kun miestä pelottaa keskenmeno..
niin ettei hän iloitse raskaudesta,toppuuttelee minuakin,sanoo että älä turhaan innostu. me siis jouduimme kokemaan keskeytyneen keskenmenon kauhun ilman minäänlaisia oireita keskenmenosta helmikuussa rv11+6 ja miehelle on siitä jäänyt pelko ja hän sanoo ettei aio innostua asiasta ettei joudu taas pettymään.. pelottaahan asia minuakin mutta on niin vaikea olla innostumatta.. hyvät neuvot olisi nyt tarpeen..
enkeli.83 ja maha-asukki 4+4
Kommentit (4)
Saanko kysyä, mikä oli ensimmäisen keskenmenosi syy (viikolla 20+)? Itse sain keskenmenon viime joulukuussa viikolla 19 ja syynä infektio. Nyt taas raskaana viikolla 12. Kyllä hirvittää ja päivä kerrallaan mennään. tsemppiä sinulle ja toivottavasti pian onnistutte! Onko muuten jotain tutkimuksia tehty keskenmenoihin liittyen?
Meillä on ollut sama juttu... Ensimmäinen keskenmeno oli vuosi sitten maaliskuusa vkolla 20+5. Silloin mies jo sanoi, että raskautta ei enää edes yritetä uudelleen. Pelkäsi, että jos taas käy niin, minä hajoan. No, sain miehen mukaan vauvakuumeeseen ja viime lokakuussa olin taas raskaana. Olimme ultrassa vkolla 8+4 ja sydämen sykettä ei näkynyt. Sikiö oli kuollut n. 7+2. Silloin mies kysyi, että uskalletaanko me enää edes yrittää. No uskallettiin.... plussasin nyt maaliskuussa ja sen viikon kun ehdiin olla raskaana, mies käyttäytyi niin, että jo kuvittelin ettei hän halunnutkaan koko raskautta. Kun taas meni kesken, mies sanoi, että tätä hän juuri pelkäsi...
En osaa mitenkään neuvoa, mutta tässä viimeisessä raskaudessa sanoin vaan miehelle, että en voi heti alkaa pelkäämään kuinka taas käy. Että pakko edes yrittää olla positiivinen. Edelleen yritämme ja kun nyt elän taas kerran piinaavia hetkiä, mies tunnusti eilen, että hän ei edes halua ajatella koko asiaa. On iloinen jos raskaus alkaa ja varsinkin menee loppuun asti, mutta ei itse uskalla ajatella mitään. On vaan niinkuin normaalistikin. Vaikka raskauteen tarvitaan molemmat, niin kuitenkin miehet varmaan jollain lailla tuntee olevansa ulkopuolisia ja pelkäävät ihan aidosti meidän rakkaidensa puolesta, että miten kestämme jos aina menee pieleen. Laita rakkauden ja huolenpidon piikkiin miehen innottomuus, mutta iloitse itse ja ajattele jo sitä tulevaa vauvaa niin paljon kuin haluat. Siellä se jo kasvaa sisälläsi ja aistii äidin
rakkauden.
Oaljon suojelusta matkalle!!
Mä en kyllä vastannut sun kysymykseen, mutta teki vaan mieli kirjoittaa. Kun tuo miehesi tunne on niin tuttua...
vm69
Minulla keskeytynyt keskenmeno joulukuussa 2005, noin raskausviikoilla 10. Tein testin vain viikkoa ennen keskenmenoa, en uskonut tulevani raskaaksi, vaikka kovasti toivoinkin. Tulin sitten raskaaksi uudelleen toukokuussa 2006 ja tammikuussa syntyikin poika.
Meillä minua pelotti keskenmeno niin, että en oikein uskonut todeksi sitä että saamme vauvan vasta kuin synnytyssalissa... Todellakin keskenmeno oli jotenkin ajatuksissa niin, että oli vaikea uskoa, että meillä joskus lapsia olisi. Mies taas tuntui keksivän kaikenlaista tekemistä raskauden aikana, kai sekin oli oma suojautumiskeino. Aika parantaa haavat, niinhän sitä sanotaan. Valitettavasti se on totta. Päivä kerrallaan kun ottaa, niin murheet on helpompi kantaa. Toivottavasti jaksat itse olla onnellinen.
mä plussasin eilen. keskenmenot olleet 8/06 ja 11/06. nyt tietysti on iloinen, mutta silti pelottaa. mies ei osaa iloita ollenkaan, ei edes oikeastaan halua puhua koko asiasta. :(
pelkää ilmeisesti niin paljon. etenkin toi eka km (vkolla 12) oli hälle tosi rankka ja tietty toi toinenkin (vkolla 6) oli kurja, mutta niin alussa, että sillä tavalla ei ollut ehtinyt asiaan vielä asennoitua.
nyt rv. 4+2, pelottaa, mutta kovasti mä olen silti toiveikkaana. ei kai se auta muuta kuin vaan yrittää itse pitää toivoa yllä ja vaikka täällä purkautua, jos/kun ei kotoa saa asiassa tukea...
tsemppiä kaikille kohtalotovereille!
t. sikkaralla ja tirppis, 4+2