Millainen elämä on ihmisellä, jolla on vain vähän sosiaalisia

Teen työtäni, kirjoitan ja opiskelen, luen ja lenkkeilen luonnossa. Nautin marraskuusta ja lempivuodenaikani hitaasta melankoliasta: joka vuosi on ehdottomasti näihin aikoihin luettava Janssonin Sent i november. Toisinaan olen kuitenkin allapäin etupäässä siksi, että vihaan silmittömästi ainoaa seuraani - itseäni. Ajoittain kaipaisin seuraa mutta häpeän itseäni niin paljon, että jopa työkavereiden tapaaminen jättää jälkeensä kammottavan olon. Yksin on parempi olla.

rikas, monipuolinen ja aktiviinen täynnä tekemistä

Muut ihmiset rasittavat valtavasti arvosteluineen, vaatimuksineen, välillä valehtelevat, ovat epäkypsiä ja egoistisia. Ei jaksa.

Vierailija kirjoitti:

'Olen introvertti enkä ole koskaan jaksanut olla isoissa porukoissa. Viihdyn parhaiten oman perheen kanssa. Minulla on muutama läheinen ystävä, en kaipaa enempää. Töissä on pakko olla tekemisissä ihmisten kanssa, vapaa-ajalla ei jaksa. Harrastukset juoksu ja lukeminen.'

Ei minulta, vaikka olen

kova tyttö 'sprintteröimään'

ja lukemaan. Juoksu nyt 

tauolla, mutta jatkuu uudessa

kotikaupungissa.

Vierailija kirjoitti:

Teen työtäni, kirjoitan ja opiskelen, luen ja lenkkeilen luonnossa. Nautin marraskuusta ja lempivuodenaikani hitaasta melankoliasta: joka vuosi on ehdottomasti näihin aikoihin luettava Janssonin Sent i november. Toisinaan olen kuitenkin allapäin etupäässä siksi, että vihaan silmittömästi ainoaa seuraani - itseäni. Ajoittain kaipaisin seuraa mutta häpeän itseäni niin paljon, että jopa työkavereiden tapaaminen jättää jälkeensä kammottavan olon. Yksin on parempi olla.

Miksi vihaat? Ootko lihava?

Miten sosiaalisten kontaktien määrää pitäisi mittailla? 

MInulla ei ole vaikeuksia tutustua ihmisiin ja juttelen missä vain kenen kanssa tahansa, mutta myös väsyn aika herkästi sosiaalisesta vuorovaikutuksesta. Käytän mielelläni sanaa sosiaalinen vehtaaminen, koska harva ihminen saa minut aidosti innostumaan ja kiinnostumaan hänen asioistaan tai ajatuksistaan. Niinpä oma rauha ja yksin oleminen ovat kuin lataisi akkunsa ja jaksaisi taas ihmisten kanssa. 

Muuta elämää. 

Nautin sielun rauhasta. Menneisyys on täynnä myrkyllisiä ihmisiä. Nyt otan taukoa ihmissuhteista niin, että tyydyn muutamiin ihmisiin, joiden seurassa teen jotain kivaa pari kertaa kuussa. Työ on äärisosiaalista ja siten mulla on ihmiskosketusta, mutta vapaa-ajalla haluan latautua. Parisuhteeseen on kaipuu, mutten enää suostu muuhun kuin sellaiseen, joka positiivisella tavalla vaikuttaa elämääni. Ei taida kovin nopeasti kohdalle osua tällaiseen maailman aikaan...

Hyvä elämä, oman näköinen ja omilla ehdoilla tapahtuva, jos ja kun se on oma valinta. Itse niitä sosiaalisia kontaktejaan ja niiden määrää säätelee ts. määrittelee omat rajansa tältäosin. Ainoa, jota tämä häiritsee on sellainen ihminen, joka ei pyrkimyksistään huolimatta onnistu manipuloimaan toisen elämää.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä elämä, oman näköinen ja omilla ehdoilla tapahtuva, jos ja kun se on oma valinta. Itse niitä sosiaalisia kontaktejaan ja niiden määrää säätelee ts. määrittelee omat rajansa tältäosin. Ainoa, jota tämä häiritsee on sellainen ihminen, joka ei pyrkimyksistään huolimatta onnistu manipuloimaan toisen elämää.

Osuit naulan kantaan. Ihmiset, joita muiden erilaiset elämäntavat häiritsevät, haluavat yleensä kontrolloida ja sanella miten eletään ns oikeaa elämää. Tällaiset ihmiset ovat muutenkin yleensä rajattomia. Koittavat udella ja pahimmillaan jopa salaa kyttäävät toisten tekemisiä.

Kiitos, oikein mukava. Tosin minulla on mies, mutta teemme paljon omia juttujamme omissa työhuoneissamme myös vapaa-ajalla.  Tai minulla on työpiste, miehellä huone, koska hän tarvitsee härpäikkelleen enemmän tilaa.  

Käydään lenkillä, ulkona syömässä ja tapahtumissa kyllä, mutta ei käydä kylässä eikä kutsuta ketään kylään poikkeuksena ihan lähimmät, omat aikuiset lapset ja minun veli. Puolison sisarukset asuvat aika kaukana mutta saisivat hekin tulla jos haluaisivat. Ei mekään käydä heillä. 

Stressitön on elämä, vaikka työssä nyt välillä on kiirettä, mutta ei stressaavan kiirettä.  

Sellaista danderen elämää.

Mulla on hyvät sosiaaliset taidot, mutta krooninen sairaus, joten en jaksa ylläpitää sosiaalista elämää. Onneksi viihdyn myös yksin varsin hyvin.

Viihtyy netin parissa, tatti kädessä. 

Samaa kuin muidenkin, sosiaalisuutta vaan on paljon vähemmän. Käyn kaupassa, töissä, siivoan kotia, katselen elokuvia, ulkoilen, harrastan, suunnittelen tulevaa. Yksi iso ero tietty on siinä, että suunnitelmat tehdään vaan yhdelle ja on otettava huomioon mitä pystyn yksin tekemään ja mitä en. Hiljaista on mutta puhun paljon itsekseni. Nauran harvoin, ei vaan yksin yleensä pääse sellaiseen huvittuneisuuteen asti että nauraisi ääneen. 

Olen aina ihmetellyt niitä, joiden mielestä elämä = sosiaaliset suhteet. Viihdyn omissa oloissani ja oman perheen kanssa. Työ on aika vaativaa, eikä sen jälkeen kiinnosta seurustelu. Harrastan liikkumista, luontoretkiä ja kulttuuria, perheen kanssa matkustetaan ja käydään tapahtumissa.

Olisin kyllä yksinäinen ilman miestä ja lapsia, mutta minulla ei ole ystäviä, enkä ainakaan tällä hetkellä kaipaakaan sellaisia. Oma perhe riittää mainiosti. Olen nuorempana, ennen kuin miehen kanssa tapasimme, asunut yksin pari vuotta ja silloin viihdyin kyllä omissa oloissani loistavasti. Kävin pitkillä kävelyillä yksinäni. Edelleen tykkään kävellä yksin, se on rentouttavaa ja mukavaa. Joskus metsässä huomaan jopa hynyileväni yksin kävellessäni, kun pidän siitä niin paljon.

No mulla on rahaa.

Ihan hyvin viihdyn ilman sosialisteja.

Viimeksi tavattaessa kerroin heille tuholais myrkyttämisestä, niin eivät pitäneet.

Ainakin itse tykkään järjestää kutsuja ja käydä. Tai vaan kutsua ystävän tai käydän ystävän luona tai rav8ntolassa, kahvilassa, tanssimassa, puistossa, näyttelyssä, teatterissa tai jotain.