Lue keskustelun säännöt.
Taas yksi suomalaisen keski-ikäisen naiskirjailijan kirja sekavista miessuhteista (kuin teini-ikäisen maailmasta)
11.11.2025 |
Olen lukenut tällaisia niin paljon, että alan miettiä mikä suomalaisnaisia vaivaa? Kirjoja on valtava määrä tästä aiheesta - vain hieman eri näkökulmista, joku on humoristinen, toinen melodramaattinen ja paisutteleva kuten tämä lukemani.
Taitavia kirjoittajia, mutta en jaksa lukea tällaista. Ajattelin ja tein tuollaisia asioita alle 18-vuotiaana, kirjailija kuvaa nelikymppistä naista. Ja itse kirjailija on lähes ikäiseni, melkein kuusikymppinen, jolla luulisi olevan etäännyttävää välimatkaa tuollaisiin asioihin niin ettei teksti vaikuttaisi teini-ikäisen ajatusmaailmalta.
Tuska on todellista, mutta ei aikuinen jaksa lukea tällaista monta sataa sivua. Kirja jäi kesken tai nopeasti selaten loppuun - mikään ei muuttunut.
En halua kertoa mikä kirja oli kyseessä, koska en halua tästä mitään kirjailijan haukkumisketjua, vaan haluan pohtia ilmiötä. Minkä takia meillä on niin vähän kirjallisuutta, jossa olisi korkealla taitotasolla kirjoitettua tavallisen naisen elämää, työelämää, perhe-elämää kuvaavaa kirjallisuutta? Onko apurahalla tuettu kirjallisuus luonut sukupolvittain kirjailijoita, jotka haahuilevat taidemaailmassa (tämänkin kirjan päähenkilö oli sellainen) ja ovat tunne-elämältään teini-ikäisen tasolla?
On hyviäkin naiskirjailijoita, mutta tämä kuvaamani genre on kuitenkin erittäin yleinen silti. Jos elää apurahoilla eikä ole koskaan ollut minkäänlaista kosketusta vaikkapa yritysmaailmaan tai edes tavalliseen työelämään, niin kuvaukset siitä jäävät todella epäuskottaviksi. Tätä on miestenkin kirjoittamissa romaaneissa. Myös heissä, palkituissa ja taitavissa on miespuolisia vastaavia kirjailijoita, jotka kirjoittavat lähinnä naisjuttujaan kuin teini-ikäiset: kiinnostaako tällainen kirjallisuus tosiaan monia? Itse näen tuollaisessa valitettavasti vain erilaisia diagnooseja, alalla kun olen. Haluaisin lukea ihan normaalien ihmisten elämästä.
Kommentit (80)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otsikossa oleellinen sana on: suomalainen.
t. ulkomaalaisen naisen aviomies
Vierailija kirjoitti:
Mua kiinnostaa, että mitäs diagnooseja sitten näet?
Ja eikö kaikki ihmiset ole nuoria henkisesti ja nämä ihmissuhdedraamat ovat ihan samanlaisia oli sitten ikää 15 tai 55.
Samoja kuin työssäni, lukeminen alkaa maistua työltä.
Psyykkisesti terve ihminen voi kokea ihmissuhdeongelmia, mutta hänen elämänsä ei ole pelkkää myllerrystä ilman minkäänlaista kykyä itsereflektioon ja rajojen ylläpitoon. Ap
No niin, menepäs persutrolli taas.
Vierailija kirjoitti:
Otsikossa oleellinen sana on: suomalainen.
t. ulkomaalaisen naisen aviomies
On tällaisia ulkomaisessakin kirjallisuudessa, mutta monikaan niistä ei päädy suomennettavaksi, vain parhaat. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua kiinnostaa, että mitäs diagnooseja sitten näet?
Ja eikö kaikki ihmiset ole nuoria henkisesti ja nämä ihmissuhdedraamat ovat ihan samanlaisia oli sitten ikää 15 tai 55.
Samoja kuin työssäni, lukeminen alkaa maistua työltä.
Psyykkisesti terve ihminen voi kokea ihmissuhdeongelmia, mutta hänen elämänsä ei ole pelkkää myllerrystä ilman minkäänlaista kykyä itsereflektioon ja rajojen ylläpitoon. Ap
Eikö ole kiinnostavaa nähdä työsi kirjan muodossa? Mitä tarkoittaa itsereflektio ja rajojen ylläpito? Anna ihan konkreettiset esimerkit noista parisuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otsikossa oleellinen sana on: suomalainen.
t. ulkomaalaisen naisen aviomies
On tällaisia ulkomaisessakin kirjallisuudessa, mutta monikaan niistä ei päädy suomennettavaksi, vain parhaat. Ap
Esimerkkinä vaikka äskettäin lukemani Eliza Parksin Boy Parts, joka kertoo keski-ikää lähestyvästä naisvalokuvaajasta, joka elää sekavaa elämää. Hyvin kirjoitettu kirja, mutta en olisi sitäkään jaksanut lukea, ellei siinä olisi ollut kiinnostava valokuvaukseen liittyvä juoni. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tavallisesta ja tasapainoisesta elämästä saa hankalasti kirjoitettua vetävää romaania. On niitä varmasti, mutta oma genre se ei ole enkä oikein siis osaa suositella. Mutta noin yleensä konfliktia tarvitaan.
No nyt ensimmäinen osa Yösyöttö sarjaa tulee mieleen. Se oli aika arkielämässä kiinni, vaikka ydinperhettä ei ollut.
Ja kai se on vähän niin, että kirjoittajat on usein niitä, jotka ei elä kuvailemaasi toimisto-perhe-perjantaipizza-omakotitaloalueella -elämää.
Olen kyllä samaa mieltä kanssasi, ettei jaksaisi lukea aikuisten teinielämää.
Ilmeisesti täällä on jotenkin hienoa leveillä omilla seksisekoiluilla. Kaipa elämässä muut saavutukset on jääneet niin vaatimattomiksi, ettei ole muuta mistä kirjoittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua kiinnostaa, että mitäs diagnooseja sitten näet?
Ja eikö kaikki ihmiset ole nuoria henkisesti ja nämä ihmissuhdedraamat ovat ihan samanlaisia oli sitten ikää 15 tai 55.
Samoja kuin työssäni, lukeminen alkaa maistua työltä.
Psyykkisesti terve ihminen voi kokea ihmissuhdeongelmia, mutta hänen elämänsä ei ole pelkkää myllerrystä ilman minkäänlaista kykyä itsereflektioon ja rajojen ylläpitoon. Ap
Eikö ole kiinnostavaa nähdä työsi kirjan muodossa? Mitä tarkoittaa itsereflektio ja rajojen ylläpito? Anna ihan konkreettiset esimerkit noista parisuhteessa.
Ei, siinä ei ole mitään uutta ja kiinnostavaa. Tarkoitan itserefletion puutteella sitä, että näkökulma pysyttelee siinä omassa kapeutuneessa perspektiivissa, joka kuuluu psyykkisen sairauden tai tilan luonteeseen. Silloin lukijassa herää ns. mock reader eli hän alkaa melko pian miettiä muita näkökulmia ja tulkintoja ja lukeminen alkaa tökkiä. Nämä ihmiset eivät siis ole parisuhteissa, vaan on - off- suhteissa ja epämääräisissä tai väkivaltaisissa virityksissä tai sinkkuja. Miespuoliset vastaavat taas ovat parisuhteessa ja pettävät kumppaneitaan, mistä sitten koituu ennalta-arvattavaa draamaa. Tylsää. Ap
Tasapuolisuuden vuoksi voisi keskustella miesten eräkirjallisuudesta ja miesdekkareista. Eihän niillä ole mitään käsitystä siitä, kuinka harvoin ihminen oikeasti joutuu luonnon armoille, apurahoilla siellä on varaa hengailla koko ajan. Ja dekkarit! Ei mitään käsitystä todellisista murhaluvuista, oikeissa töissä käyvät ihmiset eivät ehdi edes tulla murhatuiksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletkohan sinä valinnut kirjasi vähän väärästä genrestä, jos aina päädyt lukemaan ihmissuhdesotkuista vaikka olisit halunnut lukea jostain ihan muusta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua kiinnostaa, että mitäs diagnooseja sitten näet?
Ja eikö kaikki ihmiset ole nuoria henkisesti ja nämä ihmissuhdedraamat ovat ihan samanlaisia oli sitten ikää 15 tai 55.
Samoja kuin työssäni, lukeminen alkaa maistua työltä.
Psyykkisesti terve ihminen voi kokea ihmissuhdeongelmia, mutta hänen elämänsä ei ole pelkkää myllerrystä ilman minkäänlaista kykyä itsereflektioon ja rajojen ylläpitoon. Ap
Miksi sitten luet näitä kirjoja? Oletko masokisti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua kiinnostaa, että mitäs diagnooseja sitten näet?
Ja eikö kaikki ihmiset ole nuoria henkisesti ja nämä ihmissuhdedraamat ovat ihan samanlaisia oli sitten ikää 15 tai 55.
Samoja kuin työssäni, lukeminen alkaa maistua työltä.
Psyykkisesti terve ihminen voi kokea ihmissuhdeongelmia, mutta hänen elämänsä ei ole pelkkää myllerrystä ilman minkäänlaista kykyä itsereflektioon ja rajojen ylläpitoon. Ap
Eikö ole kiinnostavaa nähdä työsi kirjan muodossa? Mitä tarkoittaa itsereflektio ja rajojen ylläpito? Anna ihan konkreettiset esimerkit noista parisuhteessa.
Ei, siinä ei ole mitään uutta ja kiinnostavaa. Tarkoitan itserefletion puutteella sitä, että näkökulma pysyttelee siinä omassa kapeutuneessa perspektiivissa, joka kuuluu psyykkisen sairauden tai tilan luonteeseen. Silloin lukijassa herää ns. mock reader eli hän alkaa melko pian miettiä muita näkökulmia ja tulkintoja ja lukeminen alkaa tökkiä. Nämä ihmiset eivät siis ole parisuhteissa, vaan on - off- suhteissa ja epämääräisissä tai väkivaltaisissa virityksissä tai sinkkuja. Miespuoliset vastaavat taas ovat parisuhteessa ja pettävät kumppaneitaan, mistä sitten koituu ennalta-arvattavaa draamaa. Tylsää. Ap
Rehellisesti ap kuulostaa nyt siltä, että olet ihan ok fiksu, mutta ongelmasi on se, ettet keskity omaan elämääsi vaan polttovoimasi on muiden nujertaminen ja haukkuminen.
Tämä kirja-asiakin varmasti helpottaa, kun teet sellaisia asioita, jotka ovat itsellesi mieluisia ja edistävät omaa mielekästä elämistä. Tarvittaessa vaihda genreä, siirry vaativampaan korkeakirjallisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Mua kiinnostaa, että mitäs diagnooseja sitten näet?
Ja eikö kaikki ihmiset ole nuoria henkisesti ja nämä ihmissuhdedraamat ovat ihan samanlaisia oli sitten ikää 15 tai 55.
Joo kyllähän sitä ihastuessa on vähän höpsö samalla tyylillä iästä riippumatta, mutta jos 55v ihmissuhdedraamat on teinien kanssa samalla tasolla niin on se vähän surkeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua kiinnostaa, että mitäs diagnooseja sitten näet?
Ja eikö kaikki ihmiset ole nuoria henkisesti ja nämä ihmissuhdedraamat ovat ihan samanlaisia oli sitten ikää 15 tai 55.
Samoja kuin työssäni, lukeminen alkaa maistua työltä.
Psyykkisesti terve ihminen voi kokea ihmissuhdeongelmia, mutta hänen elämänsä ei ole pelkkää myllerrystä ilman minkäänlaista kykyä itsereflektioon ja rajojen ylläpitoon. Ap
Eikö ole kiinnostavaa nähdä työsi kirjan muodossa? Mitä tarkoittaa itsereflektio ja rajojen ylläpito? Anna ihan konkreettiset esimerkit noista parisuhteessa.
Ei, siinä ei ole mitään uutta ja kiinnostavaa. Tarkoitan itserefletion puutteella sitä, että näkökulma pysyttelee siinä omassa kapeutuneessa persp
Mitä puppugeneraattoria käytät?
Taiteilijan elämä ei ehkä tyypillisesti ole sitä tavallista keski-ikäisen ruuhkavuosien oravanpyörää työstresseineen, treenikuskauksineen ja Wilma-viesteineen. Tällaista tavallista keskiluokkaista elämää elävät taas eivät ehdi kirjoitella kirjoja.
Siis teini-ikäisellä on miessuhteita, ap?
Miksi halusit tulla pätemään palstalle?
Vierailija kirjoitti:
Tavallisesta ja tasapainoisesta elämästä saa hankalasti kirjoitettua vetävää romaania. On niitä varmasti, mutta oma genre se ei ole enkä oikein siis osaa suositella. Mutta noin yleensä konfliktia tarvitaan.
No nyt ensimmäinen osa Yösyöttö sarjaa tulee mieleen. Se oli aika arkielämässä kiinni, vaikka ydinperhettä ei ollut.
Ja kai se on vähän niin, että kirjoittajat on usein niitä, jotka ei elä kuvailemaasi toimisto-perhe-perjantaipizza-omakotitaloalueella -elämää.
Olen kyllä samaa mieltä kanssasi, ettei jaksaisi lukea aikuisten teinielämää.
Itseäni ei niinkään kiinnosta juonivetoinen kirjallisuus, vaan periaatteessa kiinnostaisi ihmisen sielunelämää ja mielenliikkeitä kuvaava kirjallisuus. Siis periaatteessa tämäntyylistä kirjallisuutta kuin nämä kirjat ovat, mutta ei "aikuisten teinielämää" kuten osuvasti kuvaat. Sellaista on tietenkin hyvin vaikea kirjoittaa eli arvostan kyllä näiden kirjailijoiden taitoa.
Britanniassa tällaisia kamaridraamoja kirjoitetaan aika paljon, Suomessa tulee mieleen Philip Teir eikä oikein muita. Ap
Mua kiinnostaa, että mitäs diagnooseja sitten näet?
Ja eikö kaikki ihmiset ole nuoria henkisesti ja nämä ihmissuhdedraamat ovat ihan samanlaisia oli sitten ikää 15 tai 55.