Laskelmien perusteella olisi halvempaa olla ottamatta kultamunia maahan
Yksi vastaaottamossa vielä vasta hautuva kultamuna voi maksaa yhteiskunnalle 130€ per vuorokausi. Tuolla hinnalla moni majoittuisi jo hotellissa.
Kommentit (4)
Ainahan kullan säilytyksestä pitää jotain maksaa. Mutta kaikki vaivannäkö palkitaan myöhemmin avokätisesti. Sitten kun näette sen oman kultamunanne riehumassa ja tappelemassa sepalus auki ja hakkaamassa jotain toista taksikuskia kehä ykkösellä. Silloin ehkä hymyilet ja mietit, muistaessasi miten tylsää oli kasarilla. Taksikyydissäkään ollut mitään jännää.
"Turva paikanhakijoiden kustannuksissa yli viisinkertainen ero
Yleisradio julkaisi listan turva paikanhakijoiden majoittamisen kustannuksista. Sen mukaan Helsingin ydinkeskustan Punavuoressa yksi vuorokausi maksaa 130 euroa vuorokaudessa, kun vastaava menoerä on Halikossa vain 25 euroa eli alle viidennes siitä. Ero on järkyttävän suuri, ja täytyy vain ihmetellä miksi maahan pyrkiviä on ylipäänsä alettu majoittaa pääkaupungissamme näin rasvaiseen hintaan.
Pääkaupunkiseudulla sijaitsevat myös Nihtisillan ja Espoon vastaanottokeskukset, joissa kustannustaso on niin ikään Suomen korkeimpia. Ei kuitenkaan yhtä härski kuin Punavuoren majoitustilassa, jonka toiminta maksoi meille suomalaisille viime vuonna yhteensä viisi miljoonaa euroa.
Veronmaksajien onneksi Helsingin vastaan ottokeskuksen johtaja Mikael Laurinkari kertoi jutussa kuitenkin, että "jatkossa emme tule sijaitsemaan Helsingin keskustassa emmekä välttämättä edes Helsingissä". Se ei kuitenkaan muuta sitä, että tätä rahanreikää on ylläpidetty ainakin kymmenen vuoden ajan sen sijaan, että turva paikanhakijoita olisi majoitettu halvemmissa puitteissa. "
/Professorin Ajatuksia
Kusetusta koko touhu on. Maahan tunkevat kusettavat ja valehtelevat silmät, korvat päästään. Maahan tunkijoiden hyyssääjät kusettavat. Maahan tunkeutujia puolustava vasemmistomedia kusettaa.
Suomalaisia kusetetaan tässä hommassa ihan alusta loppuun. Ihan helvetinmoista ilveilyä.
Jokainen niistä on vähintään miljoonan kustannus. Tuhat mamua onkin sitten jo miljardi. Näitä on satoja tuhansia.