Yle: Junaliikenne Suomessa etelästä pohjoiseen uhkaa katketa, kun raiteet avataan kilpailulle 2031
Aivan älyttömältä tämäkin jälleen kuulostaa. Junayhteyksiin olisi siis tulossa pakollisia katkoksia ja vaihtoja, kun raiteita liikennöivät palveluntarjoajat vaihtuvat.
Tämäkin asettaa Orpon hallituksen miljardihankkeen, Turun tunnin junan erikoiseen valoon. Onko vastaisuudessa Turku ainoa paikka Suomessa, minne pääsee nopealla junayhteydellä?
Hienosti toimii markkinatalous, kilpailutus ja kapitalismi, ei voi muuta todeta. Toimivasta systeemistä tehdään tehoton ideologian vuoksi!
Yle: "Suomea uhkaa erikoinen tilanne: suorat junayhteydet etelästä pohjoiseen katkeavat EU-sääntöjen vuoksi
Muutos voi olla todellisuutta vuonna 2031, kun Suomen raideliikennettä avataan kilpailulle. Oulun lisäksi pohjoisen reiteillä junaa pitäisi vaihtaa myös Kuopiossa."
Kommentit (12)
Vierailija kirjoitti:
Vähäjärkiset matkustavat junalla
Junalla matkustaminen on parhaimmillaan vaivatonta, helppoa ja ekologisesti kestävää. Mutta suhaa sinä vaan sillä bemarillasi jäisillä teillä.
Eli hinnat nousevat ja matka-aikaa tulee helposti lisää ainakin kaksi tuntia, koska junia joutuu nytkin aina odottelemaan liian kauan.
Vierailija kirjoitti:
Eli hinnat nousevat ja matka-aikaa tulee helposti lisää ainakin kaksi tuntia, koska junia joutuu nytkin aina odottelemaan liian kauan.
Väkisinkin tulee lisää matka-aikaan, kun junaa on pakko käydä näillä "sarana-asemilla" kesken matkan vaihtamassa.
Oulussa on isolle osalle matkustajista junanvaihto nykyisinkin, mutta ei olisi jatkossakaan kaikille. Myös Kuopiossa oli junanvaihtoja vielä muutama vuosi sitten, mutta ei sielläkään olisi jatkossa kaikille.
Ylellä näköjään kuvitellaan että juna-aikataulut ovat pysyviä. Ennen pääsi esim. Jyväskylästä Turkuun vaihdotta, mutta eipä pääse enää koska VR päätti toisin. Yhden firman monopolilla on myös paljon haittapuolia.

Vasemmisto-Yle vastustaa kilpailua ja on siksi tehnyt tuollaisen provoartikkelin.

Osaatko lukea? Lue se artikkeli ja riehu sitten. Vaihdoista kesken matkan tulee pakollisia, kun raiteita liikennöivät eri yhteyksillä eri tahot tämän kilpailutuksen ansiosta.
Typerää globalistien maanpetturuutta luovuttaa infraa vieraan vallan käsiin.
Eikö caruna-kaupoista opittu?
Kyseisistä besserwissereistä osa käynyt vielä valan vannoneena armeijankin.
Sota-aikana kyseinen myyräntyö tietäisi pahimmillaan hirttotuomiota.
Vierailija kirjoitti:
Ylellä näköjään kuvitellaan että juna-aikataulut ovat pysyviä. Ennen pääsi esim. Jyväskylästä Turkuun vaihdotta, mutta eipä pääse enää koska VR päätti toisin. Yhden firman monopolilla on myös paljon haittapuolia.
Ja kuinkas paljon käyttäjiä sillä vaihdottomalla yhteydellä oli vakituisesti?
Vähäjärkiset matkustavat junalla