Lulun taksiuudistuksen hintalappu: 50 miljoonaa!
"Ensimmäisen kolmen vuoden aikana kokonaiskustannukset valtiolle ovat karkeasti arvioituna 3035 miljoonaa euroa, josta suurin osa kohdistuu alkuvaiheen teknisiin investointeihin ja koulutukseen.
Esityksessä on eritelty useampaan eri kategoriaan mahdolliset kustannusarviot taksiuudistuksesta. Virallista vaikutusarvioita ei ole vielä julkaistu.
Esimerkiksi valvonnan tehostaminen ja harmaan talouden torjunta vaativat lisäresursseja poliisilta ja liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta. Rahaa menee myös hallinnollisiin kuluihin, viestintään ja tietojärjestelmien päivittämiseen.
Sen sijaan yrittäjä joutuu itse maksamaan pakolliseksi muuttuvan taksamittarin ja värilliset rekisterikilvet. Hallitus tai muut viranomaiset eivät tiettävästi korvaa näitä kuluja yrittäjille
-Taksamittarin hankinta ja ylläpito voi maksaa yrittäjälle toista sataa euroa kuukaudessa, mikä pienentää etenkin osa-aikaisten kuljettajien kannattavuutta."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ff06e2a9-6d53-42aa-8478-badd79e9e…
Ullatus. Sairaaloiden yöpäivystyksiä lakkautettiin 25 miljoonan euron vuoksi, mutta ulkomaalaisten taksisuhareiden valvontaan kyllä riittää rahaa. Hallituksen piti poistaa työllisyyttä haittaavia normeja ja byrokratiaa, mutta loi sen sijaan 15 miljoonaa vuodessa maksavan uuden (turhan) hallinto- ja valvontahimmelin. Valvonta tosin kaatuu poliisin harteille. Ei ihme, että kustannusarviota ei ole tehty.
Kommentit (29)
Tässä harmaan talouden väheneminen tuo isot verotulot,ja kelvottomat ns taxit lopettavat.
Turvallisuus ja taksien luotettavuus toivottavasti lisääntyy, mutta ilmeisesti suomalaisten turvallisuuteen ei saa "tuhlata" rahaa ja jopa ihan 30 miljoonaa. Paljonko sinne kehitysapuun taas lähettiinkään? Miljardi? Kaksi? Onko se liikaa apn mielestä vai liian vähän?
Vierailija kirjoitti:

Miten se taksimittari mitään turvallisuutta lisää? Tähänkään saakka ei mittari ole estänyt yhtäkään raiskausta. Entistä enemmän mittaripakon jälkeen yleistyvät pimeät taksit.
"Turvallisuus ja taksien luotettavuus toivottavasti lisääntyy, mutta ilmeisesti suomalaisten turvallisuuteen ei saa "tuhlata" rahaa ja jopa ihan 30 miljoonaa. "
Saa kai siihen laittaa rahaa mutta onhan se ihan turhaa rahaa jonka olisi voinut käyttää muualla. Varsinkin kun kaksi suurinta hallituspuoluetta ovat niitä jotka tämän koko systeemin alunperin loivat eli ovat vielä vastuussa siitä että nyt nämä kustannukset tulevat.
Turvallisuuteen ja luotettavuuteen kyllä kannattaakin sijoittaa, vaikka enemmänkin.
Ranteen kädenojennus pimeille takseille. Näillä korjaussarjoilla tehdään luvallinen yrittäminen alalla mahdottomaksi, niin sitten ajetaan täysin luvitta kuten ennen vanhaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turvallisuus ja taksien luotettavuus toivottavasti lisääntyy, mutta ilmeisesti suomalaisten turvallisuuteen ei saa "tuhlata" rahaa ja jopa ihan 30 miljoonaa. Paljonko sinne kehitysapuun taas lähettiinkään? Miljardi? Kaksi? Onko se liikaa apn mielestä vai liian vähän?
Miten se taksimittari mitään turvallisuutta lisää? Tähänkään saakka ei mittari ole estänyt yhtäkään raiskausta. Entistä enemmän mittaripakon jälkeen yleistyvät pimeät taksit.
Ne onkin nyt helppo tunnistaa jo rekisterikilvistä.

Juuri näin. Taksikilpiä annetaan vain virallisille takseille ja väärien kilpien käytöstä ankarat rangaistukset.
Vassari yrittää valehdella. Mittari vähentää pimeitä takseja ja pimeitä hintoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turvallisuus ja taksien luotettavuus toivottavasti lisääntyy, mutta ilmeisesti suomalaisten turvallisuuteen ei saa "tuhlata" rahaa ja jopa ihan 30 miljoonaa. Paljonko sinne kehitysapuun taas lähettiinkään? Miljardi? Kaksi? Onko se liikaa apn mielestä vai liian vähän?
Miten se taksimittari mitään turvallisuutta lisää? Tähänkään saakka ei mittari ole estänyt yhtäkään raiskausta. Entistä enemmän mittaripakon jälkeen yleistyvät pimeät taksit.
Ne onkin nyt helppo tunnistaa jo rekisterikilvistä.
Jokainen auto ilman värikilpeä on pimeä taksi. Maksu mobilepaylla ja käteisellä. Ihanaa ysärilamaa. Valvonta toimii vain rekisteröidyille takseille. Pimeitä ei valvo kukaan. Toisaalta parempi että työttömät saavat askaretta ja rahaa. Pimeän työn tulos lähtee kiertoon, eikä kasaannu vuorineuvoksille.
Vierailija kirjoitti:
Ranteen kädenojennus pimeille takseille. Näillä korjaussarjoilla tehdään luvallinen yrittäminen alalla mahdottomaksi, niin sitten ajetaan täysin luvitta kuten ennen vanhaan.
Pitäähän se jonkinlainen vaatimus olla ammattiliikenteen harjoittajalla,se taxikupu ei tuo mitään osaamista,mutta vaatimukset sen osaamisen näyttämiseen ja kielitaito on minimi.
Vierailija kirjoitti:
Tässä harmaan talouden väheneminen tuo isot verotulot,ja kelvottomat ns taxit lopettavat.
Kaikenlaisiin satuihin ne noin tyhmät kuin sinä oikein uskovatkin....
Vierailija kirjoitti:
"Turvallisuus ja taksien luotettavuus toivottavasti lisääntyy, mutta ilmeisesti suomalaisten turvallisuuteen ei saa "tuhlata" rahaa ja jopa ihan 30 miljoonaa. "
Saa kai siihen laittaa rahaa mutta onhan se ihan turhaa rahaa jonka olisi voinut käyttää muualla. Varsinkin kun kaksi suurinta hallituspuoluetta ovat niitä jotka tämän koko systeemin alunperin loivat eli ovat vielä vastuussa siitä että nyt nämä kustannukset tulevat.
KEPU JA BERNER.
Ehkä kuski kohta osaa perille ilman että asiakas on navigaattori
Tuo PersHuorien pohjaton tyhmyys on aivan käsittämätöntä. Kaikki, mihin sekoomus ja pershuorat koskee muuttuu paskaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turvallisuus ja taksien luotettavuus toivottavasti lisääntyy, mutta ilmeisesti suomalaisten turvallisuuteen ei saa "tuhlata" rahaa ja jopa ihan 30 miljoonaa. Paljonko sinne kehitysapuun taas lähettiinkään? Miljardi? Kaksi? Onko se liikaa apn mielestä vai liian vähän?
Miten se taksimittari mitään turvallisuutta lisää? Tähänkään saakka ei mittari ole estänyt yhtäkään raiskausta. Entistä enemmän mittaripakon jälkeen yleistyvät pimeät taksit.
Ne onkin nyt helppo tunnistaa jo rekisterikilvistä.
Juuri näin. Taksikilpiä annetaan vain virallisille takseille ja väärien kilpien käytöstä ankarat rangaistukset.
Tarpeeksi kovat,niin peruste karkotukselle Suomesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turvallisuus ja taksien luotettavuus toivottavasti lisääntyy, mutta ilmeisesti suomalaisten turvallisuuteen ei saa "tuhlata" rahaa ja jopa ihan 30 miljoonaa. Paljonko sinne kehitysapuun taas lähettiinkään? Miljardi? Kaksi? Onko se liikaa apn mielestä vai liian vähän?
Miten se taksimittari mitään turvallisuutta lisää? Tähänkään saakka ei mittari ole estänyt yhtäkään raiskausta. Entistä enemmän mittaripakon jälkeen yleistyvät pimeät taksit.
Ne onkin nyt helppo tunnistaa jo rekisterikilvistä.
Harmaata taksia käyttävä ei noin keskimäärin välitä siitä, minkävärinen se kilpi on.
Säästöjä saadaan jos lopetetaan Kela-korvausta takseilla.
Lopetetaanko sote sitten kokonaan että rahnat riittää?