mikä siinä imukuppisynnytyksessä on niin kamalaa?

kun en itse jaksanut enää sitä kovin voimallisesti punkea.

ojtka ootte kokeneet imukuppisynnytyksen

Toipuminen synnytyksestä vei sitten tavanomaista pitemmän aikaa.

Ei mun mielestä ollut kamalaa. Mun ekassa synnytyksessä käytettiin imukuppia, koska lapsen sydänäänet heikkenivät toisella kyljellä maatessani ja sen vuoksi kätilö ja lääkärit halusivat vauvan äkkiä ulos. Porukkaa pyörikin ympärillä sitten pilvin pimein. Ei miehen kanssa tajuttu sitä hämmästellä, kun oli tosiaan eka synnytys..



Mua ei sattunut ollenkaan, koska oli epiduraali päällä. Vauva oli myös aika pieni, ehkä sekin helpotti asiaa. Toisaalta oli hankalassa tarjonnassa, joten se taas vaikeutti, vaikka vauva olikin pieni.



Ainoastaan se säälitti, kun jälkikäteen näin vauvan päässä imukupin tekemän punaisen jäljen. Vauvaan oli varmasti vähän sattunut. Ja vielä kun tää meidän esikoinen on niin kipuherkkä yksilö.. Mutta hyvä asia tuo imukuppi silti oli, kyse oli kuitenkin lapsen turvallisuudesta ja tulevaisuudesta. Nyt ei ehtinyt tulla mitään happivajetta tms.



Imukupin takia mulle myös tehtiin episiotomia. Parantuminen synnytyksestä kesti siten kauemmin kuin seuraavassa synnytyksessä, jossa ei tarvinnut viiltää välilihaa auki, vaan kätilö pehmitteli välilihan lämpimillä pyyhkeillä joustavaksi. Mutta episiotomiakin parani hyvin eikä mitään ongelmia siitä jäänyt.

Näin miehen näkökulmasta se imukuppi oli ihan ok siihen asti kun avustava naislääkäri aloitti sen vetämisen. Kuvitelkaa nyt: pieni nainen kiskoo haukkari pulleana siitä kahvasta. Ihan kuin jotakin viinipulloa avattaisiin hartiavoimin.



Siinä vaiheessa oli synnytyksen heikkohappisin kohta isälle. Ja kun toista synnytettiin (tai siis äiti synnytti), niin tiesin jo mitä odottaa kun imukuppia fiksailtiin. Siitä huolimatta se brutaali vetäminen oli huimaa katseltavaa.



Ettei jää väärää kuvaa, niin synnytys kyllä sujui todella hyvin sen imukupin avulla. Näin vierestä seuranneena ainakin päättelin.



Ja vielä. Pari synnytystä (kohta kolmas) nähneenä, olen vahvasti sitä mieltä, että kun todella vedetään ihmisten kestokyky tappiin, niin miehet jää kyllä sata-nolla naisille. Te olette ihmeellisiä.

LUin viitosen kommentin ja muistin, että mäkin vuosin aika paljon verta synnytyksen jälkeen! En ole aiemmin tajunnut edes ajatella, että se johtui imukupista!



Pyörryin vauvaa heti synnytyksen jälkeen imettäessäni ja oksensin. Mutta eipä tuokaan jäänyt kaihertamaan. Heikko olo meni nopeasti ohi.

En syyttäisi kyllä imukuppia hurjasta vuodosta. Mä olen vuotanut aina, eikä ole koskaan nähnyt tai ollut lähelläkään imukuppia.



Mut kuulostaa kyllä hurjalta se vetäminen, auts, sanoo vauvakin.

tuskallista ja pelottavaa :( Lisäksi minulle tuli kaksi isoa repeämää sisälle epparin lisäksi. Mutta ilman imukuppia lapsi olisi kuollut. Napanuora oli tiukasti kaulan ja vartalon ympärillä ja sydänäänet laskivat.

mein vauva oli avotarjonnassa ja viistosti tulossa, eikä lopulta olisi tullut ilman apuja ulos. Väkisin sitten repivät vauvan ulos imukupilla, kolme ihmistä sitä kiskoi/painoi mun mahaa minkä jaksoi. Repesin ja taisin vuotaa ihan normaalisti verta. Ja oli kuulema sitten vielä hartiatkin tiukassa. Itse en olisi enään jaksanut äpästää. Mutta aivan hirveästi se sattui. Toivon, ettei kukaan joutuisi moista kokemaan. Järkevä lääkäri olisi tehnyt sektion jo useampi tunti ennen vauvan syntymää. JO ihan lapsiveden värinkin takia (paksua vihreää) ja koska meni reippaasti yli vuorokausi lapsiveden menosta. Kilolla heitti painoarviokin, itse osuin paljon lähemmäksi, mutta eipä sitä kukaan uskonut (ennen muksun syntymää).

Olihan siellä paikalla toistakymmentä ihmistäkin, jos yhtään kuvastaa tilannetta enempää.

kauniista sanoistasi!

Vierailija:

Näin miehen näkökulmasta se imukuppi oli ihan ok siihen asti kun avustava naislääkäri aloitti sen vetämisen. Kuvitelkaa nyt: pieni nainen kiskoo haukkari pulleana siitä kahvasta. Ihan kuin jotakin viinipulloa avattaisiin hartiavoimin.

Siinä vaiheessa oli synnytyksen heikkohappisin kohta isälle. Ja kun toista synnytettiin (tai siis äiti synnytti), niin tiesin jo mitä odottaa kun imukuppia fiksailtiin. Siitä huolimatta se brutaali vetäminen oli huimaa katseltavaa.

Ettei jää väärää kuvaa, niin synnytys kyllä sujui todella hyvin sen imukupin avulla. Näin vierestä seuranneena ainakin päättelin.

Ja vielä. Pari synnytystä (kohta kolmas) nähneenä, olen vahvasti sitä mieltä, että kun todella vedetään ihmisten kestokyky tappiin, niin miehet jää kyllä sata-nolla naisille. Te olette ihmeellisiä.

ei muuta kuin äitimyytille vielä vähän lisää tulta purjeisiin, pyhimyksiähän me olemme

Ja hei sinä valvoja, kai täällä vielä mielipiteitä saa sanoa, taitaa olla pipo kireällä jo noin sananvapautta ajatellen :-)

Älkää nyt viitsikö heti ruveta kettuilemaan, jos joku mies joskus kehuu. Tässä mistään äitimyytistä ole kysymys, minä ainakaan en ole mikään pyhimysäiti eikä kukaan sitä odotakaan. Ette vaan taida olla tottuneita saamaan kehuja ja arvostusta miehiltä, kun noin pitää alkaa hillumaan?



Mies nyt vaan on vaikuttunut, kun on itse saanut seurata vierestä useamman kymmenen tunnin puurtamista ja imukuppihässäkkää. Ja tietää toki hänkin sen, että myös mies puskisi melonin pyllystään, jos olisi pakko - ei siihen erityisesti naista tarvita. Nainen nyt vaan JOUTUU siihen, ja mies saa sivustakatsojan osan.

synnytys kesti 6h. Sen jälkeen olen normaalisti synnyttänyt 4 lasta. Ei ollut kauhukokemus.

Hänen vauvansa kallonpohja murtui kovasta imukupilla vetämisestä ja tämä aiheutti mm. aivovaurion ja aivojen nesteenvirtaamisen ongelmia. (->vesipää)

Vierailija:

Ja vielä. Pari synnytystä (kohta kolmas) nähneenä, olen vahvasti sitä mieltä, että kun todella vedetään ihmisten kestokyky tappiin, niin miehet jää kyllä sata-nolla naisille. Te olette ihmeellisiä.

Omasta kokemuksesta sen verran, ettei todellakaan jäänyt mitään hampaankoloon imukuppisynnytyksestä. Olin ihan puhki yli tunnin ponistamisesta ja vauvan sydänäänet heikkenivät hetkeksi.

Vauva saatiin samantien sillä " läpyskällä" ulos.

Verta vuodin rajusti ja hemoglobiini tippui tosi alas ja eppari tietysti tehtiin. Mutta molemmista toivuin todella nopeasti. Vauvan päähänkään ei jäänyt kummoisempaa jälkeä (en edes muista minkälainen jälki se oli!). Eli no hard feelings!