Mutta eikö etätyö säästä todella paljon rahaa, kun kaikki tekee työnsä kotona? Ei mene rahaa toimistojen ylläpitoon.
Puhutaan taatusti todella isoista summista.
KELAkin säästää varmaan miljoonia per vuosi, kun ei ole konttoreita kuin kourallinen ja loput on kotona.
Kommentit (15)
Hyödyttää se sitä 99% osaa väestöstä joka tekee töitä ja joutuisi siellä ruuhkassa matelemaan, mutta ei sitä 1%:ia joka omistaa ne toimistokiinteistöt sekä lähialueen lounasravintoloiden kiinteistöt.
Jos etätyötrendi jatkuu, iso osa suuromistajien omistusten arvosta sulaa. Siksi niin voimakkaasti lobbaavat EK:n kautta nyt yrityksiä pakottamaan ihmisiä takaisin toimistolle.
No kyllä ja siksihän näitä etätyövastaisia kirjoituksia välillä putkahtelee, kun yritetään saada ihmisiä niihin kalliilla rahalla hommattuihin toimistoihin. Ihan typerää
Moni yritys on muuttanut pienempiin toimitiloihin eikä sinne mahdu kaikki yhtä aikaa. Toimistolle tulevat joutuvat joka aamu etsimään itselleen työpisteen ja jos tulee viimeisten joukossa, saa tehdä työt vaikka vessanpytyllä tai lattialla istuen.
Säästää. Ihmiset kuitenkin halutaan sinne keskustaan kuluttamaan ja käymään lounasravintoloissa. Tätä ei monesti kehdata sanoa suoraan, vaan puhutaan epämääräisesti jostain yhteisöllisyydestä ja tehokkuudesta vaikka moni työ on tehokkainta juuri etänä eikä missään avokonttorissa.
Vierailija kirjoitti:

1500-luvun maaorjallakin oli paremmat työolot. En ymmärrä miksi ihmiset suostuvat tuollaiseen nöyryytysrituaaliin ja karjarmarkkinaan.
Vierailija kirjoitti:
Säästää. Ihmiset kuitenkin halutaan sinne keskustaan kuluttamaan ja käymään lounasravintoloissa. Tätä ei monesti kehdata sanoa suoraan, vaan puhutaan epämääräisesti jostain yhteisöllisyydestä ja tehokkuudesta vaikka moni työ on tehokkainta juuri etänä eikä missään avokonttorissa.
Suomessa etenkin akateemisen väestön (joka niitä etätöitä tekee) manipuloiminen on paljon vaikeampaa kuin jossain kehitysmaassa, ja sekös näitä omasta mielestään nokkelia psykopaatteja ärsyttää. Kun paljastetaan totuus eli se että isojen omistajien rahojahan tässä yritetään suojella toimitilavuokrien jatkumisella, alkaakin nälviminen ja henkilökohtaisuuksiin meneminen, laiskaksi syyttely, uhkailu jne.
Klassisia psykopaatin toimintatapoja. Yhteiskunta on näitä Lehtisiä täynnä myös yksityisellä puolella kun mennään korkeampiin tuloluokkiin ja ihmisiin joilla on omistuksessa vaikka 600 kiinteistöä.
Vielä enemmän säästä kun työt tekee tekoäly. Koskahan Kelassa huomataan tämä.
Yhteisöllisyyttä voisi osoittaa työnantajan puolelta vaikka lähityön osalta +100% tuntipalkalla jokaiselta alkavalta tunnilta. Sitten voin mielelläni käydä keskustassa myös saman työnantajan omistamassa toisessa kiinteistössä lounaalla.
Pelkkä uhkailu ja pakottaminen kertoo pikemminkin luonnehäiriöstä. Kyllä osaava tekijä saa tänä päivänä etätöitä jos se hänelle parhaiten sopii ja hän todistetusti saa sillä parhaat tulokset aikaan.
Työssä on kyse ainoastaan tuloksen tekemisestä. Ei siitä että liitännäisvaikutuksena yritetään pitää ylhäällä työnantajan kiinteistöomistusten arvoa. Ne eivät kiinnosta minua pätkääkään.
Sitten kun pienet ilta-, yö- ja lauantalisät poistetaan, sunnuntaista tai pyhistä puhumattakaan, kaikki työpaikat pitää laittaa kolmeen vuoroon. Ei vain kaupat, teollisuus, terveydenhuolto ja logistiikka. Myös koulut, virastot, eduskuntakin. Kaikki. Ainakin julkinen. Kiinteistökuluissa säästetään paljon.
Työmatkakuluissa säästää tosi ison siivun, auto ei kulu, ei kulu renkaat eikä bensa ja autokin säilyy pidempään parempana. Eikä julkisen liikenteen lippuja tartte ostaa.
Samoin rahaa säästyy siinä, kun syö kaupasta ostettua kotiruokaa.
Säästyy myös aikaa paljon. PK-seudulla aamuruuhkassa kulkeminen on helposti yhden tunnin per suunta. Eli 10 tunnin työpäiviä tulee helposti.
Vierailija kirjoitti:
Vielä enemmän säästä kun työt tekee tekoäly. Koskahan Kelassa huomataan tämä.
Tää tekoälyn huutaminen kyllä naurattaa ja itkettää. Olen itse It-alalla ja voin kertoa, että jotain sieltä Kelankin prosesseista voidaan automatisoida mutta koko lupahakemusprosessia ei varmasti. En tiedä kuinka tekoälystä huohottavat ihmiset ovat perillä siitä, mihin se oikeasti tällä hetkellä pystyy. Prosessien osien, laskutuksen tms. automatisointiin kyllä, mutta esim. kelan prosesseissa ihminen tulee vielä vuosia olemaan tarpeellinen.
Toimistolle pakottamista perustellaan EKn toimesta innovoinnilla yms. Samaan aikaan suomalaiset osakkeen omistajat vetävät osinkoina kaikki rahat liivehin ja jättävät investoimatta innovaatioihin.
Eli yksinkertaiset kuvittelevat syövän kakun ja säästävän kakun.
Saadaan innovaatioita kun pakotetaan ihmiset toimistolle, vaikka innovaatioihin ei investoida.
Vieläkö joku ihmettelee miksi meidän tuottavuus on laahannut alavireisenä vaikka kuinka monta vuotta? Tarvittaisiinko enemmän DEI:tä johtajien valintaan vai olisiko seuraavaksi pätevyys hyvä valintakriteeri?
Vierailija kirjoitti:
Sitten kun pienet ilta-, yö- ja lauantalisät poistetaan, sunnuntaista tai pyhistä puhumattakaan, kaikki työpaikat pitää laittaa kolmeen vuoroon. Ei vain kaupat, teollisuus, terveydenhuolto ja logistiikka. Myös koulut, virastot, eduskuntakin. Kaikki. Ainakin julkinen. Kiinteistökuluissa säästetään paljon.
Tietysti peruspalkkaa pitää nostaa sille tasolle, että keskituntiansio ei muutu. Muutenhan uudistus olisi vain rahansiirtoa työntekijöiltä omistajille.
Vierailija kirjoitti:
Toimistolle pakottamista perustellaan EKn toimesta innovoinnilla yms. Samaan aikaan suomalaiset osakkeen omistajat vetävät osinkoina kaikki rahat liivehin ja jättävät investoimatta innovaatioihin.
Eli yksinkertaiset kuvittelevat syövän kakun ja säästävän kakun.
Saadaan innovaatioita kun pakotetaan ihmiset toimistolle, vaikka innovaatioihin ei investoida.
Vieläkö joku ihmettelee miksi meidän tuottavuus on laahannut alavireisenä vaikka kuinka monta vuotta? Tarvittaisiinko enemmän DEI:tä johtajien valintaan vai olisiko seuraavaksi pätevyys hyvä valintakriteeri?
Mutta olisi hyvä saada kunnon pöihinää Kelalle.
Samoin työntekijän rahoja säästyy kun tule työmatkakuluja.