Keskustelua perintöverosta!
Onko perintöverosta keskustelu kielletty?
Eli aloitetaanpa:
Kaverini (ei manita nimiä) on tylsä tyyppi. Todella harvoin nuorempana lähti "baanalle" meidän muiden kanssa bilettämään, vaan raatoi mieluummin koko elämänsä vanhempiensa tilalla. Milloin korjasi ja teki mitäkin, kitki rikkaruohoa sun muuta paskaa. Taisi jopa pienenä saada hommista jotakin taskurahaa! Sitten oli mukamas kiireinen hoitamaan perhettään ja sairaista vanhempiaan, ja vielä kehtasi koko perheen voimin syödä heidän siivellään.
Nyt sen vanhemmat kuoli ja toivon, että joutuu perintöverojen takia luopumaan lapsuudenkodistaan, ja koko perhe joutuu muuttamaan muualle. Se on aika kallis paikka. Mielestäni siitä kuuluu osa meille, jotka olemme tuhlanneet kaikki rahamme.
Onneksi hän on pitkäaikais-sairas, joten voi hyvinkin olla, ettei selviä veroista, vaikka on kitkutellut koko elämänsä. Kuulemma ovat vuosia säästäneet perintöveroihin rahaa. Jotenkin outoa, että voi noin vain makuutella rahoja tilillä, eikä niitä veroteta lainkaan, vai voidaanko niitä verottaa?
Olisiko kuitenkin perusteltua verottaa tileillä olevia rahoja?
Kommentit (30)
Saa anoa lykkäystä, mutta korot kuulemma juoksevat, eli velkakierre sen kun syvenee.
Olipa äärettömän ilkeämielinen trollaus. Jotenkin hämmästyttää, kuinka syvälle viemäriin ihmiset oikein ovat valmiita mielensä upottamaan.
Jos on hieno tila, niin kyllä siitä pakkomyynnin kautta jää jotakin rahaa yli jonkun surkean luukun ostamiseen.
Voi helvetti mikä kateellinen paska olet! Mepäs emme joutuneetkaan maksamaan perintöveroja tilasta, koska ostimme sen sukupolvenvaihdoksen yhteydessä. Ja kyllä joo, erittäin halpaan hintaan.
Perintövero on perseestä. En ymmärrä miksi pitää maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Olipa äärettömän ilkeämielinen trollaus. Jotenkin hämmästyttää, kuinka syvälle viemäriin ihmiset oikein ovat valmiita mielensä upottamaan.
Ilkeämielinen? Entä jos kerron, että tarina on taivaan tosi? Kuka silloin on se ilkeämielinen?
-ap
Vierailija kirjoitti:
Voi helvetti mikä kateellinen paska olet! Mepäs emme joutuneetkaan maksamaan perintöveroja tilasta, koska ostimme sen sukupolvenvaihdoksen yhteydessä. Ja kyllä joo, erittäin halpaan hintaan.
Eikös verottaja tulkitse halvalla ostamista veronkierroksi?

Kyllä näin on. Jos alle markkinahinnan myy lähipiiriin, niin se on rikos, josta seuraa korotetun veron määräys.
Kommentoin jo edelliseen ketjuun:
Jotenkin ihan järjetön ajatus, että kuolemasta seuraisi velkaa, jos kuolemaa ennen ei mitään velkoja ole ollut.
Kannattaisiko pistää se jäähtymisen aloittanut mummo pakastimeen, ja salata koko kuolema? Tuskin edes olisi mikään rikos, jos mummo sen itse esittää viimeisenä toiveenaan.
en ymmärrä aloituksesta paljoa, kirjoitettu epämiellyttävällä tyylillä
Vierailija kirjoitti:
en ymmärrä aloituksesta paljoa, kirjoitettu epämiellyttävällä tyylillä
Pahoitit sitten mielesi? Kuinka surullista. Onneksi perintövero ei ole epämiellyttävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olipa äärettömän ilkeämielinen trollaus. Jotenkin hämmästyttää, kuinka syvälle viemäriin ihmiset oikein ovat valmiita mielensä upottamaan.
Ilkeämielinen? Entä jos kerron, että tarina on taivaan tosi? Kuka silloin on se ilkeämielinen?
-ap
Miksi teille kuuluisi euroakaan kaverin perinnöstä?
Vierailija kirjoitti:
Joo. Ei riko viesti mitään keskustelupalstan sääntöjä. Kello käy...
TROLLAUS JA SPÄMMÄÄMINEN ON KIELLETTY SÄÄNNÖISSÄ. ILMIANNETTU TÄMÄKIN POHJATON TYPERYYS.
YYyyyyyy miks en saa provota!!??
ap

Ota ensin selvää mitä on trollaus ja spämmääminen ennen kuin kommentoit. Jätä lukematta, jos sisältö ei ole ideologiasi mukaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olipa äärettömän ilkeämielinen trollaus. Jotenkin hämmästyttää, kuinka syvälle viemäriin ihmiset oikein ovat valmiita mielensä upottamaan.
Ilkeämielinen? Entä jos kerron, että tarina on taivaan tosi? Kuka silloin on se ilkeämielinen?
-ap
Miksi teille kuuluisi euroakaan kaverin perinnöstä?
Koska perintövero, eli yhteistä omaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
YYyyyyyy miks en saa provota!!??
ap
Jos ei keskustelu miellytä, niin siirry seuraavaan aiheeseen, kiitos
Onko hän ainut lapsi ja perillinen ja miten sinå liityt sukuun ja perijöihin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi helvetti mikä kateellinen paska olet! Mepäs emme joutuneetkaan maksamaan perintöveroja tilasta, koska ostimme sen sukupolvenvaihdoksen yhteydessä. Ja kyllä joo, erittäin halpaan hintaan.
Eikös verottaja tulkitse halvalla ostamista veronkierroksi?
Verottajan kanssa sovittiin kauppasumma.