Lue keskustelun säännöt.
Reagoin ainoastaan auttaviin kommentteihin :) miesystävän käytös vaikeissa tilanteissa
15.11.2025 |
En tule reagoimaan kommentteihin tyyliin "jätä se" "eroa", "sitä ei kiinnosta" jne. Olen antanut monta mahdollisuutta poistua suhteesta ja mies on taistellut, etten jättäisi häntä. Suhteessa ollessani olen saanut huomata, että olen erittäin itsenäinen ihminen enkä ollenkaan niin romanttinen kuin joskus aidosti luulin olevani. Miesystävä käy läpi yhtä tosi rankkaa asiaa ja osaan sinänsä samastua siihen, koska olen käynyt läpi samantyylisen asian aikoinaan. Eivät sinänsä mitenkään vertailukelpoisia asioita, mutta kuitenkin samoja piirteitä. Joten ymmärrän kuinka rankkaa se on. En kuitenkaan valitettavasti ole kiinnostunut olemaan miesystävän tukena, koska olen katkeroitunut hänelle. En tule avaamaan mitään yksityiskohtia aloituksessa enkä myöhemmin kommenteissakaan, vaan haluan avautua päällisin puolin.
Miesystävä oli aiemmin ennustettava. Hän soitti aina illalla. Hän on myös sanonut minulle, että minähän tiedän hänen soittavan aina töiden jälkeen ja viimeistään illalla. Minä en ikinä ole pitänyt sitä itsestäänselvyytenä. Joskus aikoinaan järjestely sopi minulle hyvin. En kokenut tarvetta soitella itse. Jossain vaiheessa aloin soittamaan itse, ja sain huomata, että miesystävän kiinni saaminen oli erittäin vaikeaa (hänellä on puhelin aina äänettömällä ja hän nukkuu paljon töiden jälkeen.) Tämä oli sellainen käänteentekevä asia ja aloin suuttumaan ja katkeroitumaan. Miehen kommentti oli, että kyllä hän vastaa jos huomaa, että soitan.
Nyt olen huomannut, että jos puhun erosta, mies soittaa ahkerasti perään eikä halua luopua eikä luovuttaa. En itke herkästi, joten osaan puhua eroamisesta aika kylmän kuuloisesti. En HALUAISI erota, mutta olen väsynyt ja v**tuuntunut ja sen huomaa kyllä puhetavastani. Sitten kun miesystävällä on "varmempi" olo (en ole uhkaillut erolla), hän on taas tavoittamattomissa. Yöllä hän soitti takaisin yhden kerran. Yhden ainoan v**un kerran. Minä olin tavoitellut häntä miljoona kertaa. Sisimmässäni kai tiedän, että tämä on väliaikainen tilanne, mutta jaksamiseni on aivan finaalissa. Olen niin vihainen ja katkera. Nyt odotan miesystävän soittoa, enkä oikeastaan tiedä edes miksi. Mietin tänään, että ei minulla ole mitään mielenkiintoa deittailuun, joten samapa se on pysyä suhteessa. Ei vaikuta elämääni. Minulla on todella paljon kokemusta deittailusta, joten se ei houkuttele ollenkaan. Kaipa se on sitten ihan se ja sama pysyä suhteessa vaikka huvin vuoksi. Olen oikeastaan tosi yllättynyt kylmyydestäni. Olin jo ensimmäisessä suhteessani teininä samanlainen. Muistan sen helpotuksen tunteen, kun laitoin Facebookiin olevani sinkku. Se oli ihana tunne. En ymmärrä miksi olen näin kylmä. Nytkään en jaksa välittää miehen tilanteesta, harmi toki mutta sen enempää en edes halua olla tukena, koska ei hänkään tee mitään minun eteeni ainakaan tällä hetkellä. Tiedän, että hän osaisi olla ihana, mutta hänellä on aivan liikaa ongelmia ja minua raivostuttaa se. Lähtikö tämä keskustelu eteenpäin?
Kommentit (9)
Ei kukaan lue tuota, varsinkaan noin passiivis-aggressiivisen otsikon jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Porvoossa on paljon tuon kaltaisia suhteita.
Moi ap, täällä toinen tunnekylmä. En oikein näe ongelmaa tilanteessasi, etkä edes kysy mitään, joten hyvää päivänjatkoa
Älä fantasioi siitä mitä mies voisi olla, kun ei ole. Tottakai tuntuu ihanalta vapautua tuollaisesta suhteesta, eikä olisi ihan sama olla suhteessa tai erota koska et jaksa deittailla tms. Ei ole normaalia että sun päässä laukkaa loputtomat ajatukset teidän suhteen tilasta ja sulla ei ole hyvä olla. Ei terve suhde ole tuollainen. Toki ihmiset ei tunnu eroavan millään koska pelkäävät yksin olemista. Mies ei halua erota koska saa sinusta niin paljon, parannat hänen elämäänsä ja hän pahentaa sinun.
Meillä oli tuollaista suhteen ensimmäisinä vuosina, kun asuttiin vielä erillään.
Mies oli väsynyt ja ehkä masentunutkin, ja alkoholia joi joka viikonloppuna.
Mies muutti mun luokse, koska vuokrasuhteensa irtisanottiin. Oli vaan saamaton eikä saanut puolessa vuodessa itselleen asuntoa etsittyä.
Sama jatkui edelleen mun katon alla, eikä kunnioittanut yhtään mun kodin sääntöjä, vaikka mun luokse muutti, eikä ollut ns. yhdessä sovittu ja suunniteltu yhteen muutto.
Tiedätkö mikä auttoi?
Mä lopetin seksin kokonaan. Mieskään ei tehnyt aloitteita, mutta kun huomasi ettei läheisyyttä minulta tule, alkoi kunnioitusta löytymään.
Tänä päivänä asutaan yhdessä ja on lapsiakin. Ei enää pidä mua itsestäänselvyytenä. On jonkin verran pois töiden takia, mutta vastaa lähes aina jos soitetaan lasten kanssa poissa ollessaan. Jos ei vastaa, niin soittaa takaisin heti kun pystyy.
Toivottavasti et anna seksiä ja palkitse miestä huonosta käytöksestä.
Tästä on meillä paljon keskusteltu ja mies ei edes miellä seksittömyyttä pihtaamisena, vaan ymmärtää, että jos naisella (minulla) ei ole hyvä olosuhteessa, niin sitten on turha odottaa seksiäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää on ihan mielisairasta että sama postaus on kahteen kertaan ja molempiin tulee kommentteja. Lol
No tuota, isoin ongelma taitaa olla katkeruus joka suhteenne tulee kaatamaan tai ainakin se jää kytemään. Sinua suututtaa kun et saa miesystävääsi kiinni ja joudut aina tavallaan olemaan varalla ja odottamaan että hän ottaa yhteyttä? Been there, done that.
Vaikuttaa että olet päätöksesi tehnyt pysyä suhteessa, mutta passiivis-aggressiivinen käytös lyö kiilaa väliinne. Anna kun arvaan, olette keskustelleet asiasta ja tilanne palaa samaan n. viikon kuluttua. Sanoitkin että mies parantaa tapansa hetkeksi.
Minun eksälläni olikin muita naisia ja siksi oli hankalasti tavoitettavissa muulloinkin, etten epäilisi mitään kummempaa kun en tavoita häntä kun on toisen naisen kanssa. Juu, ei. Ei enää. Menetin itsekunnioituskeni tuossa suossa kun en tuntenut että minulla olisi väliä. Enkä todellakaan jatkuvasti tavoitellut häntä. Muutaman kerran viikossa soitin itse hänelle, jos olisin halunnut nähdä tai kysyä jotain...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli tuollaista suhteen ensimmäisinä vuosina, kun asuttiin vielä erillään.
Mies oli väsynyt ja ehkä masentunutkin, ja alkoholia joi joka viikonloppuna.
Mies muutti mun luokse, koska vuokrasuhteensa irtisanottiin. Oli vaan saamaton eikä saanut puolessa vuodessa itselleen asuntoa etsittyä.
Sama jatkui edelleen mun katon alla, eikä kunnioittanut yhtään mun kodin sääntöjä, vaikka mun luokse muutti, eikä ollut ns. yhdessä sovittu ja suunniteltu yhteen muutto.
Tiedätkö mikä auttoi?
Mä lopetin seksin kokonaan. Mieskään ei tehnyt aloitteita, mutta kun huomasi ettei läheisyyttä minulta tule, alkoi kunnioitusta löytymään.
Tänä päivänä asutaan yhdessä ja on lapsiakin. Ei enää pidä mua itsestäänselvyytenä. On jonkin verran pois töiden takia, mutta vastaa lähes aina jos soitetaan lasten kanssa poissa ollessaan. Jos ei vastaa, niin soittaa takaisin heti kun pystyy.
Lisään vielä, että aluksi annoin läheisyyttä liian nopeasti ja aina lähti miehen ote lipsumaan. Vasta kun oltiin ilman vuosi, alkoi muutos pysyä. Ja ei siitäkään jatkettu tahdilla joka päivä tai edes joka viikko, vaan ensin silloin tällöin. Lopulta opin seuraamaan, että muutos pysyy. Jos lähti yhtään lipsumaan, otin asian puheeksi ja lisää taukoa oli luvassa. Nyt ei olekaan hetkeen ollut tarvetta tauoille.
Lähti se näköjään kaksi kertaa. Ap