Miksi vanhemmat sukupolvet uskalsivat avioitua ja perustaa perheen sota-aikanakin, mutta nykyihmisille..... 😱😱😱😱😱😱!!!!

Hyvä työllisyys, ei ehkäisyä ja aika matalat laatuvaatimukset vanhemmuudelle.

Koska silloin yleisesti uskottiin ja tiedettiin, että asiat olisivat ylihuomenna paremmin. Tässä hetkessä tiedämme olevamme syöksykierteessä.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä työllisyys, ei ehkäisyä ja aika matalat laatuvaatimukset vanhemmuudelle.

Sanoisin, että suurin syy oli tuo ehkäisymenetelmien puuttuminen. 

Raha ja status ei merkinnyt kaikkea, kuten nykyään. Ei voi tinkiä omasta elintasosta lisääntymällä. Meneehän sitä rahaa per lapsi iso summa.

Silloin se oli tapa toimia, nyt ihmiset ovat alkaneet ymmärtää, ettei lisääntyminen ole tärkein asia elämässä ja elämä voi olla paljon parempaa ilman tätä riippakiveä. Nopein ja helpoin tapa pilata elämänsä on lisääntyä ja toinen sija menee pariutumiselle. Tämä trendi on selvästi nähtävissä tänäpäivänä. Ei ihmiset lopu maapallolta, eikä edes suomesta, älkää pelätkö.

Silloin ei ollu Petteri eikä persRiikkulia

Miksi kyselet tyhmiä? Ajat ja kulttuuri ja yhteiskunta on muuttuneet erittäin paljon 80 vuodessa.

Todellakin vaikutti se ehkäisyvälineiden puute ja se, että lapsiin ei tarvinnut yhtään panostaa, sen kun laittoi aamulla pihalle ja ne tuli illalla takaisin ketkä ei olleet hukkuneet johonkin lähilampeen.

Lisäksi töitä oli sotien jälkeen kaikille ja yhden postinkantajan palkalla pystyi elättämään perheen ja hankkimaan talon. 

Silloin oli toivoa paremmasta huomisesta. Nyt? Minkälaista toivoa huomisesta voi olla kun hallitus on ison rahan taskussa ja ajaa heidän etujaan. Samalla kun elämän peruspilareita murennetaan pääsääntöisesti ideologisista syistä.

Jank jank 

Vänk vänk 

Vierailija kirjoitti:

Raha ja status ei merkinnyt kaikkea, kuten nykyään. Ei voi tinkiä omasta elintasosta lisääntymällä. Meneehän sitä rahaa per lapsi iso summa.

Saavutetuista eduista ei ole halua luopua, ja tulevaisuus on epävarma.

Kyllä, ihmiset uskoi Jumalaan.

Elannon sai siitä omalta pihalta kun vain viitsi kuokkia, kitkeä ja kaataa puita. Naimisiin mentiin  häpeästä kun kävi vahinko, ei ne avioliitot miin suunniteltuja olleet.

Omituinen odotus, että ihmisten pitäisi jotenkin oikein olla hinkumassa epämukavuuden perään. Paljon luontaisempaa suuntautua sitä kohti, josta tulee hyvä olo. Jos pariutuminen ja perheellistyminen näyttäytyvät jo etukäteen pahoinvointia lisääviltä, kuka sellaista vapaaehtoisesti valitsee kaiken välttämättömän paskan lisäksi.

Vierailija kirjoitti:

Todellakin vaikutti se ehkäisyvälineiden puute ja se, että lapsiin ei tarvinnut yhtään panostaa, sen kun laittoi aamulla pihalle ja ne tuli illalla takaisin ketkä ei olleet hukkuneet johonkin lähilampeen.

Lisäksi töitä oli sotien jälkeen kaikille ja yhden postinkantajan palkalla pystyi elättämään perheen ja hankkimaan talon. 

Ja avioliitot solmittiin sillä ajatuksella, että ne ovat lopuksi elämää. Vaikka liittoja päättyi ja kaikenlaista sattui, oli eroaminen kuitenkin stigmatisoivaa ja harvinaisempaa. Kun tiedettiin, että liiton jatkumiseen ja taakan jakamiseen edes teoriassa saattoi luottaa, oli myös helpompaa ottaa riskiä.

Unelmoida perhe-elämästä? Mitä unelmoimista siinä on? Ei kyse ole siitä ettei uskalleta perusta perheitä, ei vaan haluta kun nykyään ei ole enää pakko. 

Kyl jotain ehkäisymenetelmiä oli. Esim mun isän äiti sai perätysten 3 poikaa 1920-luvulla. Vakaat kotiolot ja kunnollinen mies. 

Mietti vielä myöhemmin, josko koittaisi vielä kerran, että saisi tytön. Ei sitten koittanut kuitenkaan.

Mun toiset isovanhemmat sai vain yhden lapsen. Heilläkin vakaat olot ja kunnollinen avioliitto.