Petteri teki uuden ennätyksen: Konkursseja enemmän kuin miesmuistiin!
Marraskuun loppuun mennessä konkurssiin asetettiin yhteensä 3 019 yritystä, kertoo Suomen asiakastieto.
Kyseessä on Suomen Asiakastiedon mukaan 2000-luvun konkurssiennätys.
Aiempi 2000-luvun ennätys oli viime vuonna, jolloin konkurssiin asetettuja yrityksiä oli 3 006.
Tämän vuoden konkurssien seurauksena yli 12 000 henkilöä on menettänyt työnsä tai elinkeinonsa.
Onneksi Etlan mukaan työttömyyden kasvu johtuu m a ah an m u u t t a j i s t a. Ei ole mitään hätää, kädet saveen!
Kommentit (65)
Eu:n roskasäkissä on koko Suomi joten se siitä itsenäisyydestä
Ennätyskonkurssit, ennätystyöttömyys, talouskasvu nollassa ja Petteri haalii Afrikasta lisää tulijoita.
Petteri ja Marttinen iloitsevat työllisten määrän lisääntymisestä. Eivät vain kerro, että ne ovat venäläisiä. työntekijöitä.
Ulkomaalaisten työttömyys on laskenut heinäkuusta 16%, suomalaisten kasvanut.
""Ensimmäistä o-lupaansa Suomeen hakeneista 15 546 venäläisestä myönteisen päätöksen sai 13 688 hakijaa. O-luvan jatkoa haki taas tänä aikana 21 389 venäläistä ja sai 20 160.
Pysyviä o-lulupia Suomeen haki aikavälillä 5 547 venäläistä. Myönteisen ratkaisun sai 5 295 hakijaa."
"Marttisen mukana vuoden takaiseen nähden Suomessa ollaan plussalla noin 25000 työllistä.
- Tämä on nyt ensimmäinen kerta, kun meidän työmarkkinassa näkyy tällaista positiivista virettä. Ja olen luottavainen siihen, että tämä hyvä vire jatkuu."
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011664785.html
Vierailija kirjoitti:
Orpopurra jää historiaan heikoimpana hallituksena ikinä. Muu maailma pärjää, Suomi on heikoin joka mittarilla. Tämä on kyky.
Jännä nähdä tosiaan miten Orpon hallitusta arvioidaan aikanaan kun historiaa kirjoitetaan. Tuskin saa kovin hyviä arvosanoja.
Alan epäillä yhä enemmän että petteri käyttää pikkusen liikaa jotain. Kalja sille ainakin maistuu ja taitaa olla hyvät lääkkeet lisäksi. Mun täytyy myöntää että toisaalta mä vähän ymmärrän petteriä. Tuollaisten ps, kd ja rkp seurana niin jaksaisiko kukaan selvinpäin?
Eihän tuosta niiden hommasta tule mitään. Eroaisivat heti niin asiat saisivat edes mahdollisuuden parantua.
Lapanen on ennätysten tekijä konkursseissa, työttömyyden kasvussa ja valtion velan kasvussa. Kaikissa uusia ennätyksiä. Ihan yllättäen myös huumeongelma nousee uuteen ennätykseen. Kokaiinin käyttö ohitti helsingissä jo amfetamiinin käytön. Tarkkailuluokka on ihan oikea paikka tulosten perusteella.