Suomi on innovoimisen takapajula, ja siksi talous ei ole kasvanut liki 20 vuoteen

Suomessa ongelmien juurisyinä ovat koulutusleikkaukset, TKI-leikkaukset sekä yltiövarovainen mieliala, jossa tuloksia pyritään saamaan aikaan leikkaamalla eikä kasvua hakemalla. Se tyydyttää pörssiyhtiöiden osinkojensaajia, mutta vähentää niiden omaa TKI-rahoitusta ja heikentää yhtiön menestystä pitkällä aikavälillä. 

Suuria pullonkauloja ovat koulutuspohjan ja tutkimuksen tarkoituksellisen heikentämisen lisäksi myös se odotus, että luovien ja innovatiivisten henkilöiden pitäisi olla myös samalla taitavia keksintöjen tuotteistajia sekä sen lisäksi vielä markkinoinnin erityisasiantuntijoita. Jos vielä mahdollista, oletetaan tämän ihmetyypin olevan sen lisäksi myös yrittäjä. Esimerkiksi länsinaapuristamme vastaavat samoista asioista tiimit, joissa on eri alojen osaajat yhdessä. 

Yleensä uutta luovat henkilöt ja innovoijat lähestyvät jo kulloistakin ongelmaa tai tutkimuskysymystä eri tavalla kuin perinteinen DI-Pertti tai -Pirkko. He eivät etene yleensä ongelmanratkaisussaan valmiiksi aurattuja latuja pitkin. Kuitenkin he kokeilevat asioita pohjautuen myös aikaisempaan tietoon. He eivät ole aina verbaalitaitureita ja eivät välttämättä osaa myydä loistavaa ideaansa millekään firmalle. Siten valtava määrä uusia innovaatioita jää sille asteelle, ettei niistä kehitetä kaupallisia tuotteita tai palveluita. Hyviä ideoita ammutaan alas jatkuvasti ennakkoluulojen ja ymmärtämättyyden vuoksi. 

Yhteistyö vaatii sekä erilaisuuden suvaitsemista että luottamusta. Onko meillä Suomessa luottamuksellinen ilmapiiri? Jokainen voi omassa arjessaan ja kansakunnan kaapin päällä pohtia, mitä voi henkilökohtaisesti tehdä luottamuksen ilmapiirin ja luottamuksen lisäämiseksi Suomessa ja suomalaisessa yhteiskunnassa. 

Erityisen ikävää on se, että täällä nälvitään ja nykyään kun kaikki jää ikiajoiksi internetiin myös ikäänkuin julkisesti annetaan sakinhivutusta epäonnistuneille vaatien heiltä asioita, joita ei olla itsekään valmiita tai kykeneviä aikaansaamaan. Monessa muussa maassa ei kukaan joudu samalla tavalla hampaisiin ja elinikäiseen ulosottoon kuten Suomessa. Siellä innovoija ja yrittäjä eivät ole välttämättä edes samoja henkilöitä ja heitä yhdistää halu olla menestyvässä tiimissä ja mieluiten vielä olla alansa parhaita. 

Suomessa puuttuu riskirahoitus. Muutenhan täällä pankit tarjoaisivat kilvan rahastoja, joiden kautta tavallinen Sari tai Jari voisi ostaa rahasto-osuuksia ja seurata, kasvaako riskirahoituksen avulla TKI:sta kaupallisesti menestyviä yrityksiä, jotka sitten kasvattavat ajan mittaan arvoaan. Suomalaiset pankit tyytyvät tilanteeseen, jossa rahat ovat verrattain passiivisina tekemättä lisää rahaa. 

Pankkien ansaintalogiikka perustuu omien tuotteidensa myymiseen ja tilanne, jossa riskisijoitusrahasto perustettaisiin, olisi sellainen että sille olisi kova kysyntä että pankki ansaitsisi sillä.  Ulkomaalaiset eivät tule tätä asiaa suomalaisten puolesta ratkaisemaan ja ulkomaalaisista riskirahoittajista haaveilu on ajanhukkaa.

Kun tilanne on se, ettei TKI-politiikka ja niiden pitkäjänteinen tukeminen ole valtion, kaupallisen sektorin eikä myöskään suomalaisten aktiivisen mielenkiinnon kohteina ja etteivät äänestäjät äänestä Arkadianmäelle valtion aktiivista koulutus- ja TKI-politiikkaa aktiivisesti ajavia ehdokkaita, eikä pankeille anneta palautetta sijoitustuotteiden laadusta, voi sanoa että tämä tilanne on itseaiheutettua globaalissa maailmassa, jossa suurvallat tekevät kaikkensa valjastaakseen kaikki mahdolliset kykynsä tukemaan konkreettisiksi tuotteiksi ja palveluiksi tuottaviksi tiimeiksi ja firmoiksi. Maailmalla ei myöskään välitetä paljoakaan, vaikka tutkija tai innovaattori poikkeaa keskivertokansalaisesta.