Kellä on loppujenlopuksi varaa osta 300 tuh ja yli
maksavia taloja? Lapsiperheillä? En ymmärä enää, kenelle ne talot rakennetaan?
Kommentit (54)
Tai mahdollisesti joillekin, joilla rahaa on siunaantunut syntymälahjana, mutta noin pääsääntöisesti en usko.
Jos on ikää jo sen verran, että on ehtinyt muutamalla asunnolla pelata viimeisen kymmenen vuoden aikana, niin järkevillä siirroilla on kyllä netonnut hyvin.
Eli kerrostalokaksiosta aikanaan rivarikolmioon ja näin keskituloinenkin saavuttaa varsin kohtuullisella lainasummalla tuollaisen yli 300 000 asunnon.
Rakentamalla ja myymällä on onnistunut myös tekemään voittoa melko helposti.
Nyt asuntojen hinnat ovat huikeat, samoin kuin rakennuskustannukset, joten aiemmin mahdollisia voittoja on nyt paljon vaikeampi saavuttaa. Mutta tosiaan jos on osannut aiemmin pelata korttinsa hyvin, voi 35v. sairaanhoitaja- rakennusmies pariskuntakin ostaa 350 000 ¿:n asunnon pienellä velkarahalla.
Keskimäärin väittäisin, että aika harvalla normaalituloisella on varaa tuommoista ostaa. Jos on varaa, niin usein on näin kolmekymppisenä sitten taustalla jotain poikkeuksellisen hyviä sijoittamisia, perintöjä tai poikkeuksellisen hyviä tuloja.
Mä uskon, että me saataisiin pankista lupa moiseen asuntoon, mut meillä ei taas ole kiinnostusta moiseen. Joku haluaa sijoittaa kaikki rahansa kotiinsa, meillä taas vähäinen omaisuus on hajasijoitettu.
olemme tavanneet avsta kolmikymppisinä. Mies oli yh ja jatko-opiskelija ja minäkin pienipalkkaisessa työssä, vaikka koulututusta olikin. En minä tajua, että miten me voitas ostaa ilman perintöjä 4 sadan tonnin kämppä. Tilaa tarvitaan, kun iso uusperhe on. Huhhuh.
Monet ikätoverini ( 35-v) ovat ostaneet jo sinkkuaikoina ehkä yksiön, tavanneet miehen jolla myös asunto ja sitten ehkä saaneet pesämunia sieltä ja täältä. Siinä sitten hyväpalkkainen työ jo nuoresta, kyllä siinä pystyy.
Mutta mitä sitä miettimään. Meidän elämä on mennyt näin ja sillä sipuli. Turha sitä on verrata muihin. Meillä sentään suunta ylöspäin, monilla on huonomminkin.
Myimme juuri rivarinpätkämme 710t eurolla ja odottelemme uuden kotimme valmistumista " väliaikaiskämpässä" , joka sekin maksoi 590 tonnia.
ostanut asunnon aikaisemmin, jonka myymällä saa osan hintaa. Ja sitä paitsi jos on hyvät tulot voi maksaa isoakin lainaa.
T: 250 000 lainaa, jota lyhennellään 3000,- kuussa.
Meillä on kaksi pientä lasta ja minä olen kotona jo 5 vuotta. Mies siis tienaa yksin. Eikä oteta lainaa ollenkaan vaan maksetaan talo ihan käteisellä. Ihanaa olla lainavapaa
töitä tietokoneella, joten mahikset surffailla av:lla on mitä parhaimmat.
Minä olen kouluttajana yksityisellä puolella ja suunnittelen tässä samalla ohjelmaa.
T: FM (palkka noin 60- 70 000 vuodessa), miehellä hieman parempi
Kannattaa muistaa, että täällä on myöskin hyvin eri-ikäistä jengiä. Meillä on ihan hyvät tulot, noin 120 000euroa vuodessa. Ne ovat ihan hyvät tulot 35-vuotiaalle akateemiselle keskijohdon pariskunnalle. Veikkaanpa silti, että esimieheni tienaa väh 1500 euroa kuukaudessa enemmän. Joten kyllä ihmiset tienaavat hyvin eri summia.
Kymmenen vuotta sitten tulot olivat varmaan jossain alle 40 000 euron. Mä taisin opiskellakin vielä silloin. Mies oli jo töissä.
Suurin osa asuukin lähiöissä kerrostalossa, vanhassa omakotitalossa tai vuokralla.
täällä palstailee todella rikasta, älykästä, korkealle kouluttautunutta, sivistynyttä, globaalista väkeä, jotka ovat vielä kaiken kukkuraksi täydellisiä äitejä.
Muutaman vuoden päästä saavat ehkä puolet hinnasta kun rupeavat myymään...
Vierailija:
Muutaman vuoden päästä saavat ehkä puolet hinnasta kun rupeavat myymään...
aikeissakaan. Eikä meillä ole asunnosta velkaakaan.
li 300 000 ihan iisisti. Eli aika monella on pakko olla varaa. Meillä vanha asunto n. 280 000-300 000:n arvoinen, joten uutta lainaa pitää ottaa 50 000-100 000, riippuen mitä sitten löydetään.
Huoh. Täällä on sitten ihme kateellista porukkaa.
meillä on 300te asunto ja kyse on ihan tavallisesta rivitalosta pk-seudulla. Neliöitökin on vain reilu sata. Ei mitään ökyilyä. Tavallinen keskituloinen lapsiperhe.
Hirveät ylläpitokustannukset tuon hintaisissa/kokoisissa taloissa. Mihin niitä neliöitä NIIN paljon tarvitaan? Ja energiakustannukset kun eivät ainakaan laske.
euron asuntoja! Me olemme keskituloinen perhe Helsingistä. Tulot yhteensä 55.000 euroa vuodessa brutto. Itse olen valmistunut yliopistosta. Tällä hetkellä teen lyhennettyä työviikkoa. Kaksi lasta. Asumme omistusasunnossa Itä-Helsingissä.
tämä on kolmas omistusasuntomme, ikää meillä on 30+, ja lainaakin on otettu
Helsingissä asutellaan ja pakko tyytyä kerrostaloasumiseen (halvempaa).
Suurin osa meistä on työssäkäyviä, mutta ei kukaan ole tollaista lainaa saanut. Ihan sen perusteella että ei olisi varaa maksaa takaisin.
Me saatiin 150000 euroa, ja saman suuruisia summia, ovat saaneet ystäväperheetkin.
Mä luulen että ne jotka saa lainaa isoja summia, niin heillä on tosi isot tulotkin, millä sitten maksella sitä velkaa.
No, mä olen kyllä ihan tyytyväinen persaukinen, vaikka olishan se omatalo ihan jees!