Uusi parisuhde (uusperhe) ja joulu
Miten teillä on mennyt joulu kodissa, jossa teillä ei ole yhteisiä lapsia puolison kanssa? Kiinnostaisi erityisesti sellaiset tapaukset, joissa molempien lapset ovat jo aikuisia ja pois kotoa muuttaneita. Miten järjestätte joulun vieton? Tulevatko teille vain toisen lapset ja ehkä lapsenlapset? Onko järjestely vuorovuosin?
Olisi mielenkiintoista kuulla, löytyykö ratkaisua, johon kaikki ovat tyytyväisiä. Meillä sellaista ei ainakaan ole löytynyt, ainakaan minä en ole tyytyväinen. Puolison lapset, osalla jo lapsiakin, viettävät meillä pitkiä aikoja lomilla. Joku puolison lapsista ei ole oikeastaan edes koskaan asunut tässä asunnossa, vaan on ollut jo muuttanut omilleen, osalle tämä on lapsuuskoti. Minä omistan asunnosta puolet, olen ostanut osuuteni lasten muutettua jo omilleen.
Ei sille voi mitään, että puolison lapsiin ei voi suhtautua kuten omiin. He ovat niin erilaisia luonteeltaan ja käytökseltään kuin itse ja omat lapseni, että he ärsyttävät minua monesti. Puolisoni tulee toimeen minun lasteni kanssanne lyhyet vierailut, jotka he meillä joskus käyvät, mutta tiedän, ettei hän jaksaisi katsoa poikani perhettä ja heidän elämäntapaansa pitkään ja usein.
Kommentit (8)
Minulla ei ole puolisoa tai lapsia, joten en osaa auttaa
Jos lapset ovat jo aikuisia, heiltä voi varmaan jo hyvissä ajoin ennen joulua tiedustella joulunviettosuunnitelmia. Yllättävän usein on jo jotain tiedossa jotain muita suunnitelmia, lapsi menee toiselle vanhemmalle, kumppanin vanhemmille, kaverijoulu, matkustus, haluavat olla omissa oloissa kotonaan. Sitten voitte sopia, kuka kyläilee ja missä pyhien ympärillä.
Aikuisille voitte myös sanoa, että teillä on sovittu muuta jo välipäiville tms. mutta voivat kyläillä päivinä x, y ja z. Olet muuttanut valmiiseen kotiin, joten puolison lapset on vaan hyväksyttävä ainakin joulupöydässä. Tai lähtekää vaikka itse reissuun, niin ongelma ratkeaa. Ihan alun perin olisi ehkä kannattanut muuttaa yhteen molemmille uuteen asuntoon.
Kuulostat vähän raskaalta.
Muutatte yhteen ja ette siedä toistenne lapsia? Miksi muutitte?
Tuskin suhde tulee pitkään kestämään, jos ette puolison kanssa kykene tällaisesta asiasta keskustelemaan.
Sovit puolisosi kanssa, että vierailut on maksimissaan kahden päivän vierailuja oli kumman lapsista kyse tahansa. Kyse on vieraista ihmisistä, kun ne eivät ole omia lapsia. Uusperheessä on omat, uudet säännöt.
Älkää perustako uusperhehelvettejä. Niistä on vain kärsimystä sen kaikille osapuolille!
Hei AP! Onko sun miehellä lapsia vain yhden naisen kanssa?