On tämä joulu kauheaa aikaay
En ole vain vielä saanut aikaiseksi sitä että lähtisi reissuun jouluksi. On tämä kyllä kauheaa aikaa. Joululaulut ovat oksettavia ja vastenmielisiä. Tuovat mieleen ikävän lapsuuden, vanhat ja avuttomat sukulaiset jotka ovat sekä tyhmiä että kuolevat pian, kaiken vanhanaikaisuuden, typeryyden ja teeskentelyn.
Haudoilla käynti kylmässä talvisäässä tuo mieleen Suomen lohduttoman sään ja kuoleman.
Joulutoivotukset ovat teennäisiä ja typeriä. Kysellään kuulumisia mutta miten voisi mennä hyvin kun 99.9% ihmisistä on tyhmiä, ottivat mm. koronarokotteen eivätkä nähneet sitä kusetusta. Suomen politiikka ja maailmanpolitiikka ovat suolesta ja tyhmien ihmisten hallussa - lisäksi ne ovat valuvikaisia eli toisintavat tyhmyyttä ja epärehellisyyttä.
Sitten lahjojen antaminen. Eivät läheskään kaikki ole ansainneet lahjaa minulta eivätkä anna myöskään minulle lahjaa mutta odottavat silti aina lahjoka - Typerä asetelma joka luo kaunaa aivan turhaan. Lisäksi en halua laittaa tuosta vaan 1000 euroa menemään lahjoihin joita ei käytetä ja ne heitetään menemään.
UGH. Olen puhunut.
Kommentit (6)
Vau, onneksi en tunne sua, muuta ei voi sanoa.
Ostasin lahjan sulle vaikka näinkin tän kirjotuksen. Hyvää joulua vaikka suolesta onkin.
Kuinka ne siellä suljetulla osastolla ovat päästäneet tämän ap:n nettiin?
Sieltä se tuli: 'Tuovat mieleen ikävän lapsuuden'.
Meistä joilla ollut normi lapsuus on joulu mukavaa aikaa!
Jokaisella nykyajan vanhemmalla on vastuu että lapset saavat hyvän lapsuuden koska kaikilla on tietoa mitä huono lapsuudesta seuraa.
Mistäs ajattelit paikan löytyvän missä tuolla asenteella olisi hyvä olla?
Pakenemalla ei paha olo parane.