Suomen Pankki varoittaa talouden heikkenemisestä
Minä kun luulin että varsin heikkoa on nyt jo. Mutta heikkenee vaan 🤌
Kommentit (27)
Suomen olisi pitänyt siirtyä sotatalouteen jo vuonna 2022. Siihenhän tässä kuitenkin ollaan väistämättä menossa koko EU:n osalta kun armeijat ja aseistus on saatava nopeasti kuntoon Putinin jatkuvien sotatoimien ja EU:n alueellekin tulevan varsinaisen hyökkäyksen takia. Kybersodankäyntiä (GPS-häirintä ja kaapelivauriot) ja uhkailuahan (mm. Belgiassa pankeissa olevat rahavarat) on esiintynyt jo pitkään.
Taisi entisen Suomen Pankin pääjohtajan omakin talous vähän heiketä kun huijari taisi viedä kuin litran mittaa.
Vierailija kirjoitti:
Nostakaa rahat ja juoskaa kohta pamahtaa kaikki silmille
Rysyläiset yrittää saada pankitkin nurin. Aika surkimuksia.
Mutta näitä riittää näitä erilaisia tutkijoita ja pylväsdiagrammin piirtelijöitä? Kai heidänkin ponnistelunsa sitten lisää BKT:ta? Mutta teeveessä joka ilta aina uusia ja taas uusia naamoja, milloin mistäkin ministeriöstä, Suomen Pankista, järjestöistä, jne. Valmistu korkeakoulusta ja työllisty julkishallintoon kääntelemään samojen tutkimusten sivuja, ja piirtelemään käyriä ja raapustamaan talousennusteita?
Miten minä yrittäjänä, osaan hyötyä käytännössä siitä, jos minule osoitettaisiin vaikka omaennustaja, joka ennustaa minulle seuraavien vuosien talouskasvua haarukassa 0.3 - 1.7?
Velkarahalla maailma pyörii ja pieniä ovat silakat Joulukaloiksi!
38 500 miljardia tulee joelissa täyteen eikä haittaa menos yhtään!
Hyvin todennäköisesti olisi. En kannata sdp, mutta ylipäätään vasemmalla ymmärretään paremmin kausaalisuhteita, kokonaisuuksia ja kerrannaisvaikutuksia. Ja myös ihmisen psykologiaa. Eli kansantaloudessa elintärkeitä asioita.