Lähden töihin ja poika jää nukkumaan. Tänään täyttää 19vuotta. Ei ystäviä,ei työpaikkaa,ei opiskeluja,armeijakin
Poissuljettu vaikean masennuksen,paniikkikohtausten ja adhd:n vuoksi.
Veikkaan että nukkuu puoleen päivään ja sitten alkaa pelata. Turha varmaan toivoa että edes täyttäisi tiskikoneen.
En tiedä enää mitä teen tuon kanssa.
Kommentit (193)
Voisit onnitella syntymäpäivän johdosta, antaa kivan lahjan ja leipoa hienon kakun. Sen voisit tehdä omalle pojallesi. Yrittää edes yhden päivän vuodessa hillitä natkutustasi.
Kusipää.
Vierailija kirjoitti:
No juhlitte tänään hänen syntymäpäivää! Ei hän mitään sille ADHDlleen voi. Osoitat, että hän on sulle arvokas tuollaisena. Osta hänen lempiruokaa ja herkkuja.
Sitten neuvot häntä esim Ohjaamoon, missä saisi apua opinto/työpaikan hakemiseen.
Niin, ei voi mitään.
No et heitä ulos hyvänen aika, jos lapsella vaikea masennus.
Vierailija kirjoitti:
"En tiedä enää mitä teen tuon kanssa."
Mitä teit sen kanssa kun ikää oli 0-18v?
Ei se mistään tiennyt mitään silloinkaan.
Tuollaisille nuorille on ihan helvetisti palveluita tarjolla. Siis saatana ihan helvetisti. Ikään 29 asti taidetaan nykyään tulla kotoa asti hakemaan.
Tänään yritä nyt edes järjestää sille lahja, onnittelut ja hyvät ruoat.
Vierailija kirjoitti:
Hän on vielä nuori, toivoa ei ole menetetty! Nyt hän tarvitsee tukea, pitää mennä opiskelemaan ammatti ja sen jälkeen yrittää löytää työpaikka. Ystäviä saa opiskelun kautta kyllä.
Ohjaat laps, anteeksi aikuisen tukitoimienpiirin, kyllä yhteiskunta paapoo ehjäksi sen minkä vanhemmat ovat ryssineet.
Näitä kommentteja, kun lukee, niin ei tarvitse ihmetellä, mitä varten täällä on masentuneita. Meistä suomalaista on tullut nähtävästi täysiä mulkkuja toisiamme kohtaan. Muutamalle täysin paskakommentin jättäneelle, mulla on antaa hyvä ohje, hypätkää ikkunasta.
Sillä mikään ADHD ole, jokainen vastoinkäyminen ja parku saa diagnoosin adhd, laiska se on ja ryhditön, tuleva kelan elätti.
Antaa kypsyä rauhassa. Vietin itsekin peräkammarissa muutaman sapattivuoden pelaten titetokoneella aamuyöhön ennen kuin opiskelin työllistävän tutkinnon ja sain kerättyä duunista rahaa itsenäistä elämistä varten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"En tiedä enää mitä teen tuon kanssa."
Mitä teit sen kanssa kun ikää oli 0-18v?
No, hanki diagnoosin neuroepätyyppillidyydestä. Ei voi mitään, sillä on mielen vamma. Eläke paperit vetämään. Joka päivä jää 10 alle 30 vuotiasta eläkkeelle. Tätä on Suomi nyt.
Tuossa on paras ratkaisuehdotus! Tätä tämä nykyään on.
On tämä jännä maa, eläkkeelle pääsee helposti neuroepätyypillisyydestä mutta ei neurologisen sairauden takia joka vaikuttaa todella paljon fyysiseen kehoonkin. Kivaa.
Vierailija kirjoitti:
Näitä kommentteja, kun lukee, niin ei tarvitse ihmetellä, mitä varten täällä on masentuneita. Meistä suomalaista on tullut nähtävästi täysiä mulkkuja toisiamme kohtaan. Muutamalle täysin paskakommentin jättäneelle, mulla on antaa hyvä ohje, hypätkää ikkunasta.
Kun jotain näkee paljon siihen turtuu. Ja nyt tässä pitäisi esittää hyvää ihmistä, kun v i tuttaa? Ja näitä tunteita pitäisi hävetä? Näytelköön ne jotka jaksaa, mä väsyin.
Kun ääliöliberaali yhteiskunta on nostanut yksilön tunteet kaiken keskiöön, niitä myös käytetään. Kun monista aikuisistakin on tullut kuin uudelleen pikkulapsia, jotka tarvitsevat tukea ikävien tunteiden kestämiseen ja valtiota kantamaan vastuuta, niin onko ihme, nuorilla on ongelmia?
Musta on jännä, että näissä tapauksissa katse suunnataan usein ympäröivään yhteiskuntaan miksi lapsi ei saa apua, miksi kaverit tai opettajat ei huomaa, ja muuta vastuun ulkoistamista. Entäpä perheen ja vanhempien vastuu? Nykyään on ihan älyttömän paljon ihan paskoja, välipitämättömiä vanhempia, jotka yrittää ulkoistaa kaiken päiväkodille tai koululle, sen sijaan että olisivat itse läsnä, välittäisi ja opettaisi pitkäjänteisesti miten yhteiskunnassa toimitaan ja miten pettymyksiä kestetään. Sit kun nää asiat hoidetaan kotona päin vittua, meillä kulkee tuolla kaduilla räjähdysherkkiä ihmisiä, joiden pettymyksensietokyky on nolla. Sit ihmetellään kun ne ei saa kavereita, eikä tule kenenkään kanssa toimeen. Haetaan penskalle joku diagnoosi ja syytetään ongelmia "neuroepätyypillisyydestä". Jaxuhali, lässytyjät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kautta aikojen noita peräkammarin poikia on ollut. 🤷
Moderni klassikko: Isättömät peräkammarin pojat. Näitä tehdään kuin liukuhihnalla :)
Ja kenen vika se isättömyys on?? Ei ainakaan pojan tai äidin.
Pojan ei varmastikaan, mutta äidin syy voi ihan hyvin olla. Eroja ja lapsesta eroon joutumisia tapahtuu niin isän kuin äidin tahdosta.
Tänään tarjoat hänelle hänelle lempiruokaansa ja tietysti synttärikakkua, jokin mieluinen lahjakin voisi piristää. Olisiko esim. jokin työkokeilu mahdollista, jolloin poika saisi rytmiä päiviinsä ja ehkä elämä alkaisi sujua paremmin. Työkokeilun kautta voisi löytyä uusia tuttavuuksia ja ystäviäkin.
Nämä panikkikohtaukset, masennukset yms. ovat siitä jänniä "sairauksia", että nämä eivät koskaan estä tietokonepelien pelaamista. Näitä nuoria auttaisi se, että Suomeen perustettaisiin kovan kurin kurileirejä, jonne nämä vietäisiin. Herätys kello 5 aamulla aamulenkille säässä kuin säässä ja sitten vaan pinkan tekoa, siivouspalvelusta, oppitunteja ja fyysistä koulutusta lyhyillä ruokatauoilla 22.00 asti. Veikkaan, että viikossa paranisi 99 %:a näistä "masentuneista".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"En tiedä enää mitä teen tuon kanssa."
Mitä teit sen kanssa kun ikää oli 0-18v?
No, hanki diagnoosin neuroepätyyppillidyydestä. Ei voi mitään, sillä on mielen vamma. Eläke paperit vetämään. Joka päivä jää 10 alle 30 vuotiasta eläkkeelle. Tätä on Suomi nyt.
Sitä se on millaiseksi se on nyt tehty. Nyhveröt.
Ihan vaan mielenkiinnosta, jos poika on muka niin sairas ettei normaalieläminen onnistu eikä mihinkään voi mennä niin miten ihmeessä sillä riittää jatkuvaan pelien pelaamiseen?? Joku tässä nyt haisee..oikeasti masentunut tai paniikkikohtauksissa oleva ei jaksa tai pysty pelailemaan innostuneena pelejä.
Vois pärjätä paremmin jos olisi äiti joka ymmärtäisi.
Itsellä oli teininä vaikea masennus. Muutin 21v kotoa ja aloin pärjätä itse. Perheenkin perustin.
Kaikilla se elämä ei vaan mee heti samalla kaavalla.
Lapsi tarvitsee nyt äitinsä tukea. Tuot vaikka synttärikakun etkä pahastu,ellei kiitä.
Hän on vielä nuori, toivoa ei ole menetetty! Nyt hän tarvitsee tukea, pitää mennä opiskelemaan ammatti ja sen jälkeen yrittää löytää työpaikka. Ystäviä saa opiskelun kautta kyllä.