Saksassa on jälleen ylitetty uusi raja: kirkko siunasi neljän miehen avioliiton
Saksassa on jälleen ylitetty uusi raja: kirkko siunasi neljän miehen avioliiton, vaikka siviililaki ei tunne tällaista järjestelyä. Tapaus herättää kysymyksiä kirkon moraalisesta suunnasta ja yhteiskunnan arvoista.
Berliinissä järjestetyssä pop-up-häätapahtumassa nähtiin kulttuurisesti hämmentävä hetki, kun 33-vuotias pastori Lena Müller siunasi neljän miehen muodostaman polyamorisen suhteen avioliitoksi Jumalan silmissä. Tapahtuma järjestettiin St. Paulin kirkossa osana kampanjaa, jossa tarjottiin kirkollisia siunauksia ilman byrokraattisia esteitä. Müller julkaisi kuvan seremoniasta Instagramissa, mutta poisti sen myöhemmin kohun noustua.
Kyseinen miesryhmä kaksi latvialaista, yksi thaimaalainen ja yksi espanjalainen kutsui itseään polykuliksi, ja Müllerin mukaan he halusivat juhlistaa rakkauttaan kirkollisella siunauksella.
Miksi Jumala vastustaisi neljän ihmisen rakkautta, jos kahdenkin rakkaus on hyväksytty? Müller kysyi haastattelussa Neue Osnabrücker Zeitungille.
Kulttuurisesti tapaus herättää laajempia kysymyksiä. Kristilliset konservatiivit ovat vuosia varoittaneet, että samaa sukupuolta olevien avioliiton laillistaminen johtaisi väistämättä muiden seksuaalisten järjestelyjen hyväksyntään mukaan lukien polygamia. Nyt nämä ennustukset näyttävät toteutuvan, ja kirkollinen siunaus neljälle miehelle on esimerkki siitä.
Samaan aikaan Saksassa on nähty tapauksia, joissa muslimimaahanmuuttajien polygamisuhteita on käytännössä hyväksytty. Vuonna 2018 irakilaismiehen kaksi avioliittoa tunnustettiin virallisesti, ja samana vuonna syyrialaisen toinen vaimo sai liittyä miehensä luo Schleswig-Holsteiniin. Vuonna 2023 kaksi afgaanipakolaista sai tuoda toiset vaimonsa Saksaan.
Lähde: Kansalainen- uutisportaali
---
Kätevää olisi jos kokonainen kaupunki olisi avioliitossa keskenään. Erillisiä seksisuhteita ei enää tarvittaisi vaan kaikki olisi normaalia aviollista kanssakäymistä👅
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin yksi saksalainen. Hyvää iltaa vaan :)
Samaa, eli guten Abend!
Kaikkihan sen tietää että Saksa on pska maa.
Olen osallistunut syyssadon siunaukseen, viinikellarin siunaukseen,eläinten siunaukseen, ihmisten siunaukseen.
Vierailija kirjoitti:
Saksassa kirkolla ei ole vihkimisoikeutta eli siviilivihkiminen on ainoa virallinen siellä. Siksi tuo on ollut yhden papin oma juttu, ei sentään mikään virallinen tapahtuma.
Kirkolla on kyllä siellä vihkioikeus mutta se edellyttää muutamien asioiden täyttymistä. Mikäli kumpikaan (tässä tapauksessa kukaan) vihittävistä ei ole Saksan kansalainen on papilla oikeus vihkiä ilman siviiliviranomaisen lupaa.
Ai niin, ja ekaluokkalaisten siunaukseen koulutaipaleelle.
Vierailija kirjoitti:
Siunaaminen ei tarkoittane avioliittoon vihkimistä. Minkä köörin pastori oli kyseessä ?
Evankelinen kirkko ja naispastori. Katolilaisissa kirkoissa ei ole naispappeja.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkihan sen tietää että Saksa on pska maa.
Vuosi vuodelta yhä pskempi. Saksalaiset ovat katoava kansa. Tuleeko taas joulun kunniaksi terrori-isku?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siunaaminen ei tarkoittane avioliittoon vihkimistä. Minkä köörin pastori oli kyseessä ?
Uskokaa nyt, ettei Saksassa vihitä kirkossa. Ei ole koskaan vihitty. Saksassa avioliitot solmitaan vain ja ainoastaan maistraatissa. Vähemmistö kansasta kuuluu kirkkoon. Kirkolla ei ole siellä valtiollisia tehtäviä.
Eikö Lutherinkaan aikana vihitty kirkossa?
En tiedä, miten oli 1500-luvulla.
Miksi siis väitit, ettei Saksassa ole koskaan vihitty kirkossa?
Okei, löysinkin tukea väitteelleni. Mistään lähteestä en löytänyt tietoa, että se olisi koskaan ollut Saksassa kirkon oikeus. Kaikista lähteistä löytyi vain siviilivihkiminen virallisena vihkimismuotona. Ota kuitenkin huomioon, että Saksa oli ennen pieniä ruhtinaskuntia, eikä tämä nykyinen hallintomuoto.
Vierailija kirjoitti:
Saahan sitä siunata. Siunataan Suomessakin koiria, viinikellareita, koteja jne.
Ei ole synti siunata lemmikkejä ja kotia.
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin yksi saksalainen. Hyvää iltaa vaan :)
Und hier auch!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkihan sen tietää että Saksa on pska maa.
Vuosi vuodelta yhä pskempi. Saksalaiset ovat katoava kansa. Tuleeko taas joulun kunniaksi terrori-isku?
No kiitos vaan. Toiveesi ei ehkä kuitenkaan ihan heti toteudu, kun meitä on täällä 83 miljoonaa.
- saksalainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saksassa enää 40% kuuluu kirkkoon, kohta ei enää sitäkään, joten kirkon vaikutus alkaa olla marginaalinen. Naimisiinhan mennään Saksassa pelkästään maistraatissa, ei kirkossa, joten on kai aika samantekevää, mitä joku pappi jossain kirkossa on tehnyt, kun sillä ei ole mitään virallista merkitystä?
Saksassa kuuluu kansasta 45% kristillisiin kirkkoihin, protestantit ja roomalaiskatolilaiset. Ortodokseja on lisäksi nelisen miljoonaa, muslimeja viisi ja puoli miljoonaa.
Ortodoksit ovat kristittyjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saisi tulla uusi Adolf Saksanmaalle, joka lakaisisi kaiken saastan...
Persujen mielipide.
Äärioikeisto on saastaa.
Ei ole, kun tätä maailman nykymenoa katsoo.
Miksi siis väitit, ettei Saksassa ole koskaan vihitty kirkossa?