Nyt jysähti: 140 000 ihmistä tarvitaan töihin lähivuosina
Teknologiateollisuus kertoo, että kova työvoiman tarve on edessä lähivuosina. Osaajia tarvitaan sekä palvelutoimialoille että valmistavaan teollisuuteen. Tarve on seuraavien kymmenen vuoden aikana 140 000 ihmistä ja seuraavien neljän vuoden aikana 27 500 ihmistä.
Työvoimapula ihan just.
Kommentit (77)
Hirveästi piti tulla vapaita työpaikkoja kun vanhat ikäpolvet jäi silloin aikoinaan eläkkeelle. No eihän niitä tullut kun yritykset näkivät saumansa "tehostaa" ja vähentää työvoimaa.
Vierailija kirjoitti:
Samaa on jankutettu jo vuosikausia ja kas kummaa, tällä hetkellä työttömiä on ennätysmäärä. Enää nuoretkaan ei pääse töihin joten en todellakaan jaksa uskoa että yhtäkkiä niitä työpaikkoja ilmaantuisi pilvin pimein.
Ongelma on siinä että työttömät ja vasta koulun käyneet eivät osaa mitään hyödyllistä. Koulutusta pitäisi muuttaa niin että työllistyminen olisi mahdollista. Korkeakoulutettuja eivät yritykset tarvitse kovinkaan paljoa ja julkinen sektori ei voi heitä palkata. Tulevaisuudessa esimerkiksi opettajia tullaan irtisanomaan paljon kun oppilaiden määrä puolittuu kymmenessä vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Paljonkos niitä työttömiä taas olikaan. Sieltä löytyy väki kuhan palkkataso on kunnossa.
Uutisessa puhutaan o s a a j i s t a . Sellaisiksi ei lasketa työttömiä. Kun olet yiikon työttömänä, osaamisesi, koulutuksesi, työkokemuksesi mitätöidään, ja lyödään leima otsaan, jossa lukee "mahdollinen alkoholisti, mielenterveyspotilas, lusmu, älä ota töihin"
Koko koulutus on Suomessa päin helvettiä. Pitää kouluttaa sellaista työvoimaa, jota oikeasti tarvitaan. Eikä kouluttaa vain koulutuksen vuoksi sitä mitä "haluaa" opiskella.
Vierailija kirjoitti:
Intiailaisten määrä on selvästi lisääntynyt kun katsoo kaupungilla ihmisiä joten niitä tuntuu nyt tulevan suomeen ja tottakai nuoria miehiä, kuinkas muutenkaan.
Kiinassakin on kuulemma 25 miljoonaa "ylimääräistä" nuorta miestä, joille ei ole perhettä tiedossa.
Osaajat haetaan ulkomailta ja elätetään veronmaksajan rahoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vielä kun teitäisi mille aloille noin paljon tarvitaan ja tarkemmin, että mikä on tutkintolinja ja missä voi opiskella?
Työpaikat on ulkolaisia varten. Ei sinulle.
Tarve 140 000 työntekijälle 10 vuoden aikana:
Kyselyn mukaan rekrytoitavaa riittää. Teknologiateollisuuteen eli Suomen tärkeimmille vientialoille tarvitaan kymmenen vuoden aikana 140 000 uutta työntekijää. Nykyisin teknologiateollisuuden aloilla on noin 330 000 työntekijää.
Noin puolet uusista työntekijöistä korvaisivat eläkkeelle jääviä. Toinen puolisko taas palkattaisiin teknologiateollisuuden alojen runsaan kasvun vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Hirveästi piti tulla vapaita työpaikkoja kun vanhat ikäpolvet jäi silloin aikoinaan eläkkeelle. No eihän niitä tullut kun yritykset näkivät saumansa "tehostaa" ja vähentää työvoimaa.
Orpon aikana Suomeen on jo tullut 100 000 uutta Lähi-Itäläistä joista 50 000 on saanut työpaikan
Vierailija kirjoitti:
Vielä kun teitäisi mille aloille noin paljon tarvitaan ja tarkemmin, että mikä on tutkintolinja ja missä voi opiskella?
Hankaloittaa opiskeluakin, kun yhdet huutaa että pitäs kaikille olla korkeakoulututkinto, se takaa työllistymisen ja toiset taas karjuu et pitää mennä siivoojaksi, hoitoapulaiseksi, wolttikuskiksi tienaamaan Kuuselle miljardeja. Eli mitä tässä pitää tehdä, opiskella korkeakoulututkinto ja mennä siivoojaksi?
Vierailija kirjoitti:
Paljonkos niitä työttömiä taas olikaan. Sieltä löytyy väki kuhan palkkataso on kunnossa.
Väki löytyisi, mutta heillä ei ole koulutusta ja tuilla ei saa opiskella. Jos tuo ap:n uutinen nyt on tottakaan, linkkiä kun ei ole. Mutta jos olisi totta, kantsisi varautua tähän ja alkaa kouluttaa ihmisiä tuolle alalle.
Kuulostaa hyvältä.
M56, työtön vuodesta 2022.
Vierailija kirjoitti:
Olen kuullut saman ennenkin. Työvoimapula on huutava. Menkää nyt töihin jumankekka hei!
"Työnantajajärjestön mukaan teknologiateollisuuteen tarvitaan 53 000 uutta ammattitaitoista osaajaa vuoteen 2021 mennessä."
Näin sanottiin vuonna 2019
Ja nyt kun katsoo työvoimabarometrista oman maakunnan tilannetta on hitsaajien työttömyysprosentti yli 31 ja lähes jokaisessa maakunnassa 23-28%. Ei tullut pulaa ei.
Uudet työntekijät tarvitsevat palveluita omalla kielellään mikä lisää eksoottisien kielien tulkkauspalveluita ym. Nousee ruokapaikkoja, uusia temppeleitä ym
Kun nykyajan yli 60-vuotiaat tuntuu olevan jotain ihme työhulluja, että osa aikoo olla jopa 70-vuotiaiksi työssään, niin eihän kukaan nuorempi pääse silloin töihin.
Minusta on hullua, että jos jollakin on eläkeikä vaikka 65 vuotta, niin jumalauta ylipalvellaan siitä vielä 5 vuoden ajan!
Ei jysähtänyt eikä tarvita.
Mutta demaritorakat kyllä tarvii tuon verran uutta ÄO <35 vaalikarjaa hautaan kaatuvien eläkeloiseläjä-laumansa eli pönkäporukkansa korvaajaksi. Kyseessä ei ole mikään muu kuin demarirälssin media-operaatio jolla yritetään edellämainittu touhu verhota eri nimen taa piiloon, ettei se pistäisi muka silmään.
Vierailija kirjoitti:
Kun nykyajan yli 60-vuotiaat tuntuu olevan jotain ihme työhulluja, että osa aikoo olla jopa 70-vuotiaiksi työssään, niin eihän kukaan nuorempi pääse silloin töihin.
Minusta on hullua, että jos jollakin on eläkeikä vaikka 65 vuotta, niin jumalauta ylipalvellaan siitä vielä 5 vuoden ajan!
Koska vanhemman polven taitajilla on monin verroin korkeampi työmoraali kuin nuorella polvella. 70-vuotiaiksi töitä paiskivat ovat tottuneet ottamaan vastuuta, tekemään pitkää päivää ja vielä vapaa-ajalla loput. Nuoret pelkäävät tylsistyvänsä ja kuormittuvansa, sekä ahdistuvat erittäin helposti, mikä vaikuttaa negatiivisesti työntekoon. Nämä siis ihan tutkimusten mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vielä kun teitäisi mille aloille noin paljon tarvitaan ja tarkemmin, että mikä on tutkintolinja ja missä voi opiskella?
Ne haluaa paljon uusia valmistuneita, valitsevat parhaat ja loput menee työttömyyskortistoon.
Vielä kun teitäisi mille aloille noin paljon tarvitaan ja tarkemmin, että mikä on tutkintolinja ja missä voi opiskella?