Lue keskustelun säännöt.
Miksi ystävä teki näin?
22.04.2007 |
Olemme ystäväni kanssa jo pidemmältä ajalta tuttuja toisillemme. Minä ja mieheni olemme yrittäneet saada toista lasta jo tosi pitkään. Tämmöisiä ongelmia ei ystävälläni ole ollut. Kun sitten vihdoin tulin raskaaksi ja odotuskin näytti lähtevän hyvin käyntiin niin olimme tietenkin aivan mielettömän onnellisia asiasta! Ja kun kerroin siitä tälle ky. ystävälle niin sain kuulla että heillekkin on tulossa lapsi ja vielä sama kuukausi kyseessä!!! Jaoimme paljon ajatuksiamme ja suunnittelimme tulevaisuutta jne. No, tarinalla ei ollut sitten onnellista loppua :( Viikolla 13 todettiin että pikkuisemme sydän oli lakannut lyömästä ja jouduin sairaalaan. Se oli niin raskasta että ajattelin etten siitä ikinä selviä! Sain ystävältäni lohduttavia sanoja ja yhdessä toivoimme että heille ei sattusi mitään niin ikävää. Raskaus meni sitten ihan hyvin ja he saivat uuden perheenjäsenen. Itkin kun kuulin uutisesta, tunne oli niin voimakas. Olin toisaalta onnellinen että he saivat terveen lapsen mutta toisaalta tunsin valtavaa tyhjyyttä...
Kun synnytyksestä oli kulunut vajaa kuukausi niin tämä ystävä pyysi meitä kummeiksi. En pystynyt kieltäytymään vaikka sisäinen ääni sanoi että älä suostu!!! No, nyt olemme kummeja ja tilanne on se että en pysty käymään kylässä heillä kuin harvoin. En haluaisi pitää sylissä tätä vauvaa ollenkaan :( En pysty olla ja hymyillä niin kuin kaikki olisi hyvin. Mietin vain sitä että jos kaikki olisi mennyt hyvin niin meilläkin olisi samanikäinen vauva tällä hetkellä! Tämä on tosi vaikea juttu minulle.
En ymmärrä että miksi meitä pyydettiin kummeiksi???? Ja miten jatkossa? Suru helpottaa jne. mutta siltikään en pysty ajattelemaan että minun pitäisi olla tämän lapsen elämässä enemmän kuin mihin tulen pystymään...
Kommentit (6)
läheisiksi ja rakkaiksi (ja ehkä lapsirakkaiksi) ihmisiksi. Ja ehkä he myös ajattelivat, että saat jonkinlaista " korvausta" , siis pienen kosketuksen lapseen menetettyäsi omasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ottamalla sinut osaksi hänen lapsensa elämää. Oisit kieltäytynyt kun kerta tunsit niin heti alusta alkaen.
Ystäväsi varmasti haluaa parhaimman mukaan lohduttaa ja tukea tuskassasi ja saattaa jopa ajatella että lapsenkaipuutasi helpottaa jos saat olla vauvan lähellä. Eihän varmastikaan mitään pahaa tarkoita! Älä ala syyttämään ystävääsi sinun vastoinkäymisestäsi, ei siihen ole syyllistä. Vaikka surusi on suunnaton, koita surra se omana suruna, älä liitä sitä ystävääsi tai ystäväsi lapseen vaan pidä nämä asiat erillään. Ammattiapukaan ei varmaan olisi pahitteeksi kun noin vahvasti vaikuttaa elämääsi ja rajoittaa kummilapsen kanssa oloa. Joten soitteleppa lääkärille heti huomenna ja ala käymään surusi läpi kokonaan jotta voit jatkaa taas eteenpäin ja näät muut iloiset asiat ympärilläsi! Voimia!
Minusta ystäväni olisi voinut miettiä että miltä minusta tuntuu??? Pitää pientä vauvaa sylissä, olla läsnä heidän elämässään. Ja kun tiesi että miten kova paikka se keskenmeno meille kaikkinensa oli... Emme enää toista lasta saa. Ei se heidän lapsi helpota minun oloani mitenkään. Ei se lapsen vika ole, ei tietenkään. Mutta tämä nyt vain on näin. Tyhmä kun suostuin, itseäni tässä syyttää saan.
ap
Mielestäni kuulut tähän sakkiin. Miksi sinä pyörität asiaa vaan omalta kannaltasi. Ystävälläsikin voi olla vaikeaa koko ajan tukahduttaa onneaan ja toisaalta hänellä on myös varmasti alkuväsymystä jne uuden vauvan kanssa. Mutta ennenkaikkea ystävyyteen kuuluu sekä iloita ja surra ystävän kanssa, joten puhu sinäkin avoimesti surustasi.
Miksi itse teet mitä teet? Mitä pahaa se kummilapsi on sulle tehnyt, ettet voi häntä tavata? Kasva hyvä ihminen aikuiseksi!