Lue keskustelun säännöt.
Mä tukehdun tähän yksinäisyyteen.
21.11.2025 |
Kuukaudet ja vuodet menevät, olen aina yksin. Kaikki kesät, joulut. Ei oo ydinporukkaa, ei perhettä. Kukaan ei pidä yhteyttä ja jos mä yritän niin se on ykspuolista.
Alkaa olee niin raskaat tunteet. Olen 35v/N. Varsinki näin joulun alla kun näkee porukat kadulla, ihmiset näkevät toisinsa, keskustelevat.
Mä on aivan yksin. Tää on niin syvä kipu joka ei millään lähde pois. Ei oo yhteyksiä mihinkään.
Katon sarjoja lohdutukseksi ja saan elämää niiden kautta.
Kävin ravintolassa tänään syömässä, taas yksin.
Kommentit (55)
Suosittelen työväen/kansalaisopiston jotain mieleistä kielikurssia, siellä on ryhmä ja siellä puhutaan, voi jopa syntyä ystävyyksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Harrasta, juttele ihmisille, osallistu ryhmiin, jotka auttavat muita.
Kukaan ei löydä sinua kotoasi.
Tämä ei aina ratkaise ongelmaa. Jos ihminen kaipaa syvempää yhteyttä, jakaa asioita arjessa, pinnallinen kodin ulkopuolella harrastaminen (etenkin työpäivän päätteeksi) jopa pahentaa tyhjyydentunnetta.
En ole ap. mutta olen myös yksinäinen, vaikka minulla on hyviä ystäviä. He ovat kuitenkin täysin erilaisessa elämäntilanteessa, perheellisiä/ parisuhteessa, ja heillä arki ja vapaa-aika kuluu perheen seurassa. Minulla ei ole sellaisia ystäviä joiden kanssa tekisin jotakin, tai esim. matkustaisin. Satunnaiset tapaamiset eivät ole sama asia kuin jakaa arki jonkun kanssa.
Tietysti olen kiitollinen siitä, että minulla on ystäviä, kun on niitä joilla ei ole ketään.
Eikö sinulla ole isää, äitiä eikä sisaruksia?
Valitse joku yhteisö, ryhmä, seurakunta tai jotain mistä tykkäät, ja ala käydä siellä? Joskus jopa asuinpaikan vaihto, että pääsee lähemmäs vanhoja kamuja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrasta, juttele ihmisille, osallistu ryhmiin, jotka auttavat muita.
Kukaan ei löydä sinua kotoasi.
Tämä ei aina ratkaise ongelmaa. Jos ihminen kaipaa syvempää yhteyttä, jakaa asioita arjessa, pinnallinen kodin ulkopuolella harrastaminen (etenkin työpäivän päätteeksi) jopa pahentaa tyhjyydentunnetta.
En ole ap. mutta olen myös yksinäinen, vaikka minulla on hyviä ystäviä. He ovat kuitenkin täysin erilaisessa elämäntilanteessa, perheellisiä/ parisuhteessa, ja heillä arki ja vapaa-aika kuluu perheen seurassa. Minulla ei ole sellaisia ystäviä joiden kanssa tekisin jotakin, tai esim. matkustaisin. Satunnaiset tapaamiset eivät ole sama asia kuin jakaa arki jonkun kanssa.
Tietysti olen kiitollinen siitä, että minulla on ystäviä, kun on niitä joilla ei ole ketään.
Perheellinen voi olla samassa tilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen työväen/kansalaisopiston jotain mieleistä kielikurssia, siellä on ryhmä ja siellä puhutaan, voi jopa syntyä ystävyyksiä.
mä en koskaan pääse ryhmiin kun ne menee samantien kaikki ja niissäkin on niin paljon hakijoita. Sit kun kurssi loppuu niin yhtä yksin oo kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrasta, juttele ihmisille, osallistu ryhmiin, jotka auttavat muita.
Kukaan ei löydä sinua kotoasi.
Tämä ei aina ratkaise ongelmaa. Jos ihminen kaipaa syvempää yhteyttä, jakaa asioita arjessa, pinnallinen kodin ulkopuolella harrastaminen (etenkin työpäivän päätteeksi) jopa pahentaa tyhjyydentunnetta.
En ole ap. mutta olen myös yksinäinen, vaikka minulla on hyviä ystäviä. He ovat kuitenkin täysin erilaisessa elämäntilanteessa, perheellisiä/ parisuhteessa, ja heillä arki ja vapaa-aika kuluu perheen seurassa. Minulla ei ole sellaisia ystäviä joiden kanssa tekisin jotakin, tai esim. matkustaisin. Satunnaiset tapaamiset eivät ole sama asia kuin jakaa arki jonkun kanssa.
Tietysti olen kiitollinen siitä, että minulla on ystäviä, kun on niitä joilla ei ole ketään.
Kiitos. Kiteytit erinomaisesti. Mä en enää jaksa lähtee kituuttaa itteni kaikki maailman harrastuksissa, tuntuu pahalta kuulla vielä sen lisäksi miten muut puhuu omasta elämästä et on kaikkee tapahtumaa. Ite sit tuun kotiin ja itken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä sääli itseäsi. Ajattele mitä hyviä puolia on yksin olemisessa ja kehitä niitä. Ajattele sitä kohtalonasi, lahjana. Ole vahva!
Sama täällä, parisuhteessa olen, mutta nytkin ollaan eri huoneissa ja molemmat tekee muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö sinulla ole isää, äitiä eikä sisaruksia?
Miten voi olla ihmisiä jotka ei ymmärrä ettei kaikilla ole isää, äitiä tai sisaruksia. Missä ihmeen Narniassa te elätte. Esim. mulla ei ole. Eikä isovanhempia, eikä muitakaan sukulaisia. Onneksi on muutama kaveri sentään. Voimia ap: lle.
Vierailija kirjoitti:
Älä sääli itseäsi. Ajattele mitä hyviä puolia on yksin olemisessa ja kehitä niitä. Ajattele sitä kohtalonasi, lahjana. Ole vahva!
Ei sitä loputtomiin jaksaa kehittää ittensä. Välillä tarvii muutakin. Pää hajoaa kun on vaa ittensä ja omien tekemisien kanssa. Yksinäisyys aiheuttaa mulle päänsärkyä ja kovia vatsakipuja. Ne lähtee pois jos harvoin tulee sanaa vaihdettua jonkun elävän ihmisen kanssa.
Ja joo kaikilla ei oo sisaruksia tai vanhempia omassa elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomalaisten uusi kansantauti on yksinäisyys, koska emme enää kelpaa toisillemme.
Mulla ei ole tähän ratkaisevaa vastausta. Eikö olekin paskaa? Jos teet kirjoituksen tästä aiheesta niin sen täytyy olla jo pidempiaikainen asia elämässä, mutta tiedät vastauksen vain itse siihen mistä se voi johtua. Voin vain sanoa seuraavan: jos annat itsestäsi sellaisen kuvan että ei saa lähestyä, muut eivät lähesty. Jos olet liian mieliksi muille, muut lopulta alkavat kävellä ylitsesi, kunnes mittasi ylittyy ja olet taas yksin. Jos noista mikään ei päde, niin kukaan ei tule pimpottamaan ovikelloasi ja vetämään kädestä mukaan elämään, vaan pitää myös itse lähteä mukaan. Jokin asia pitää muuttua ja tämä on se kaikista vaikein kohta, mutta edelleen vain itse tiedät juurisyyn.
Sanoit että jos yrität pitää muihin yhteyttä, se on yksipuolista. Miksi se on yksipuolista? Mieti tätä. Sanon vielä, että et ole yksin asian kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisten kanssa on vaikeaa. Joskus vuosia sitten etsin kovasti eläinten turvakotia tai vastaavaa, johon voisi mennä vaikka ulkoiluttamaan koiria tai hoitamaan kissoja. Ei löytynyt kovin läheltä. Omat rakkaat eläinystäväni tuovat paljon turvaa ja lohtua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrasta, juttele ihmisille, osallistu ryhmiin, jotka auttavat muita.
Kukaan ei löydä sinua kotoasi.
Tämä ei aina ratkaise ongelmaa. Jos ihminen kaipaa syvempää yhteyttä, jakaa asioita arjessa, pinnallinen kodin ulkopuolella harrastaminen (etenkin työpäivän päätteeksi) jopa pahentaa tyhjyydentunnetta.
En ole ap. mutta olen myös yksinäinen, vaikka minulla on hyviä ystäviä. He ovat kuitenkin täysin erilaisessa elämäntilanteessa, perheellisiä/ parisuhteessa, ja heillä arki ja vapaa-aika kuluu perheen seurassa. Minulla ei ole sellaisia ystäviä joiden kanssa tekisin jotakin, tai esim. matkustaisin. Satunnaiset tapaamiset eivät ole sama asia kuin jakaa arki jonkun kanssa.
Tietysti olen kiitollinen siitä, että minulla on ystäviä, kun on niitä joilla ei ole ketään.
Tää on tosi hyvä kommentti. Mulle on tullut sellainen olo, että tollasta syvempää yhteyttä ja asioiden jakamista arjessa on hirveän hankala löytää. Että pitäis olla sukua tai muuten ei kelpaa, jos platonista suhdetta haluaa. En mä voi sille mitään keille oon syntynyt!
Vierailija kirjoitti:
Ei oo ketään kenen kanssa vaihtaa ajatuksia, jakaa kokemuksia. Huomaan että musta tuli kokematon nainen ihmispuutteen vuoksi. Olen aina jäänyt ulkopuolelle ja jalkojen väliin kaikessa. En oo edes ujo.
Jos et ihan provo taas niin liity Lions Clupiin. Itsellä hyvät kokemukset.
Sama täällä. Tai on minulla perhe, omia lapsia ja sitten äiti ja sisarukset. Mutta ei miestä tai kavereita. Kavereita on ollut aikuisena vain 1 ja sekin etäinen yleensä. Töissä tai koulussa on toki ihmisiä, mutta ei heistä ikinä ole kavereita saanut vapaalle. Olisi kiva käydä ulkona, reissuilla jne ihan jonkun kaverin kanssa, eikä aina yksin. Joo, moni nyt väittää että sehän on just kivaa reissata yksin, mutta ei se vaan aina ole. Kun ei ole edes mahdollisuutta siihen että lähtisi vaikka vaan kahville jonkun kanssa. Ei edes ketään jota kysyä. Eri asia jos se on vapaaehtoista.
Vierailija kirjoitti:
Kirjat ovat ystäviä. Myös äänikirjat.
Eivät ole. Ne vain lisäävät yksinäisyyttä ja sen kokemista. Mikä on yksinäisempää kuin lukea yksin kirjaa kotona tai kirjastossa tai kuunnella kuulokkeet päässä äänikirjaa. Silloinhan ainakaan kukaan ei sano sulle yhtään mitään koska suljet oikean maailman pois kuulokkeiden välityksellä.
Kardi elämästäsi pois kaikki mahdolliset yksin tekemiset. Hakeudu töissä (jos on työpaikka) juttelemaan edes niitä näitä. Katso harrastukset ja harrastuspaikat siten että niissä on muita.
Jos matkustelet mene ryhmämatkoille (varmaan jokaiseen makuun löytyy jotain teemamatkoja).
Vierailija kirjoitti:
Tuttu tunne. Tuskin minustakaan päältä päin uskoisi, miten tyhjää tämä minun elämäni on. Nätti fiksu nainen, jolla ei ole edes kumppania.
Aah! Tämän takia mietitte mun terapiakäyntejä. Kuulkaapa nytten. Oltiin eksäni kanssa miltein 18 vuotta yhdessä. Päädyttiin ja pysyttiin kimpassa lähinnä vanhojen kavereiden takia. En enää halua kulissiliittoa, joten jos Nate jättää jatkan yksin, sillä tiedän mitä on olla vaimo. Toistan! Vaimous tuli koettua. Ei kiitti.
Voi w että ketuttaa tämä jankutus. Naisen täytyy olla hoikka ja kaunis (ja nuori) löytääkseen miehen, joka suvaitsee kohdella naista kauniisti. Ne yksinäisetkin miehet etsivät aina parempaa, ja usein kostavat naiselle kohtalonsa, kun sellaisen saavat (jos se nainen ei ole upea).
Olen myös yksinäinen nainen, ja antanut noille "yksinäisille" miehille tilaisuuden tutustua ja olla kanssani. Ihan jokaiselta sain pas.kaa niskaani.