Alone USA - Patagonia
Alone USA -Yksin erämaassa kolmannella kaudella kymmenen kilpailijaa viedään Patagoniaan.
https://www.mtv.fi/ohjelma/4f583f46c6a8a167ec6e/alone-yksin-eramaassa?s…
Kommentit (31)
Minä taas ajattelin, että adoptiolapsia odottava mies, Jim?, lähtee alkuvaiheessa, ja niin tapahtui. Aika moinen elämäntilanne lähteä pois kotoa, ei ehkä ihan loppuun asti harkittu juttu - tai sitten oma mieli yllätti, kuten noissa oloissa usein tapahtuu.
Hieno sarja ja mielenkiintoiset osallistujat yhtä kaikki. Seutu on komeaa, mutta todella haastavaa villisikoineen ja puumineen.
Jännä ratkaisu, että toisessa jaksossa ei kaikkien kilpailijoiden ensiaskeleita sijoituspaikoillaan näytetty vielä ollenkaan. Toki Jimiin keskittyminen oli perusteltua, kun hän luovutti niin varhain.
Tässä jenkkiversiossa näytettiin kunnolla porukan valmistautumista, oli pätkiä valmennusleiriltä ym, tykkäsin!
Katson juuri toista jaksoa,. Yllättävää kyllä, opettaja joka oli opettanut erätaitoja luovuttaa.
Yksinäisyyden takia ja selittää hakijalle, että he vaimon kansssa ovat adoptoineet kolme lasta tänä kesän ja haluaa siksi kotiin.
Nämä lapset ovat koiria, siis ihan oikeasti koirien takia lähtee.
Esittelyssäkin puhui koirista lapsina ja itsestään isänä ( koirille !! ).
vuorokauden viihtyi metsässä.
Ei olihan tervettä.
Vierailija kirjoitti:
Jännä ratkaisu, että toisessa jaksossa ei kaikkien kilpailijoiden ensiaskeleita sijoituspaikoillaan näytetty vielä ollenkaan. Toki Jimiin keskittyminen oli perusteltua, kun hän luovutti niin varhain.
Koirien vuoksi
Yllätyin että Jim luovutti ensimmäisenä. Hän tulee katumaan sitä vielä monet kerrat. Puoli miljoonaa dollaria olisi ollut tarpeen kolmen lapsen kanssa.
Mitähän vaimo tykkää kun jäi puoli miljoonaa saamatta ja hän on voinut pärjätä lasten kanssa ihan hyvin.
Kolme lasta kustantaa aikuisiksi saakka helposti sen puoli miljoonaa dollaria. Sillä summalla ne olisi saanut ainakin myöhemmin opiskelemaan.
Kuinkahan hurjaksi kisa menee kun palkinto on puoli miljoonaa dollaria. Joku nääntyy täysin?
Kyllä se Jim ihan lapsia oli adoptoimassa, kolmea sisarusta. Koirat hänellä ennestään.
Ihme juttu, kun joka vuosi on tuhansia hakijoita ja kova karsinta, ja sitten joku aina luovuttaa parissa päivässä (viime vuonna yksi sankari ei kestänyt vuorokauttakaan). Ymmärrän paremmin sen, jos ikävä käy viikkojen saatossa sietämättömäksi, kuin että lähdetään jo ennen kuin on kunnolla edes asetuttu ja kokeiltu elää siellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä ratkaisu, että toisessa jaksossa ei kaikkien kilpailijoiden ensiaskeleita sijoituspaikoillaan näytetty vielä ollenkaan. Toki Jimiin keskittyminen oli perusteltua, kun hän luovutti niin varhain.
Koirien vuoksi
Kyllä hän puhui, että odottavat "kolmea veljestä", jotka saapuvat hänen ollessaan poissa. Olisi luovuttanut paikkansa jollekulle, olihan valmistautumisleirillä yhteensä 20 henkeä. Toisaalta ehkä tuotantoryhmäkin halusi liikuttavan tarinan tähän alkuun.
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan että ensimmäisenä luovuttaa 41 vuotias biologi Megan. Hän itki kun lähti perheensä luota, ja se on selvä merkki ettei hän kestä olla erossa lapsistaan. Lisäksi hän teki virheen ja lupasi pienelle pojalleen ettei olisi pitkään poissa, ja pojan kasvoille tuli loukkaantunut ilme kun poika oli jo tajunnut, että siellä olisi tarkoitus olla mahdollisimman pitkään. Se ilme lapsen kasvoilla tulee Meganin uniin heti ensimmäisenä yönä.
Hurja keksintö viedä kilpailijat Patagoniaan. Olen joskus lukenut Patagoniasta ja miten siellä eli aikoinaan yksi ainoa pieni alkuperäiskansa. Seutu on niin karua ja kylmää, ettei siellä selviytynyt sen suurempaa kansaa. Muistaakseni he elivät metsästämällä pingviinejä rannikolla. Primitiivisistä metsästystaidoistakaan ei ole siellä välttämättä paljoa hyötyä.
Samaa mieltä Patagoniasta, hieno valita ympäristöksi.
En kyllä usko Meganin olevan edes toinen luovuttaja. Epäilen sen jurtassa asuvan pienten lasten isän olevan yksi lähiaikoina luovuttavista. He tekevät kaiken tosi tiiviisti yhdessä perheenä, ei ehkä kuuppa kestä itsekseen oloa.
Joo näinhän se on kun inkkarit tapettiin melkein sukupuuttoon olet siellä sontamaassa tosiaankin yksin seurana vaan helvetisti aseita,.
Kyllähän jo Suomen versiossa, jossa palkinto oli 20 000 euroa, lääkäri määräsi yhden kilpailijan luovuttamaan painon laskettua liikaa. Voisi kuvitella, että joku tai jotkut kokevat saman kohtalon tuolla.
Katsoin uuden jakson jo yöllä Areenasta ja koukutuin yhä enemmän. Tosin vieläkään ei ole saatu kaikista kilpailijoista materiaalia ensi hetkistä Patagoniassa! Tuo onkin ainoa ärsyttävä asia, muuten on hyvin tehty ja sopivassa tempossa etenevä sarja.
Löytyykö jostain lista, mitä saivat ottaa mukaan?
Edellisellä kaudella muistan nähneeni listan, samoin Suomen versiossa. Nyt on minusta puhuttu vain 10 valinnaisesta tavarasta. Siihen kymmeneen eivät sisälly satellittipaikantimet, kamerat, hammasharja ja ensiaputarvikkeet, jotka ovat jokaisella, eikä myöskään " kohtuullinen määrä vaatteita".
Yksi kaverihan oli nyt (syystäkin) tosi tyytyväinen, kun älysi ottaa pienehkön terävän monitoimilapion. Sen sijaan kalanpyydystä, joka Suomessa oli yksi valinnaisista tavaroista, ainakin Megan väsäsi kekseliäästi itse.
Tuli vähän surku sitä nuorta Zackia. Oli itkun partaalla eikä ihme. Itse ihmettelin sitä, että hänellä oli kovempi kiire rakentaa puutavarasuojaa kuin hankkia ruokaa. Sitten kompastelee nälän heikentämänä vaikeassa maastossa. No, helppo täältä on huudella ohjeita...
Vierailija kirjoitti:
Löytyykö jostain lista, mitä saivat ottaa mukaan?
Kiinnostaisi kyllä! Iso puute, jollei näytetä.
Onko tosiaan niin, ettei tuolla kukaan yritä kalastaa verkoilla? Verkkokalastus on ainakin aiemmilla kausilla sekä Suomen ainoalla kaudella ollut tosi keskeisessä roolissa, ja muistaakseni niillä kausilla yksi verkko oli jopa vakiovaruste, toinen oli valinnainen.