Lapsena äitini laittoi aina valmisruokaa, koskaan ei tehnyt itse ruokaa
Onko tämä yleistäkin vai vain meidän perheessä? Äiti ei jaksanut itse tehdä. Terveellistä se nyt ei ainakaan ole syödä pelkkää valmisruokaa aina. Ei myöskään opettanut meille lapsille ruoanlaittoa kun ei sitä itsekään tehnyt. Olen nyt aikuisena opetellut itse ruoanlaittoa ja teen ruoat itse lähes aina.
Kommentit (23)
Eipä monillakaan hääppöistä ole ollut eikä niin vieläkään. Arki ja elämä väsytti vanhemmat ennenkin. Toki kaikenlaista kyvyttömyyttä ja osaamattomuutta, masennusta ja kirjolla olevia on ollut vanhemmissa aina.
Mutta ne lapset on terveiksi aikuisiksi yleensä kasvaneet.
Perimätieto kertoo äitini isoisän (1880-luvulla syntyneen) sanoneen, ettei lapsi tarvitse syömistä enempää kuin ettei suolet yhteen kuivetu. Vähällä on ammoisista ajoista jouduttu pärjäämään.
Lapset ovat yleensä muutenkin aika nirsoja syöjiä, tylsät perusmaut, perusruuat ja muut peruselintarvikkeet vain kelpaavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tein itse ruuat 3-vuotiaasta alkaen. Äiti ei laittanut edes valmisruokaa. Nälkään olisin kuollut jos olisin odottanut että joku tuo ruuan eteen.
Huh. Mahtoi olla aikamoisia pöperöitä 3-v laittamana. Mitäs osasit silloin valmistaa?
Kolmen ruokalajin illallisen. Alkupaloina keitettyä parsaa valkokastikkeessa, pääruoaksi haudutettua härän sisäfileetä valkosipuliperunoilla, ja jälkiruoaksi mansikka-mango-soberttia.
Lapsuudessani isä oli "yksinhuoltaja", kun äiti opiskeli toisessa kaupungissa 3 vuotta ja kävi kotona vain 2x kk. Ruokalistalla oli purkkihernekeitto, purkkilihapullat, makaroni, keitetyt perunat tai kaurapuuro päivällisellä. Aamulla maissihiutaleita ja maitoa.
Äidin käydessä kotona hän teki parempaa ruokaa, mutta eihän se kahdeksi viikoksi riittänyt.
Tämä 60- 70 -luvun vaihteessa, valmisruokia ei paljon ollut, eikä ainakaan meillä pakastinta.