Opettaja, älä tule taloussäästöistä kärsivän Vantaan kaupungin palvelukseen.
Vantaan kaupunki on ollut opettajien työnantajana huonossa maineessa, mutta parin viime vuoden aikana kelpoisia opettajia on siirtynyt Vantaaan puolelle töihin Helsingin, Espoon, Tuusulan ja Keravan kuntien palveluksesta. Olen ollut pari vuotta Vantaan palveluksessa, mutta nyt alkaa riittää. Syinä ovat puutteet palkanmaksussa sekä jatkuva ilmaistöiden teettäminen opettajille virkavelvollisuutena. Käytännössä olen tehnyt yli 6000,- eurolla ilmaistyötä Vantaan kaupungille kelpoisena opettajana.
Hertta-palkanmaksujärjestelmässä (naapurikunnissa tunnetaan nimellä Sarastia) on Vantaallakin ongelmia. Olen jo neljä kertaa toimittanut esihenkilölleni työtodistukset aiemmilta työnantajaltani, mutta edelleen ikä- ja kelpoisuuslisät puuttuvat. OAJ on ammattiliittona aivan kädetön ja lähettää Vantaan kaupungin puolesta viestejä, ettei palkkaa makseta. Epassi-rahaa ei voi käyttää mihinkään, kun HSL-kortilla on 400,- euron enimmäislatausraja. Sijaiskorvauksia on mahdotonta seurata Hertassa. Valitettavasti opetuksettomina päivinä Vantaa maksaa sijaisuudet OTU-korvauksina, millä kunta säästää rahaa ja toimii laittomasti. Opettajille on kaadettu myös ylimääräisiä töitä virkvastuuasioina, vaikka naapurikunnissa niistä pitää maksaa ylimääräinen korvaus tai käyttää yt-aikaa. Arvostan sitä, että Vantaalla puhutaan avoimesti koulurakennusten sisäilmaongelmista. Valitettavasti korjatussa koulussa home haisee, joten mikä mahtaa olla oikea tilanne.
Kelpoinen opettaja, mieti vielä kertaalleen, hakeudutuko Vantaalle töihin. Kirjoitan näistä asioista, koska koen, että OAJ:n luottamushenkilöt ovat myös Vantaan kaupungin eli työnantajan puolella. Kun uudet uimahallit ja raitiovaunu ovat rakenteilla taloustaantuman aikana, voin vain kuvitella, miten tilanne heikkenee Vantaan kunnassa ja opettajat joutuvat tekemään yhä enemmän töitä ilmaiseksi.
Kommentit (12)
Kyllähän siellä Vantaan kouluissa sellainen liitoksistaan natisemisen tuntu on oman kokemuksen pohjalta.
Opettajien tarve vähenee 500 luokkaa vuodessa seuraavat 10v. Ei ole lapsia...
Tässä yksityisen sektorin terveiset opettajille: Suosittelemme olemaan ihan staatanan hiljaa ja hyvin hyvin motivoitununeita.
Vierailija kirjoitti:

Pidä sinä ääliö turpasi kiinni, kun et edes ole opettaja! Ap:lle kiitokset valaisevasta aloituksesta. Kuntiin pitäisi saada vihdoin viimein myös opettajarekisteri, josta vanhemmat näkisivät,että kuka lapsiaan opettaa.

No suosittelen sua sitten olemaan mahdollisimman kovaääninen työpaikkasi ongelmista, jolloin esimiehesi voi ratkaista ongelman puolestasi.
Ps. et voi yhtään mitään sille faktalle, että opettajien tarve vähenee 500 luokkaa vuodessa seuraavat 10v, koska ei ole niitä lapsia.
Kymenlaaksossa Kotkan kaupunki hylkää kuulemma opettajien työtodistukset eikä maksa ollenkaan vuosisidonnaista lisää. Työkokemusta omaavien opettajien ei siksi kannata mennä töihin Kotkaan.
Toki opettajien tarve vähenee mutta eläkkeelle jää koko ajan porukkaa. Väkeä poistuu joka alalta eläkkeelle kiihtyvällä tahdilla. Eläkepommi tikittää

Opettajien töihinmenemiset on tiensä päässä. Ei ole niitä lapsia...
Sopivimmat saa pitää työpaikkansa loput saa etsiä paikkaa vaikka prisman kassalta. Tulot ja edut saattaa kyllä hieman kärsiä.
Vierailija kirjoitti:
Toki opettajien tarve vähenee mutta eläkkeelle jää koko ajan porukkaa. Väkeä poistuu joka alalta eläkkeelle kiihtyvällä tahdilla. Eläkepommi tikittää
Ei tikitä! Koulujen määrä puolittuu 15 vuodessa.
Vähennystarvetta on n. 20-30% opettajakunnasta.
Ette te opettajat mitään lääkäreitä ole.
Vierailija kirjoitti:
Ette te opettajat mitään lääkäreitä ole.
Vakassa on jo täysi teurastus käynnissä.
Miten teillä voi olla se miljoonan maksanut lintupatsas, jos perusasiat on noin retuperällä?