Miten luet paksun monta sataa sivua käsittävän tenttikirjan?
Kommentit (44)
Riippuu täysin kirjan sisällöstä! Onneksi nuo ajat ovat jo 25 vuoden takaista elämää!
Luen ensin kynän kanssa huolellisesti läpi niin, että varmasti ymmärrän kaiken. Toisella kierroksella teen tiivistelmät ja muita muistiinpanoja. Näitä sitten opettelen niin paljon kuin ehdin, kirjoja samalla selaillen tarpeen mukaan.
yritän lukea parikymmentä kertaa, joskus pääsee 4-5 sivulle ilman että aivot miettii muita juttuja.
ja sitten en pääse tentistä läpi
Mä luen ensin vaan sisällysluettelon ja mietin, mitä sen perusteella kirjassa pitäisi olla. Sitten luen koko kirjan siltä istumalta, jonka jälkeen katselen taas sitä sisällysluetteloa, että menikö niin kuin arvelin ja jos ei niin miten sitten ja miksi. Tämän jälkeen silmäilen vielä johdantoa ja loppulukua sillä silmällä, että jäikö jotain tärkeää huomaamatta. En tee varsinaisia muistiinpanoja, mutta mietintävaiheissa saatan piirrellä mind mappejä tai kaavioita.
Jos on hirveä kiire, luen vain johdannon ja loppuluvun. Kyllä niistä yleensä jää käteen tarpeeksi läpipääsyä varten, jos nyt ei ole ihan uusi ja vieras asia kyseessä.
Luin kirjan yleensä yhden kerran ajatuksella läpi. Kaikkein tärkeimpiä kohtia saatoin alleviivata lyijykynällä. Juuri tenttipäivän aamuna kävin niitä tärkeimpiä kohtia läpi nopeasti.
Ajatuksella lukeminen tarkoittaa, että "väittelin" kirjan kanssa tai joskus totesin olevani siinä esitellyistä teorioista samaa mieltä. Se tarkoittaa myös kirjassa käytettyjen käsitteiden ajattelemista kriittisesti.
Tällä tavalla sain tenteistä lähes aina arvosanaksi 4 tai 5.
Joskus harvoin kohdalle sattui kurssikirja, johon en löytänyt suhtautumistapaa enkä pystynyt lukemaan sitä ajatuksella. Inhosin niitä kirjoja. Pääsin tentistä läpi "hauki on kala" -pänttäyksellä.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Sisällysluettelosta olen aloittanut. Poimin siitä avainkäsitteet ja selvitän ne, tavalla tai toisella. Varsinkin vieraskielisistä kirjoista jollakin toisella. Teen kirjasta muistiinpanot siten, että sivunumero+avainsanat ja pikaiset merkinnät aiheesta. Tuskin koskaan olen lukenut tenttikirjaa kannesta kanteen sen jälkeen, kun opin tekniikan.
Vierailija kirjoitti:

Miten osaat etsiä avainsanat, jos et lue kokonaan? Ajattelin vain että miten voin oppia tämän tekniikan...
Ihanko monta sataa sivua! Joskus piti lukea montakin kirjaa samaan tentiin. On väärässä paikassa opiskelemassa, kun tuollaista pitää kysyä. Mene amikseen.
Vierailija kirjoitti:
Ihanko monta sataa sivua! Joskus piti lukea montakin kirjaa samaan tentiin. On väärässä paikassa opiskelemassa, kun tuollaista pitää kysyä. Mene amikseen.
Aapeen kysymys on ihan oikein aseteltu, koska ”monta kirjaa” luetaan kirja kerrallaan.
Itse opiskelin oikiksessa ja tenttisivumäärä on tuhansia sivuja parhaimmillaan.....64
En ole koskaan lukenut paksuja, vieraskielisiä tenttikirjoja kannesta kanteen läpi, puhumattakaan että useamman kerran. Johdantoon ja sisällysluetteloon olen aina tutustunut, ja tärkeimmät kappaleet olen lukenut kokonaan ja jopa alleviivaten ja muut silmäillen. Miten löydän ne tärkeimmät kappaleet? Opiskellessani oli luentoja ja ne opettivat löytämään tärkeimmät kohdat. Ajattelemalla pystyi myös päättelemään ne tärkeimmät.
Olen erikoislääkäri, lääketieteen tohtori ja oman kliinisen alani dosentti.
Meille opetettiin ihan ensimmäisillä kursseilla, että lue se ensin läpi lähinnä silmäillen, että saa kokonaiskuvan, sitten lue tarkasti aloituskappaleet, joissa kerrotaan luvun pääasia ja jos luvussa on jotakin suhteellisen knoppitietoa ne voi jättää vähemmälle ja lukee tarkemmin ne oleelliset asiat. Noilla vinkeillä oon pärjännyt 4 vuotta yliopistossa. Niitä kirjoja on harvaan tenttiin tarpeellista lukea kuin piru Raamattua aivan kokonaan.
Kannattaa opiskella sisällysluettelo ja pitää huoli siitä, että osaisi vastata jotain jokaisen otsikon alle ja ennen kaikkea ymmärtää, mitkä asiat liittyvät yhteen.
Voi esimerkiksi tehdä itselleen sellaisen version sisällysluettelosta, jossa on lyhyt muistiinpano joka otsikon alla. Tätä varten ei tarvitse sanasta sanaan lukea kirjaa vaan voi silmäillä kunkin kappaleen.
Mitään järkeä ei ole lukea kirjaa kokonaan läpi monta kertaa. Selaa, silmäile, tee muistiinpanoja ja kertaa niitä.
Itse en lukenut yhtään tenttikirjaa monta kertaa. Osaa niistä en lukenut läpi edes yhtä kertaa.
silmäilen yleisesti kirjan, luen ehkä tärppejä sieltä täältä. Sitten luen kerran läpi ajatuksella. ja sen jälkeen vielä silmäilen kerran.
Vilkaisen kirjan pääsisällön sisällysluettelosta jonka jälkeen luen kirjan kerran, muistiinpanoja tehden. Kirjan läpikäytyä lueskelen vain muistiinpanoja ja palauttelen sitä kautta mieleen teemat. Meillä yleensä vain pari esseekysymystä tenteissä joten tarpeellista nimenomaan muistaa, mitä asioita liittyi mihinkin teemaan niin muistaa sitten vastata asiaan kuuluvilla asioilla.
Vierailija kirjoitti:
Sisällysluettelosta olen aloittanut. Poimin siitä avainkäsitteet ja selvitän ne, tavalla tai toisella. Varsinkin vieraskielisistä kirjoista jollakin toisella. Teen kirjasta muistiinpanot siten, että sivunumero+avainsanat ja pikaiset merkinnät aiheesta. Tuskin koskaan olen lukenut tenttikirjaa kannesta kanteen sen jälkeen, kun opin tekniikan.
Meillä oli monesti tenttikysymykset kirjatenteissä niin että miten aihetta x on käsitelty kirjassa y. Eli jos olet vain jostain muualta lukenut sen asian niin et osaa vastata tarkasti kysyttyyn asiaan.
Silmäilen sen ensin läpi, sitten luen ydinkohdat muistiinpanoja tehden, sitten luen pelkästään muistiinpanojani.
En ole yliopistoaikanani lukenut yhtäkään kirjaa.
- FM
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sisällysluettelosta olen aloittanut. Poimin siitä avainkäsitteet ja selvitän ne, tavalla tai toisella. Varsinkin vieraskielisistä kirjoista jollakin toisella. Teen kirjasta muistiinpanot siten, että sivunumero+avainsanat ja pikaiset merkinnät aiheesta. Tuskin koskaan olen lukenut tenttikirjaa kannesta kanteen sen jälkeen, kun opin tekniikan.
Meillä oli monesti tenttikysymykset kirjatenteissä niin että miten aihetta x on käsitelty kirjassa y. Eli jos olet vain jostain muualta lukenut sen asian niin et osaa vastata tarkasti kysyttyyn asiaan.
Ehkä. Mutta millä todennäköisyydella tenttikirjaksi on valittu ainutkertaisen poikkeuksellinen näkemys jostain tärkeästä asiasta? Tosi pienellä. Yleensä tenttikirjoiksi valitaan kirjoja, joissa on esitetty yleisesti hyväksyttyjä näkemyksiä, sellaisia, mitkä kaikkien pitäisi tietää ennen kuin aletaan kyseenalaistaa ja mennä eteenpäin.
Luen kirjan ensin kokonaan tekemättä muistiinpanoja. Tämän jälkeen aloitan lukemisen alusta ja joka kappaleesta mindmapin (tai useamman). Jos on vielä aikaa, luen kirjan kolmannen kerran kappaleittain + kappalaisiin liittyvät muistiinpanot. Jos aikaa ei ole, luen kolmannella kerralla vain muistiinpanot.