskusteli niin kauan että saa oman harminsa äitiä kohtaan purettua ja sitten ilmoitti, etten oiekastaan ymmärrä äitiydestä mitään ja siksi hän ja äiti yhdessä kahdestaan ovat aina oikeassa ja minä väärässä, sekä äidin että hänen suhteen ja saisin muutenkin nyt jo lähteä kotiin kun hänen pitää alkaa tehdä omia asioitaan. 

Jokseenkin narsistinen sisar on nyt päättänyt, että kaikki vanhempamme kuolinpesään liittyvä sotku on tavallaan minun vikaani. Minä kuulemma oksennan hänen päälleen vaikka hän on ilmoittanut, että suostuu vastaanottamaan vain asiallisia sähköpostiviestejä. 

Ongelma toki on, että minun on mahdoton saada asiallista sisältöä aikaan, kun kuolinpesän omaisuutta koitetaan kaapata lakia rikkoen, poliisia tarvitaan kuolinpesän kiinteistölle selvittämään epäiltyjä rikoksia ja uusia perillisiä paljastuu tililiikenteestä. Hän voi nyt vain olla rauhallinen ja syyttää minua hysteeriseksi, kun minä joudun hoitamaan kaiken tämän, ettemme menetä omaisuuttamme ja kaikki menee lain kirjaimen mukaan. 

Hän kuulemma odottaa innolla, ettei tarvitse olla kanssani enää ikinä tekemisissä. Kun en vastaa, jo kolmen tunnin päästä tulee uutta viestiä. Kun kysyn häneltä ihan asiallisia kysymyksiä omaisuuteen liittyen, hän taas jättää vastaamatta, koska on vain niin mukava vallan tunne, kun minun pitäisi saada jokin asia hoidettua ja tarvitsen hänen vastaustaan siihen. Kuten käykö hän katkaisemassa vedet, ettei tule vesivahinkoa tai onko hän sopinut, että suostuu yrityksen kaappaukseen. Hän ilmoitti vain, että menee uimaan eikä ole kiire.

Nyt kun sain loput asiat tältä päivältä hoidettua ennen muutamaa omaa lakimiesasiaani illalla, ilmoitin, etten vastaa mihinkään kuolinpesään liittyviin asioihin viikkoon. 

Tuntuu todella typerältä ja höynäytetyltä, että tämä menee taas aivan samoin kuin kaikki muukin aina ennenkin. Minä päädyn tekemään kaikki vaikeimmat ja vaativimmat asiat, jotka ovat myös hänen edukseen ja hän raivoaa minulle omasta pahasta olostaan ja syyttää minua kaikesta mitä tapahtuu ja mitä kaikki muut tekevät samaan aikaan.

En ymmärrä, miten hänestä tuli tuollainen hirviö.