Lue keskustelun säännöt.
Teoriani vaihdevuosien psykologiasta
24.12.2025 |
Minusta tuntuu, että olen muuttumassa takaisin sellaiseksi persoonaksi joka olin ennen murrosikää. Ero oli huomattava. Olin rämäpää ja olin aina vaikeuksissa koulussa kun en pelännyt auktoriteetteja ja tein ilkeyksiä. Ei kiinnostanut mitä opettajat ajattelivat. Olin näkyvä persoona joka jäi aikuisten mieleen avoimena ja ehkä näsäviisaana.
Murrosiässä muutuin araksi, hiljaiseksi ja kuuliaiseksi kiltiksi tytöksi. Opin pienentämään itseäni. Ja samalla tiellä menin vähän yli nelikymppiseksi. Osittain on varmasti sosiaalistumista ja aivojen kypsymistä teini-iässä, mutta väittäisin että minulla oli lapsena enemmän testosteronia ja että osa noista psyykkisistä muutoksista on hormonaalista. Pakottauduin hoivaajan rooliin. Olen teini-iästä lähtien miellyttänyt miehiä.
Kun hormonit alkaa hiipua, ei kiinnosta hoivata muita eikä kiinnosta miellyttää muita jotta kuuluisin joukkoon (oksitosiini?) Olen alkanut kapinoida koska en enää välitä auktoriteeteista. Koska miehet ei kiinnosta biologisesti, olen vapaa miellyttämisköytöksestä.
Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Kommentit (16)
Minusta tuntuu taas että on tullut joltain osin aikuinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole koskaan ollut hoivaaja, eikä kukaan mies ole sellaista olettanutkaan.
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ollut hoivaaja, eikä kukaan mies ole sellaista olettanutkaan.
Kadehdin sinua. Hoivavietti on pilannut elämäni.
Myönnän että olen taantunut murrosikäisen ajatusmaailmaan. Tai ehkä olen vain lakannut välittämästä. Siis niin että vois kassajonossa huutaa että mikä saatan*a kestää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä vihaan sitä, että tunteet katoavat eikä hormonikorvaushoito siihen auta, vaikka estrogeenin siihen pitäisi vaikuttaa. Kun voisi edes yksin pillittää kunnolla välillä ja olla läheisten kanssa tunteellinen, mutta kun ei. Haluaisin olla myös aidosti myötätuntoisempi eikä kauhistuttava vaihdevuosiakka, kuten ne naiset joita nuorena kammosin. Kuukautiset eivät ole edes loppuneet vielä.. odotan kauhulla.
Vierailija kirjoitti:
Myönnän että olen taantunut murrosikäisen ajatusmaailmaan. Tai ehkä olen vain lakannut välittämästä. Siis niin että vois kassajonossa huutaa että mikä saatan*a kestää!
Mee hoitoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enpä tiedä. Olen aina ollut huono sopeutumaan ja vältellyt ihmisiä. Nyt iän myötä muuttunut lapsirakkaaksi ja ihmisrakkaaksi huom! etäisyyden päästä.
Unissani kohtaan kaikki elämäni ihmiset ja elän rinnakkaisen elään: toisenlaisen minän. On ihan selvää että unimaailma-raukka koettaa täydentää surkeaa valveillaoloani, mutta herään silti jokaisesta unestani (vastahakoisesti) kiitollisena. Tuon parempaa ystävää en pystyisi..kuvittelemaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ollut hoivaaja, eikä kukaan mies ole sellaista olettanutkaan.
Kadehdin sinua. Hoivavietti on pilannut elämäni.
Sama! Minun piti jo lapsena hoivata vanhempiani emotionaalisesti, etenkin juoppoisääni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mun henkinen kasvu ja tietoinen kehittyminen jatkuu edelleen. Ei vaihdevuodet ole mikään lopullinen päätepiste.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myönnän että olen taantunut murrosikäisen ajatusmaailmaan. Tai ehkä olen vain lakannut välittämästä. Siis niin että vois kassajonossa huutaa että mikä saatan*a kestää!
Mee hoitoon.
"Miehet" pilaavat monta asiaa, kuten esim tämän palstan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mun henkinen kasvu ja tietoinen kehittyminen jatkuu edelleen. Ei vaihdevuodet ole mikään lopullinen päätepiste.
Tutustupa C. G Jungin psykologiaan jossa keski-ikä on henkisen kehityksen varsinainen portti. Ottakaapa haaste vastaan! Tottakai kehitys edellyttää valintoja ja kriittisyyttä, siis uskallusta.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mun henkinen kasvu ja tietoinen kehittyminen jatkuu edelleen. Ei vaihdevuodet ole mikään lopullinen päätepiste.
Lisään vielä, etten voisi kuvitellakaan palaavani taaksepäin kehityksessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mun henkinen kasvu ja tietoinen kehittyminen jatkuu edelleen. Ei vaihdevuodet ole mikään lopullinen päätepiste.
Tutustupa C. G Jungin psykologiaan jossa keski-ikä on henkisen kehityksen varsinainen portti. Ottakaapa haaste vastaan! Tottakai kehitys edellyttää valintoja ja kriittisyyttä, siis uskallusta.
Tiedän kyllä. Ei ihminen ole koskaan valmis.
Minulla on ollut hieno, aktiivinen lapsuus. Puuhailin eläinten parissa ja liikuin paljon ulkona. Teini-ikä oli raju ja koko aikuisikä aika vaikeaa. Siihen ruuhkavuodet ja itsensä kadottaminen. Esivaihdevuodet kun alkoi, luulin että olen tulossa hulluksi tai vakavasti sairas. No, en ollut kumpaakaan. Sain hormonikorvaushoidon ja kierukan. Siitä alkoi sitten käänteinen murrosikä ja nyt 50 täyttäessäni on viimeinen vuosi ollut ehkä elämäni paras ja tuntuu että parempaan suuntaan olen menossa koko ajan. En ollut vuosiin kuunnellut musiikkia ollenkaan. Nyt kuuntelen nuoruuteni musiikkityyliä ja olen löytänyt taas itseni ja teen asioita joita tein lapsena ja nuorena ja joista silloin nautin. Enpä olisi uskonut että tämä näin menee. Laihduin 25kg, vaihdoin työpaikkaa ja aloin harrastaa. Käyn keikoilla ja teen asioita joista tykkään.
Sama kokemus muuten paitsi en ollut ennen murrosikääkään kapinoija, mutta olen aina käyttänyt hirveästi energiaa miesten miellyttämiseen mikä ei taas enää kiinnosta yhtään ja jota ei kyllä kenenkään pitäisi missään iässä harjoittaa. Eikä se ole edes hyödyttänyt mitään sillä olen ollut suurimman osan elämästäni sinkku.