Ihanaa joulua myös työttömille.
Emme halua kenellekään köyhyyttä täällä Kokoomuksessa. Hallitus kannustaa kaikkia menestymään tekemällä työtä. Jos ei nyt tärppää, niin yritä enemmän. Minä tsemppaan sinua, ettet luovuta vaikeallakaan hetkellä. Meilläkin on ollut tässä vaikea alku joululle. Ensin oli Sveitsistä lento myöhässä ja jouduimme tulemaan economyssa, vaikka mies oli kyllä ostanut bisneksestä paikat. Voi ei, sitten meidän Au-pairin piti lähteä Gambiaan jouluksi ja minun piti yksin lähteä Turkuun hakemaan jouluruuat Kupittaan sittarista. Kääk! Eihän sieltä löytynyt parkkipaikkaa kuin ihan perältä ja tungos oli valtava. Mies kävi lasten kanssa sillä välin hakemassa meidän toisesta saaresta joulukuusen, kun mökkisaaresta Airistolla ei ole sopivia kaadettavaksi. Kaiken kukkuraksi minulta irtosi kynsi, eikä enää näin aattona saanut kynsihuoltoa. Vaikka joudun koko joulun katsomaan tuota liimapintaa kynnessä, niin en hysterisoi, vaan otan sen voimaannuttavana juttuna. Meissä naisissa on voimaa, kunhan ei luovuta. Hyvä joulu tästä vielä tulee. Nyt jo mies lämmittää savusaunaa ja minä poreallasta. Toivottavasti ei tule liiana kuumaa, ettei tule ministeritason vieraista lihasoppaa. Kaikille joulutsempit ja terkut. Suski täältä Kokoomuksesta.
Keitä ne.