HS: Eläkeläismiehet terrorisoivat uimahallissa, jopa syljetään nuorten naisten päälle
Raivokasta huutelua, käsiksi käymistä, jopa sylkemistä. Kilpauimari Louna Kasvio kertoo joutuneensa törkeän käytöksen kohteeksi.
Törkeimpään epäasialliseen käytökseen syyllistyvät Kasvion mukaan lähes poikkeuksetta miehet.
Yksi uimahallien iso käyttäjäryhmä ovat eläkeläiset. Heidän käytöksensä Kasvio on kokenut usein ongelmalliseksi.
Monet ehkä ajattelevat, että kun ovat aina käyneet siellä, niin sitten vähän niin kuin omistavat hallin.
Jo 12-vuotiaana häneen on käyty käsiksi altaassa ohitettuaan miehiä.
Samaa tapahtuu edelleen. Joidenkin miesten on vaikea kestää joutumista naisen ohittamaksi.
... toinen esimerkiksi ottaa selästä kiinni ja painaa veden alle. Tai seuraavalla ohituksella sen toisen uimarin veto meneekin niin, että kyynärpää osuu vähän kovempaa kylkeen
Kommentit (562)
En yhtään ihmettele. Eläkeläiset ovat erittäin itsekäs sukupolvi. Eläkkeet otetaan nuorempien selkähasta ja käyttäydytään, kuten yhteiset säännöt eivät heitä koskisi. Esimerkiksi junissa ei osata paikkanumeroita, vaan mennään selkoilemaan muiden paikoille, pankeissa ja muissa asiakaspalvelupisteissä toimitaan kuin kihdistä kärsivät etanat jne. Itsekkyydellä ei ole rajaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti keksitty juttu.
Kuulostaa aika skifiltä taas että olisi satunnaista hullua laajempi rakenteellinen epäkohta.
Mikä siinä onkin että näitä tiettyjä lounia revitään, puristellaan ja räitään jatkuvasti? Onko kukaan todistanut jossain tälläistä?
Niin, kyseessä on hesari joten turha odottaa että nuo kirjoittaisi siitä mitä oikeasti on tapahtunut vaan asia väritetään kuulostamaan toimittajan haluamalta miesvihajutulta, joka tietty julkaistaan miestenpäivänä koska onhan kyseessä hesari. Saman konsernin aamulehtihän veetuili suoraan isänpäivänä pilapiirroksessaan isille.
Vierailija kirjoitti:
HS muistaa taas miestenpäivän. Artikkeli, jonka olisi voinut julkaista eilen tai huomenna, mutta se ajoitus. Muutama espoolaismies ja taas päästään yleistämään.
Totta. Mutta uimahalleissa on näitä vakkareita, jotka suorastaan päivystävät siellä. Ovat kuin sellaiset koiranomistajat, jotka eivät kerää koiransa jätöksiä. Muutama tyyppi saa aikaan paljon sotkua.

Vihervassarijodlaajafeministiwokeltajien
Sopii AINA PASKAYLEISTÄÄ, KUNHAN KOHDE ON VALKOINEN SUOMALAINEN Mies.
Aloittaja, ketjun ja palstan naiset kuuluvat näihin mielenvikaisiiin, eli melkein kaikkiin naisiin
Aggressiot on tyypillisesti miesten juttu, onkohan sullakin testosteroniongelmaa kun noin vauhkoat! Ja mitä ihmettä puoluetausta edes liittyy tähän? Onko Antti Kasvion perhe vasemmistolainen?
Oletko miettinyt miten agressiivisia nuo hyvin yksipuolisen leimaavaa kuvaa tietyistä ihmisryhmistä (esim. miehet, varsinkin valkoiset ja suomalaiset) antavat artikkelit mm. hesarissa on? Eli kyllä ne agressiot tuntuu olevan toimituksessa tässä kohtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleinen uimahalli ei ole mikään ammattiurheilijan treeinkämppä. Ei mikään ihme, että ihmisillä menee hermo, jos joku varaa ratoja pelkästään omiin treeneihin.
Just näin. Joo, en ymmärrä ko. eläkeidioottien nolon lapsellista käytöstä ollenkaan, mutta mitä hittoa siellä riuhdotaan jossain yleisessä hallissa samoilla radoilla muiden seassa? Eikö yleensä ole vaikka urheiluopistoja tms. missä harjoitella, jos touhu on oikeasti tavoitteellista ja ammattimaista?Jotenkin myös huvittavat nämä menestyneiden kersat. Eivät mitään muuta elämällään keksi tehdä, kuin samaa mitä vanhempansa. Vähän kuten Häkkisen molemmat kersat, ajamaan vaan.
Yleiset uimahallit muutenkin ovat niin vastenmielisiä paikkoja. En ole käynyt kertaakaan kouluaikojen jälkeen, 35 vuotta sitten.
Joten urheilijoiden treenaaminen häirisee sua .... miten?
Vierailija kirjoitti:
Vanhat äijät on hirveitä. Johtuukohan se potenssihäiriöstä ja eturauhasvaivoista, vai mistä?
Kakarat,teinit ja mielenterveysongelmaiset nuoret ovat karseita.Miltä maistuu tälläinen yleistys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HS muistaa taas miestenpäivän. Artikkeli, jonka olisi voinut julkaista eilen tai huomenna, mutta se ajoitus. Muutama espoolaismies ja taas päästään yleistämään.
Vihervassarijodlaajafeministiwokeltajien
Sopii AINA PASKAYLEISTÄÄ, KUNHAN KOHDE ON VALKOINEN SUOMALAINEN Mies.
Aloittaja, ketjun ja palstan naiset kuuluvat näihin mielenvikaisiiin, eli melkein kaikkiin naisiin
Aggressiot on tyypillisesti miesten juttu, onkohan sullakin testosteroniongelmaa kun noin vauhkoat! Ja mitä ihmettä puoluetausta edes liittyy tähän? Onko Antti Kasvion perhe vasemmistolainen?
Mistä muista ihmisryhmistä palstalla saikaan vihapuhua?
Vastaatko femakkolesbo?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HS muistaa taas miestenpäivän. Artikkeli, jonka olisi voinut julkaista eilen tai huomenna, mutta se ajoitus. Muutama espoolaismies ja taas päästään yleistämään.
Totta. Mutta uimahalleissa on näitä vakkareita, jotka suorastaan päivystävät siellä. Ovat kuin sellaiset koiranomistajat, jotka eivät kerää koiransa jätöksiä. Muutama tyyppi saa aikaan paljon sotkua.
Meidän hallissa nuo kelluvat eläkeläisratablokit on vähintään 90% mummoja. Toistaiseksi eivät ole uskaltaneet sentään hakata kun uin ohi kuntorataa pitkin, vaikka närkästyneenä nuo näyttääkin välillä mulkoilevan kun ohitan noi vähän väliä.
Vierailija kirjoitti:
Miesten naisiin kohdistama väkivalta johtuu miesten alemmuudentunteesta.
Alemmuus on todellista. Näiden miesten pitää vain hyväksyä huonommuutensa. Päästää irti harhasta, että olisivat sukupuolensa vuoksi mitään muuta kuin spermatehtaita.
Kehittyköön paremmiksi kuin nyt. Kasvakoon ihmisiksi. Tietenkin urheilija ui nopeammin kuin keskiläski, tikkuraajainen vanhus. Ei siitä hiilestyä tarvitse.
Tällainen on pöyristyttävää vihapuhetta.
Miksi ylläpito ei reagoi näihin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosi outoa käytöstä, jos juttu on totta. Mutta herää myös sellainen kysymys että kokeeko kukaan muu kuin Louna Kasvio vastaavaa häirintää. Minä en ole sellaista ainaakaan havainnut uimahallissa käydessäni. Löytyisikö syytä myös itsestä?
Ai juu, täytyy sen johtua Lounasta. On olemassa.
Niin ja on kehdannut poistua kotoaan, jonne hän tiskialtaan ääreen kuuluisi, ei suinkaan uima-altaalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesten naisiin kohdistama väkivalta johtuu miesten alemmuudentunteesta.
Alemmuus on todellista. Näiden miesten pitää vain hyväksyä huonommuutensa. Päästää irti harhasta, että olisivat sukupuolensa vuoksi mitään muuta kuin spermatehtaita.
Kehittyköön paremmiksi kuin nyt. Kasvakoon ihmisiksi. Tietenkin urheilija ui nopeammin kuin keskiläski, tikkuraajainen vanhus. Ei siitä hiilestyä tarvitse.
Tällainen on pöyristyttävää vihapuhetta.
Miksi ylläpito ei reagoi näihin?
Koska sanoman agenda.
Ilmiantakaa nämä vihaketjut
En viitsi lukea, jo pidemmän aikaa on hiertänyt vanhojen ihmisten uimahalleissa liikkuminen. Eräässä kaupungissa alettiin paskomaan ja pilaamaan uimavesi, nyt sitten siirrytty sylkemään vanhusten päälle ja joku pappa on suuttunut.
Kehitysmaassa kaikki on mhdollista, seuraavaksi julkinen liikenne kaikille roduille, miehille ja naisille ja kymmenille muille lajeille, samoin kaupassa asioiminen,
Vierailija kirjoitti:
Missä säkissä ovat eläneet ne, jotka eivät tunnista ilmiöitä? Joka paikkahan on täynnä aggressiivisia räyhämiehiä, eikä tämä palsta todellakaan ole poikkeus.
Palsta on aamuisin täynnä feministitoimittajia etsimässä juttuideoita lehtiinsä, kun näemmä parempiakaan ideoita ei noiden päähän mahdu. Siksipä nää kommentoinnitkin ja nuolienhakkaamisetkin on jokseenkin yksitotista vasemmistolaista "media on laadukasta ja virheetöntä" asennetta täynnä.
Kai te nyt kuitenkin huomasitte että tämäkin on eripuran lietsontaketju. Olisiko ollut Serbian sota jossa TV:ssä eräs vanhempi nainen ihmetteli "mite me nyt yhtäkkiä on kaikki alettu vihaamaan toisiamme ?". Se ei tapahdu ilman ulkoista ohjausta.
Meinaatko että valkku silmä kovana tuijottaa joka altaan välin ja huomauttelee uintitekniikasta? Kyllä uimari pääosin omin päin harjottelee ja koutsi on ihan muualla. Tässä jo vähän harjaantuneempi uimari kyseessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä säkissä ovat eläneet ne, jotka eivät tunnista ilmiöitä? Joka paikkahan on täynnä aggressiivisia räyhämiehiä, eikä tämä palsta todellakaan ole poikkeus.
Palsta on aamuisin täynnä feministitoimittajia etsimässä juttuideoita lehtiinsä, kun näemmä parempiakaan ideoita ei noiden päähän mahdu. Siksipä nää kommentoinnitkin ja nuolienhakkaamisetkin on jokseenkin yksitotista vasemmistolaista "media on laadukasta ja virheetöntä" asennetta täynnä.
Voi että. Eikö sua ja sun sovinistista moskaa kompatakaan täällä samaan tapaan kuin Yliksellä? Yhyy.
Ja tyypillinnen toimittaja-argumentti tosiaan on leimata kriitikko ettei tarvitse kuunnella kritiikkiä :D
Käyn lähes päivittäin uimassa ja en kyllä ole vihaisia ikämiehiä nähnyt saatika jutun mukaista käytöstä, olen eläkelläismies Pirkanmaalta no jospa pääkaupunkilaisilla panta kiristää ohimoita enemmän. Sen olen huomannut että kilpauimarit eivät suihkussa käy vaan suoraan pukkarista altaaseen se kyllä etoo kun kai hekin hikoaa ja erittää ihojäämiä.
Niinpä. Se tekee tästäkin tuikitutusta mua loukattiin kun papat ei kestäneen mun muskeleita-rääynnästä oudon tunkkaisen.