Paha mieli ystäväni puolesta. :( Hänen miehensä ei

joka on ylisuorittaminen äitinä. Toki tuo vika ylläpitää lasten turvallisuutta, mutta tuo luontainen vaisto on pääsääntöisesti turhaa nyky-yhteiskunnassa. Ainakin sen merkitys on aivan toinen, kuin tuhansia vuosia sitten, jolloin yhteiskunnan/maailman vaarat loivat aivan toisenlaiset.



Oikeastaan tuota vaistoa ei nykyään "hyvinvointiyhteiskunnassa" juurikaan tarvita.



Tästä vaistosta vain seuraa se, että "ajetaan yhtäasiaa", eli lasten kanssa ollaan monesti liian hysteerisiä. En osaa tarkasti sanoa mikä on hysteeristä, suhteellistahan se ainakin on ja riippuu mistä roikkuu.



Kuitenkin niin, että pääsääntöisest naiset vauhkoontuu monesta asiasta, joita miehet pitävät ihan normaaleina asioina, eivätkä isommin hermostu.



Miehet sitten tekevät yleensä niitä vaativampia ja isompia asioita, ja koska naiset eivät ole koskaa isoja asioita tehneetkää, niin vauhkoontuvat jokaikisesta asiasta jonka kokevat edes jotenkin osaavansa. Kun tähän lisää tuo äidin vaiston ja pienet lapset, niin katastrofi on valmis. Naiset eivä terota metsää puilta, sillä nykymaailmassa ei juuri ole niitä vaaratekijöitä, joita varten tuo naisen vaisto on luotu.



Pääsääntöisesti tuo on ongelma parisuhteessa. Reltkaa ja antakaa miestenkin hoitaa asiat omalla tavalla, eivät miehet ole lapsia, mutta he eivät kaipaa sitä, että jatkuvasti ollaan muistuttamassa pikkuasoista kun työelämässä on oikeasti isojakin asioita päätettävänä. Ei raskaan työpäivän jälkeen jaksa jostan tiskipöydästä murehtia, kun oikeat työt vaativat 1000 kertaista valveutuneisuutta ja päätöksentekokykyä, jotta hommat edes jotenkin toimisivat.



Suurimmalla osalla naisista työtehtävät ovat sellaisia, että tehdään annettujen ohjeiden mukaan eikä osata käyttääomaaharkintakykyä. Tämä sama harkintakyvyn puute näkyy kotonakin siten, että lillukanvarsista tehdään ongelmia, eikä nähdä kokonaisuutta.

Minulla on itselläni kaveri, jolla on inhottava tapa tunkea nenänsä toisten asioihin. Hän puuttui todella törkeästi erään ystävänsä parisuhteeseen sillä seurauksella, että välit meni molempiin pariskunnan osapuoliin. Ymmärrän toki sen, että ystävän huolia kuunnellaan, mutta tämä kaverini veti omat johtopäätöksensä ystävänsä vuodatuksisita ja otti asiat omiin käsiinsä. Hän yritti kaikin tavoin erottaa tätä pariskuntaa toisistaan, koska oli sitä mieltä, että ero on paras ratkaisu. Itse olen sitä mieltä, että parisuhteen asiat kuuluvat nimenomaan siihen parisuhteeseen. Tietysti niitä voi puida esim. hyvän ystävän kanssa, mutta siihen se sitten jääkin. Ratkaisut pitää jokaisen tehdä tykönään.



T. nro 6

tarjoa hänelle apuasi ja esim. omaa aikaa. Hänen ja miehensä välisiin asioihin sinulla ei ole mahdollisuuksia / oikeuksia puuttua.

hyvin sanottu, tämä jo joku vastaav kirjoitus vei varpaat suustani.

Kuuntele, mutta älä vedä omia johtopäätöksi. Ole kenties läsnä, mutta älä vedä omia johtopäätöksia.

Älä yritä liikoja neuvoa, mutta kuuntele molempia, jos se on mahdollista, jos nyt mitään ongelmaa edes on olemassa. Kaikkihan saattavat olla vain omien korviesi välissä.

tarjoa hänelle apuasi ja esim. omaa aikaa. Hänen ja miehensä välisiin asioihin sinulla ei ole mahdollisuuksia / oikeuksia puuttua.

. Reltkaa ja antakaa miestenkin hoitaa asiat omalla tavalla, eivät miehet ole lapsia, mutta he eivät kaipaa sitä, että jatkuvasti ollaan muistuttamassa pikkuasoista kun työelämässä on oikeasti isojakin asioita päätettävänä. Ei raskaan työpäivän jälkeen jaksa jostan tiskipöydästä murehtia, kun oikeat työt vaativat 1000 kertaista valveutuneisuutta ja päätöksentekokykyä, jotta hommat edes jotenkin toimisivat.

Suurimmalla osalla naisista työtehtävät ovat sellaisia, että tehdään annettujen ohjeiden mukaan eikä osata käyttääomaaharkintakykyä. Tämä sama harkintakyvyn puute näkyy kotonakin siten, että lillukanvarsista tehdään ongelmia, eikä nähdä kokonaisuutta.

Ihan joka perheessä ei vaimo ole pikkurouva, joka vaan toimii töissä annettujen ohjeiden mukaan ja mies sitten taas "suuria päätöksiä valveutuneesti tekevä" uros. Olipas kivan seksisteinen lausunto....

Minä, silloin kun olen töissä, teen ja päätän ja organisoin jne. Samoin tekee puolisoni. Moni ystävistäni on myös saman tyyppisissä hommissa, naisystävistäni siis.

Enkä minäkään kotiin tultuani ilmoita lapsille, että nyt kuulkaa äiti tässä relaa sohvalla kun äidillä on ollut työpäivä täynnä päätöksiä ja vastuuta. Halooo? Koti on vastapaino työlle, mutta ei se tarkoita sitä, että maataan sohvalla illat ja viikonloput. Jos ei muuhun kykene, ei kannata hankkia perhettä. Perhettä = niitä lapsia kun on pakko hoitaa.

Omalle puolisolleni olen aina välillä tokaissut, että jos hän haluaa tauotonta ihailua työnsä "vaativuudesta" olisi hänen pitänyt naida pikkurouva, joka keskittyy luomaan miehen uraa ja on sitä mieltä, että "kyllä siellä töissä on niin vaativaa". Meillä molemmilla on ns. vaativa työ, joten ymmärrän kyllä miehen työpäivän stressaavutta jne - mutta kun sama on itsellänikin. Enkä minäkään siitä hyvästä odota päähän taputtelua tai sohvalla makaamista.

Katsos kun jos ja kun on riittävän pätevä, kykenee kyllä: sekä tekemään päätöksiä töissä että hoitamaan asioita kotona. Jos ei molempiin pysty, on aika katsoa peiliin ja joko vähentää työn kuormittavuutta tai sitten palkata kotiin kodinhoitaja tai au pair.

Toki, jos toinen on kotona, ehtii hän tehdä leijonan osan kotitöistä. Mutta ei sen pitäisi lasten osalta tarkoittaa sitä, että isä on sohvalla löhöävä vätys.

Onneksi oma puolisoni ei ole - vätys siis. Vaikkei aina ihan täysin hahmotakaan, että minun työni ei myöskään ole mitään pikkurouvan puuhastelua päivien täyttämiseksi.

Vai lillukanvarsia - my ass...

keskustelun aloittajalla,eli tällä huolestuneella omia lapsia????

olen samaa mieltä. ole ystävä ystävälle.

kuuntele ja lohduta jos tarpeen,MUTTA älä koita liikaa neuvoa tai varsinkaan älä koita erottaa.

ystävyys ei ole sitä

Olen kuunnellut paljon ystäväni itkua ja vuodatusta tästä asiasta, eli ongelma ei ikävä kyllä ole minun keksintöni. Olen myös tarjonnut apua ja päässyt sitä välillä antamaankin ihan käytännössä.



Ehkäpä minulla onkin kuulkaa paha mieli siksi, että tiedän miten ystäväni kärsii, eivätkä asiat muutu vaikka päällänsä seisoisi.



ap

ap

tunnu kantavan käytännössä mitään vastuuta perheen arjesta. Mies tekee töissä todella pitkää päivää. Illat ja viikot menevät liikuntaharrastuksen parissa, kun "on pakko päästä reenaamaan ja eroon arjesta". Perheen äiti hoitaa yksin kolme pientä lasta.



Ja silloin jos mies sattuu olemaan kotona, hän vain joko löhöää sohvalla tai sotkee, ei koskaan siivoa ellei vaimo pakota. Arjen ja kodin pyörittämisen hallintaa hänellä ei ole ollenkaan. Vaimo maksaa laskut ja hoitelee kaikki muutkin käytännön asiat, koska mieheltä ne eivät kuulemma kerta kaikkiaan suju. Mies ei esim. pysty pitämään mitään papereita järjestyksessä, vaan hukkaa ja unohtaa kaiken.



Puhuminen ei auta. "Tällainen mä oon", mies sanoo.

että voit olla pahoilla mielin ystäväsi puolesta, mutta ongelma (jos sitä on) on hänen, ei sinun. Tukena voit olla, mutta älä puutu toisten sisäisiin asioihin.

kun ite tunnut olevan hänen tilanteestaan. Meillä samantapainen elämäntilanne, mutta ei minua haittaa. Olen ihan tottunut hoitamaan kodin ja lapset ja käytännön asiat, eikä asia minua stressaa. Tiesin kyllä minkälaisen miehen kanssa lapset tein.