Lue keskustelun säännöt.
Oletteko vaimot miettineet miehenne tulevaisuutta, jos hän jää leskeksi?
26.11.2025 |
Minä olen. Jouduin miettimään sitä jo hyvin nuorena, kun lapsemme oli taapero, kun sairastuin vakavasti. Jo silloin esitin toiveita ja pyyntöjä millainen uuden vaimon kannattaisi olla, ne ovat aika lailla samoina pysyneet.
Vaimon tulisi olla hyvin sopuisa, älykäs ja kaunis. Kasvojen ja kehon tulisi olla vähintään samaa tasoa kuin Shirly Karvisella, söpön kauniit ja persoonalliset. Hänen tulisi olla sivistynyt, akateeminen, kiinnostunut terveellisestä ruuasta ja hyvä lasten kanssa - nyt siis lastenlasten kanssa, koska niitä kohta olisi talossa. Ei feministiä, koska feminismi on mennyt täysin banaaliksi nykyäään, mutta ei myöskään mitään konservatiivista koksutylsimystä (no sellaista mieheni ei kyllä huolisikaan, ei heillä olisi mitään yhteistä).
Älykkyys olisi kaikkein tärkeintä, koska älykäs pystyy ratkaisemaan kaikkia ongelmia muita paremmin ja osaa katsoa nurkan taakse. Mieheni on myös todella älykäs, joten naisesta olisi silloin hänelle hyvää seuraa. Nuorempikin käy, mutta ei jälkikasvumme ikäistä kuitenkaan eikä mieheni sellaista varmaan haluaisikaan. Mutta minulla ei olisi sitä mitään vastaan, ajattelen vain tuntisiko jälkikasvumme sitten olonsa kiusalliseksi. Jos tulisi yhteinen lapsi, niin olisi pieniä lapsia yhtä aikaa. Ehkä siinä olisi hyvätkin puolensa.
Ja jos mies joku saisi tuollaisen naisen, niin sellainen mies on juuri mun mieheni. Hän on aika lailla täydellinen. En kyllä pysty keksimään hänestä yhtäkään vikaa. Olen häneen verrattuna aika rupuska, joten ei olisi ihmekään, vaikka hän vaihtaisi parempaan :)
Kommentit (36)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tainnut olla naisen kirjoittama tämä.
Jotenkin tuli iljettävä olo ap:n kirjoituksesta, ihan kuin olisi kuola valuen tuon fantasioinut. 🤮
Incel-trolli taitaa olla.
Mä myös sairastuin vakavasti kun olin 26. Ihanasti mies jaksoi lohduttaa, kun itkin tyynylle jäävää tukkaa. Uutta vaimoa ei ole kumpikaan miettinyt, ei silloin eikä nyt, yli 20 v myöhemmin. Me eletään tätä nykyistä elämää.
Vierailija kirjoitti:
No en todellakaan. Ei ole mun asiani. Toi meidän lapset nyt on jo aikuisia, että siinäkään mielessä sillä ei juurikaan ole väliä.
On meidänkin lapsi aikuinen. Etkö ole ajatellut mikä merkitys uudella puolisolla on lapsillenne? Ja lapsenlapsille? Jos menevät naimisiin, ovat avio-oikeudestakin koituvat seuraukset merkittäviä lapsille.
Vaikka tämä onkin osaksi huumoria, niin aina muistuttelen välillä näistä miestäni ja olen myös lapselle sanonut, että haluan, että mies menee uudelleen naimisiin ja sillä on täysin hyväksyntä, kunhan vain se nainen pitää iskästä hyvää huolta. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tainnut olla naisen kirjoittama tämä.
Jotenkin tuli iljettävä olo ap:n kirjoituksesta, ihan kuin olisi kuola valuen tuon fantasioinut. 🤮
Incel-trolli taitaa olla.
Et ehkä ole ollut pitkään naimisissa etkä sairastanut mitään vakavaa sairautta. Jos täältä löytyy sellaisia naisia, olen varma, että hekin ovat ajatelleet asiaa. Ap
Toivottavasti myy talon, kun siitä vielä rahaa saa, ja käyttää rahat nautintoihin vaikka Pattayalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä myös sairastuin vakavasti kun olin 26. Ihanasti mies jaksoi lohduttaa, kun itkin tyynylle jäävää tukkaa. Uutta vaimoa ei ole kumpikaan miettinyt, ei silloin eikä nyt, yli 20 v myöhemmin. Me eletään tätä nykyistä elämää.
Oliko teillä lapsia? Mä sairastui kolmekymppisenä. Mies oli tukena ja samalla kauhuissaan, silloin lapsi oli niin pieni, että olin kauhuissani siitä, että lapsi ei ehkä edes opi tuntemaan minua eikä muista, jos kuolen, mutta selvisin siitä. Joten oli luonnollista ajatella, että äitipuolen pitää olla hyvä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti myy talon, kun siitä vielä rahaa saa, ja käyttää rahat nautintoihin vaikka Pattayalla.
Jaa-a, sua kyllä epäilen mieheksi, ellette sitten ole lapseton pari. Iskä Pattayalla... sen nolompaa on vaikeampi keksiä, mutta jos lapsia ei ole, niin eihän sillä sitten ole väliä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä myös sairastuin vakavasti kun olin 26. Ihanasti mies jaksoi lohduttaa, kun itkin tyynylle jäävää tukkaa. Uutta vaimoa ei ole kumpikaan miettinyt, ei silloin eikä nyt, yli 20 v myöhemmin. Me eletään tätä nykyistä elämää.
Oliko teillä lapsia? Mä sairastui kolmekymppisenä. Mies oli tukena ja samalla kauhuissaan, silloin lapsi oli niin pieni, että olin kauhuissani siitä, että lapsi ei ehkä edes opi tuntemaan minua eikä muista, jos kuolen, mutta selvisin siitä. Joten oli luonnollista ajatella, että äitipuolen pitää olla hyvä. Ap
Oli, tytär oli tuolloin 4. Mulla oli kyllä ihan erilaiset ajatuskuviot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä myös sairastuin vakavasti kun olin 26. Ihanasti mies jaksoi lohduttaa, kun itkin tyynylle jäävää tukkaa. Uutta vaimoa ei ole kumpikaan miettinyt, ei silloin eikä nyt, yli 20 v myöhemmin. Me eletään tätä nykyistä elämää.
Oliko teillä lapsia? Mä sairastui kolmekymppisenä. Mies oli tukena ja samalla kauhuissaan, silloin lapsi oli niin pieni, että olin kauhuissani siitä, että lapsi ei ehkä edes opi tuntemaan minua eikä muista, jos kuolen, mutta selvisin siitä. Joten oli luonnollista ajatella, että äitipuolen pitää olla hyvä. Ap
Oli, tytär oli tuolloin 4. Mulla oli kyllä ihan erilaiset ajatuskuviot.
Millaiset? Toivoitko, että miehesi olisi lapselle yksinhuoltaja? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tainnut olla naisen kirjoittama tämä.
Jotenkin tuli iljettävä olo ap:n kirjoituksesta, ihan kuin olisi kuola valuen tuon fantasioinut. 🤮
Incel-trolli taitaa olla.
Et ehkä ole ollut pitkään naimisissa etkä sairastanut mitään vakavaa sairautta. Jos täältä löytyy sellaisia naisia, olen varma, että hekin ovat ajatelleet asiaa. Ap
27v oltu naimissa mieheni kanssa, yhdessä oltu 34v. Ei ole käynyt moinen mielessäkään. Ikinä. N54v
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä myös sairastuin vakavasti kun olin 26. Ihanasti mies jaksoi lohduttaa, kun itkin tyynylle jäävää tukkaa. Uutta vaimoa ei ole kumpikaan miettinyt, ei silloin eikä nyt, yli 20 v myöhemmin. Me eletään tätä nykyistä elämää.
Oliko teillä lapsia? Mä sairastui kolmekymppisenä. Mies oli tukena ja samalla kauhuissaan, silloin lapsi oli niin pieni, että olin kauhuissani siitä, että lapsi ei ehkä edes opi tuntemaan minua eikä muista, jos kuolen, mutta selvisin siitä. Joten oli luonnollista ajatella, että äitipuolen pitää olla hyvä. Ap
Oli, tytär oli tuolloin 4. Mulla oli kyllä ihan erilaiset ajatuskuviot.
Millaiset? Toivoitko, että miehesi olisi lapselle yksinhuoltaja? Ap
Surin sitä, jos henki lähtee, ja lasta, jos äidin henki lähtee. Ei lähtenyt. Mies oli osannut valita vaimonsa hyvin jo ensimmäisellä kierroksella, joten en uhrannut ajatustakaan sille, etteikö hän olisi osannut myöhemminkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se jäi muuten mieleen, kun kerran jonotin kuvantamiseen ja kyyneleet valuivat silmistä kun makasin siinä lavitsalla odottelemassa, niin sairaanhoitaja jututti minua ja hänelläkin alkoivat kyyneleet valua, kun kerroin mitä ajattelen. Olisiko hänellä ollut samanikäinen lapsi tai muuta henkilökohtaisesti koskettavaa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tainnut olla naisen kirjoittama tämä.
Jotenkin tuli iljettävä olo ap:n kirjoituksesta, ihan kuin olisi kuola valuen tuon fantasioinut. 🤮
Incel-trolli taitaa olla.
Et ehkä ole ollut pitkään naimisissa etkä sairastanut mitään vakavaa sairautta. Jos täältä löytyy sellaisia naisia, olen varma, että hekin ovat ajatelleet asiaa. Ap
27v oltu naimissa mieheni kanssa, yhdessä oltu 34v. Ei ole käynyt moinen mielessäkään. Ikinä. N54v
Okei, me ollaan oltu yhdessä 37 vuotta. Mutta en mäkään ehkä olisi näitä pohtinut ilman tuota sairastumista, ainakaan niin paljon. Ja nyt sitten on jo useampi ystävä kuollut, joten on tullut nähtyä mitä leskeksi jäämisen jälkeen on puolisolle. Ap
Luotan siihen, että mieheni on ennenkin osannut valita viisaan, sivistyneen ja itselleen mieluisan naisen.
"Surin sitä, jos henki lähtee, ja lasta, jos äidin henki lähtee. Ei lähtenyt. Mies oli osannut valita vaimonsa hyvin jo ensimmäisellä kierroksella, joten en uhrannut ajatustakaan sille, etteikö hän olisi osannut myöhemminkin."
Hyvä perustelu. Myös oman miehen tyttöystävä minua ennen on todella mukava ihminen ja itse asiassa olisi paras vaihtoehto, jos he menisivät uudelleen yhteen, jos kuolisin. Eka tyttöystävä sen sijaan oli karmea tapaus tai sitten eivät sopineet yhteen alkuunkaan. Mutta mies oli tuolloin vasta 15-16 ja ekassa avoliitossaan, joten se oli vasta opettelua. Ap
Siinä mielessä kyllä, etten ole suostunut tekemään omistusoikeustestamenttia.
No en todellakaan. Ei ole mun asiani. Toi meidän lapset nyt on jo aikuisia, että siinäkään mielessä sillä ei juurikaan ole väliä.