Lue keskustelun säännöt.
Onko lapsiperhe-elämä oikeasti ihan kauheaa?
27.11.2025 |
Tavallaan haaveilen lapsista, mutta pelottaa, että elämästä tulee kauheaa kaaosta sen jälkeen. Somen perusteella lapsiperheiden kodit ovat jatkuvasti sotkussa, parisuhteet päättyvät eroon ja etenkin äidit ovat uupuneita. Osittain noissa on varmasti huumoria mukana, mutta minkä verran?
Jopa lähipiirin pikkulapsiperheiden vanhemmat ovat sanoneet, että lastenhankintaa kannattaa harkita tarkkaan, sillä se on niin rankkaa ja kauheaa.
Onko näin? Olen 35, joten jos haluan yrittää, se on tehtävä nyt.
Kommentit (3)
Lapsiperhearki neljän kanssa jo ohi, ja nuoriso muuttanut omilleen.
Kyllähän se jollain tapaa kaaosta voi olla, eikä valmis ole kukaan kuten ei elämässä muutenkaan. On ihan katseita hetkiä, ja ihania ja hauskoja hetkiä. Vasta muistelin miehelle kuinka piti herätä kesken unien siihen kun yksi lapsista oli pissannut sänkyynsä... kerrossängyn yläsängystä jolloin se alapetiläinen heräsi "sateessa" huutamaan ymmärrettävästi hermostuneena. Tuossa tilanteessa ei naurattanut, mutta jälkeenpäin ollaan tätäkin nuorten kanssa naurettu vedet silmissä. Niin ne unohtuu, huonot yöunet, aamun lähtökaaokset ja se että huudat illalla hampaanpesusta niin että naapurikin varmasti muistaa ne harjata. Kaikki kannatti, kun jouluksi saa nytkin oman jengin kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta se oli ihanaa. Meillä neljä lasta, joista iltatähti 10v vielä kotona, 3 vanhinta jo omillaan. Meillä oli vielä uusperhe, eli vanhin lapsista on mieheni ja hänen exänsä. Minusta oli ihanaa touhuta lasten kanssa, viihdyin poikien touhuissa mukana ja matkusteltiinkin tällä katraalla paljon. Ehdottomasti yksi elämäni parhaimmista ajanjaksoista. Joskus väsytti, pääosin kyllä ei.
Minulla on 2-vuotias lapsi. Erottiin isänsä kanssa vauvavuonna pitkään jatkuneiden ongelmien jälkeen, lapsella ei ollut siihen osaa eikä arpaa.
En ole ollut uupunut. Lapsi alkoi 2 kuukauden ikäisenä nukkumaan kokonaisia öitä. Nukkui vieressäni, joten söi nukkuessaan ja sain itsekin nukkua. Ei itkenyt vauvana käytännössä ikinä, on ollut aina hyväntuulinen. Siivoaa itse lelunsa ja auttaa äitiä omatoimisesti esimerkiksi päiväkotirepun täyttämisessä. Kiltti, kohtelias ja rauhallinen lapsi on. Pitää muista lapsista ja eläimistä.
Paljon iloa on hänen syntymänsä tuonut meille. Nyt on uhmaikä menossa, mutta ei sekään ole tuntunut vaikealta. Lapsi saa raivokohtauksia, mutta ne menevät ohi jos itse pysyy rauhallisena. Rajat pitää osata asettaa pienestä pitäen ja olla esimerkkinä.
Tiedostan kyllä, että minulla on käynyt tuuri lapsen temperamentin kanssa. Itse olin ihan päinvastainen lapsi, koliikkivauva ja ongelmissa jo päiväkodista lähtien.