Onko äänikirjat vain yksinäisille, vai miten joku ehtii kuunnella jotain 20h äänikirjoja
Voin kuunnella silloin tällöin jonkun tunnin mittaisen podcastin, mutta ei kyllä mitenkään aikaa kuunnella pitkiä äänikirjoja.
Kommentit (33)
Ajomatkaa voi hyödyntää äänikirjojen kuunteluun.
Kun työmatka on kaksi tuntia suuntaansa, tuo tulee jo viikossa täyteen...
Ei niitä ole pakko kerralla kuunnella 20h. Vaikka 2 min kerralla jos se haarovälissäsi hyvältä tuntuu
Mä kuuntelen ajaessa ja illalla ennen nukkumaanmenoa kuunnellaan miehen kanssa yhdessä kirjaa.
Luuleko ap että ne kuunnellaan kerrallaan? Niitä kuunnellaan siivotessa, koiraa ulkoiluttaessa ja autossa, ja jos kirja alkaa oikein innostaa, niin sitten monet keksivät jonkun puuhan että voi kivasti samalla kuunnella, esimerkiksi jonkun remppaushomman tai käsityön.
Mutta itse asiassa ap:lla on pointti, että jos on koko valveillaoloaikansa muiden seurassa ja vuorovaikutuksessa toisten kanssa, niin eihän siinä voi mitään omaa puuhaa tehdä. Mutta eivät ihmiset ole yksinäisiä vaikka heillä olisi tunti tai useampikin sellaista aikaa päivässä, että muut ihmiset eivät ole siinä mukana. Esimerkiksi koiralenkille harvemmin kai lähtee koko perhe.
Minulla ei ole koiraa, käydään miehen kanssa yhdessä kävelyllä. En muutenkaan tykkää käyttää kuulokkeita ulkona, ei kuule lähestyä autoja, pyöriä, tms. Työmatkakin vain 15min kerran pari viikossa.
Ap
Mitään ylen pillupäiväkirjoja ei kukaan jaksa kuunnella
Pälättääkö perheelliset 247 muiden kanssa eikä sekuntiakaan päivästä keskity omiin juttuihin?
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole koiraa, käydään miehen kanssa yhdessä kävelyllä. En muutenkaan tykkää käyttää kuulokkeita ulkona, ei kuule lähestyä autoja, pyöriä, tms. Työmatkakin vain 15min kerran pari viikossa.
Ap
Saatko sä ollenkaan omaa aikaa? Joudutko olemaan koko ajan jonkun seurassa? Onko se sulle ihan ok?
Vierailija kirjoitti:
Ajomatkaa voi hyödyntää äänikirjojen kuunteluun.
Ja keskittyä kiinnostaviin juonenkäänteisiin. Kas, liikenteen seuraaminen unohtuu sitten täysin. Onkohan kolareiden tutkijat selvittäneet, miten paljon äänikirjat ovat olleet syynä ulosajoihin ja kolareihin? Ainakin ambulanssikuskit ovat valitelleet sitä, että nykyihmiset eivät välttämättä huomaa hälytysajoneuvoja eivätkä anna tietä heille.
Mulla yksi tuttava, jolla aina kuulokkeet korvilla kuuntelemassa jotain äänikirjaa. On parisuhteessa, ja mietin miten puoliso suhtautuu, kun aina pitää suurinpiirtein etukäteen tilata keskusteluaika. Sama tunne mulla, tuntuu että häiritsen, kun haluan puhua jotain. Asutaan nimittäin niin että nähdään pihalla tämän tästä. Olisiko tuo jokin addiktio.
Ei mulla ole aikaa sellaiseen, mutta samalla kun teen töitä niin kuuntelen ja hyödynnän sen ajan äänikirjoille. Sama homma kun käyn pyöräilemässä. Siinäkin saa parisen tuntia kuunneltua.
Minusta on tullut äänikirjojen suurkuluttaja. Rakastan lukemista, mutta harvemmin on aikaa keskittyä pelkästään lukemiseen. Tai kyllähän minä luenkin, mutten niin paljon kuin haluaisin. Äänikirjoja kuuntelen kaikki työmatkat ja aina kun olen yksin kotona ja laitan ruokaa tai teen muita kotitöitä. 20 tuntia kuussa ei riitä mihinkään, saatan kuunnella sen jopa viikossa. Koiran kanssa lenkkeillessä keskityn koiraan ja luontoon, mutta yksin kävellessä usein kuuuntelen kirjaa.
Äänikirjat on lapsille. Lapsille luetaan ääneen satuja.
Minulla ei riitä edes se 100 tuntia. En katso tv:tä.
Ei kirjokaan lueta 20 tuntia kerralla. Luetaan kun on aikaa siihen.
Onko ap:lle vielä käsittämättömämpää se että joku voi lukeakin kirjoja, tuntikausia vaan istuu yksin ja lukee. Nämä on ihan tavallisia harrastuksia, monet näistä nauttii. Itselle olisi painajainen olla koko ajan ihmisten kanssa, omat ajat ja puuhat on kivoja.
Vierailija kirjoitti:
Mitään ylen pillupäiväkirjoja ei kukaan jaksa kuunnella
YLE:n???
No joku voi tehdä päivittäin pitkiä työmatkoja. Toiset voi kuunnella samaan aikaan kun tekee kotitöitä jne.