Pilasin elämäni maniassa
Viime talvena sairastuin psykoottiseen maniaan. Pian sen jälkeen mieheni ehdotti eroa. Tämä oli minusta hyvä idea, olinhan maanisen iloinen koko ajan. Vasta psykoosin laannuttua ymmärsin mitä oikeasti oli tapahtunut. Olin menettänyt mieheni ja parisuhteeseen liittyneet ystävyyssuhteet. Olen aivan hajalla, enkä tiedä miten pääsisin tästä yli. Onko täällä ketään, joka olisi kokenut samankaltaista ja miten olette eläneet asian kanssa?
Kommentit (13)
Maanisena kävin sängyssä 20 vuotta nuoremman työkaverin kanssa. Tiedoston, että mitään suhdetta välillämme ei voi tulla monesta syystä. Kuitenkin sitten päädyin muuttamaan erilleen avomiehestå jonka kanssa 7 vuoden suhde.
Työkaveria en ole yhden yön jälkeen pannut ja hän vaihtoi työpaikkaa, joten en ole nähnyt häntä kuukauteen tai ollut yhteydessä.
Koska muutin omilleni, olen taloudellisesti pakotettu maksamaan vuokraa ainakin seuraavat 4kk ja siksi pysymään paskassa työpaikassa. En ole eronnut miehestäni vaan tapaamme pari kertaa viikossa.
Tämä vituttaa, koska jos en olisi sekoillut ja muuttanut, olisin voinut vaihtaa vaikka osa-aikatyöhön. Iski vain kauhea levottomuus ja ahdistus yhdessä asumisesta. En tiedä olisinko pystynyt jäämään.
Vierailija kirjoitti:

On sulla aika sallivainen ja kärsivällinen mies. Itse en haluaisi elää tapailuparisuhdetta sellaisen ihmisen kanssa, josta ei koskaan tiedä milloin maniat on taas tulilla ja mitähän jännää sitten tapahtuu.
Et ole pilannut mitään. Nyt elät vain omannäköistäsi elämää.
Näitähän sattuu aika paljon. Oisko aika tarkistuttaa psykiatrilla lääkitys ja hoito? Valitettavasti nuo pitkät maniajaksot on hemmetin raskaita läheisille.
Jos englanti sujuu, niin Redditissä on paljon vertaistukea BP1 ja BP2 kanavilla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maanisena kävin sängyssä 20 vuotta nuoremman työkaverin kanssa. Tiedoston, että mitään suhdetta välillämme ei voi tulla monesta syystä. Kuitenkin sitten päädyin muuttamaan erilleen avomiehestå jonka kanssa 7 vuoden suhde.
Työkaveria en ole yhden yön jälkeen pannut ja hän vaihtoi työpaikkaa, joten en ole nähnyt häntä kuukauteen tai ollut yhteydessä.
Koska muutin omilleni, olen taloudellisesti pakotettu maksamaan vuokraa ainakin seuraavat 4kk ja siksi pysymään paskassa työpaikassa. En ole eronnut miehestäni vaan tapaamme pari kertaa viikossa.
Tämä vituttaa, koska jos en olisi sekoillut ja muuttanut, olisin voinut vaihtaa vaikka osa-aikatyöhön. Iski vain kauhea levottomuus ja ahdistus yhdessä asumisesta. En tiedä olisinko pystynyt jäämään.
On sulla aika sallivainen ja kärsivällinen mies. Itse en haluaisi elää tapailuparisuh
Hän ei tiedä kaikkea eikä tuosta työkavereista.
Oma elämä on kyllä tosi helppo tuhota maniassa. Tiedän omastakin kokemuksesta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maanisena kävin sängyssä 20 vuotta nuoremman työkaverin kanssa. Tiedoston, että mitään suhdetta välillämme ei voi tulla monesta syystä. Kuitenkin sitten päädyin muuttamaan erilleen avomiehestå jonka kanssa 7 vuoden suhde.
Työkaveria en ole yhden yön jälkeen pannut ja hän vaihtoi työpaikkaa, joten en ole nähnyt häntä kuukauteen tai ollut yhteydessä.
Koska muutin omilleni, olen taloudellisesti pakotettu maksamaan vuokraa ainakin seuraavat 4kk ja siksi pysymään paskassa työpaikassa. En ole eronnut miehestäni vaan tapaamme pari kertaa viikossa.
Tämä vituttaa, koska jos en olisi sekoillut ja muuttanut, olisin voinut vaihtaa vaikka osa-aikatyöhön. Iski vain kauhea levottomuus ja ahdistus yhdessä asumisesta. En tiedä olisinko pystynyt jäämään.
On sulla aika sallivainen ja kärsivällinen mies. Itse en haluaisi elää tapailuparisuh
Nam mistä näitä maanikkoja löytäisi

Eihän tuo ole maniaa vaan kiimaa

No sitä edelsi masennuskausi jolloin jo halusin pois yhdessä asumisesta ja mietin usein it's.emurhaa. tunsin itseni vanhaksi ja raihnaiseksi, elämä tuntui olevan ohi. Kiiman ohella aloin tuntea itseni nuoreksi jälleen ja aloin matkustella yksin ym. mitä en ennen tehnyt
Voimani tunnossa kuitenkin yhtä aikaa läsnä ahdistus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maanisena kävin sängyssä 20 vuotta nuoremman työkaverin kanssa. Tiedoston, että mitään suhdetta välillämme ei voi tulla monesta syystä. Kuitenkin sitten päädyin muuttamaan erilleen avomiehestå jonka kanssa 7 vuoden suhde.
Työkaveria en ole yhden yön jälkeen pannut ja hän vaihtoi työpaikkaa, joten en ole nähnyt häntä kuukauteen tai ollut yhteydessä.
Koska muutin omilleni, olen taloudellisesti pakotettu maksamaan vuokraa ainakin seuraavat 4kk ja siksi pysymään paskassa työpaikassa. En ole eronnut miehestäni vaan tapaamme pari kertaa viikossa.
Tämä vituttaa, koska jos en olisi sekoillut ja muuttanut, olisin voinut vaihtaa vaikka osa-aikatyöhön. Iski vain kauhea levottomuus ja ahdistus yhdessä asumisesta. En tiedä olisinko pystynyt jäämään.
On sulla aika sallivainen ja kärsivällinen mies. Itse en haluaisi elää tapailuparisuh
Jospa kostokroppa selittää..anteeksi, oli ihan pakko.
Diktaattori nostaa tätä ketjua.