Sanna Marin heitti herjaa suomalaisista amerikkalaisessa talk show'ssa yleisö villiintyi
Hän selitti, että korona-aikoina ihmisiä valistettiin pysymään kahden metrin päässä toisistaan. Marin totesi, etteivät suomalaiset haluaisi muutenkaan mennä kahta metriä lähemmäs toisiaan.
Emme ole iloisia. Emme pidä muista ihmisistä, hän jatkoi pilke silmäkulmassa.
Lisäksi Marin toi esiin suomalaisten rakkauden kahvia kohtaan. Hän kertoi, että Suomessa juodaan enemmän kahvia ihmistä kohden kuin missään muualla.
Rakastamme kahvia ja vihaamme ihmisiä, hän tiivisti ja sai yleisön taas nauramaan.
Marin kehui myös suomalaista koulujärjestelmää. Hänen mukaansa suomalainen koulutus mahdollistaa sen, että kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa, vaikka lähtökohdat olisivat vaikeat.
Itse tulen köyhästä perheestä ilman etuoikeuksia. Meillä on upea päivähoito- ja koulujärjestelmä, joka antaa ihmisille yhtäläiset mahdollisuudet.
Jälleen yleisö hurrasi.
Talk show -isäntä nosti esiin, miten Marin myös on ajautunut kohuihin ja media oli suoraan sanottuna julma tätä kohtaan. Keppler otti esimerkiksi Marinin juhlimisvideoskandaalin.
Hän kertoi, että kirjassa on kokonainen luku hänen skandaaleistaan.
Ne ovat kaikki hulvattomia, ainakin nimellisesti. Bleiseriskandaali, aamiaisskandaali, puhelinskandaali ja tanssimisskandaali, Marin luetteli.
Keppler kysyi, mikä skandaaleista oli kuohuttavin yleisölle. Marin mainitsi tanssimisskandaalin.
Tanssin ja lauloin ystävän asunnossa vapaailtanani. Se on skandaalin arvoista.
Hyvin hävytöntä suomalaisesta perspektiivistä. Joku nauttimassa elämästä, hyvänen aika, Marin vitsaili.
Jälleen yleisössä naurettiin.
Sanna Marin heitti herjaa suomalaisista amerikkalaisessa talk show'ssa yleisö villiintyi https://www.is.fi/viihde/art-2000011605325.html
Kommentit (403)
Toi on hauska, että suomalaiset vihaa ihmisiä mutta rakastaa kahvis. Tottahan se on. 😂
eikö näitä marin-9jankkauksia voisi poistaa
Vierailija kirjoitti:
marin ei siis vieläkään ole sisäistänyt, että ihmiset eivät paheksuneet hänen tanssimistaan, vaan se oli sen hetkinen viimeinen niitti pääministerin pakoilulle tehtäviensäparista ryyppäämään ja bilettämään. ihmiset olisivat halunneet nähdä vastuunsa kantavan ministerin, joka ei mielenosoituksellisesti jätä puheintaan kotiin ettei häntä saataisi kiinni, kun hän juoksee bilettämässä ja niin edelleen.
No kyllä varmaan tajuaa, mutta ulkomaalaisiin uppoaa paremmin tämä virsi, että tanssi närkästytti eikä pm:n työmoraali. Sehän sai suurta julkisuutta ja tukea maailmalta juuri tämän tanssimisensa takia, kun ulkomaalaiset varmaan ajatteli että Suomi on joku muslimimaa jossa nainen ei voi ketkuttaa itseään.
Noi muut vastaukset oli Sannalta osuvia, kahden metrin väli, ei tykätä ihmisistä jne. Ei oo ees huumoria vaan totta. 😄
Vierailija kirjoitti:
Sanna työnsi häpeilemättä kansalaisten rahoja taskuunsa.
Sekotat urpoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanna työnsi häpeilemättä kansalaisten rahoja taskuunsa.
Sekotat urpoon.
Sanna on urpo.
Ei läheskään niin urpo kuin orpo.
Vierailija kirjoitti:
Harmi että on vielä pitkä aika eläkeikään hänellä, joudumme sietämään häntä vielä monta vuotta:,(
Ei kenenkään tarvitse olla hänen kanssaan tekemisissä eikä hänestä kirjoitettuja juttuja ole pakko lukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanna työnsi häpeilemättä kansalaisten rahoja taskuunsa.
Sekotat urpoon.
Sanna on urpo.
Ei läheskään niin urpo kuin orpo.
Miksi me vertaillaan märkää paskaa ja ripulia?
Sanna varast
500 - The server had an error while processing your request
Vierailija kirjoitti:
eikö näitä marin-9jankkauksia voisi poistaa
Joo. Näköjään Marin vihaajien botista loppuu taas creditit, kun palstalla on ilmestynyt virheilmoituksia.
Vierailija kirjoitti:
Kai lehdet tajuaa että ohjelmat liimaa päälle suosionosoitukset yms? Jotkut jopa lisäävät yleisöä tekoälyllä. Miksi joku jenkki ihailisi jotain täysin tuntematonta keski-ikäistä ulkomaalaista naista? Katson brittitelkkaria, ja tuo bimbo mainittiin ainoastaan sen säälittävän nolon rivon tanssivideon takia. Sen jälkeen ei kertaakaan.
Niin toivoin että hän olisi ollut hyvä pääministeri mutta pieleen meni sekin häneltä.
Marin on esiintynyt brittimedioissa useasti ja hänen politiikkaansa ja elämäänsä on seurattu tarkasti. Hänen valintansa on usein kuvattu mielenkiintoisena ja merkittävänä maailman politiikassa.
Vierailija kirjoitti:
Halveksinut aiemminkin suomalaisia ja suomalaisuutta. Jäisi sinne.
Totuus ja halveksunta ovat eri asioita.
- Olen amerikkalainen, ja Sanna Marin on niin fiksu, ystävällinen ja optimistinen johtaja. Hän on inspiroiva naisille, ja etenkin minun kaltaisilleni nuorille naisille.
- Sanna Marin on upea. Olisipa Yhdysvalloilla viisautta valita joku hänen kaltaisensa valtaan.
- Tarvitsemme enemmän hänen kaltaisiaan johtajia. Maailma olisi parempi paikka.
- Hän on todella vaikuttava!
- Rakastan Sannaa!
Vierailija kirjoitti:
Ristiriitaista puhetta miten olemme maailman eniten kahvia juova kanssa, mutta MUTTA...siinä on ristiriita Marinin esittämään ihmisvihaan, mehän nautimme juoda kahvia toisten ihmisten kanssa, viettää näin aikaa rupatellen, töissä, kouluissa, kotona, kahviloissa, kun saamme vieraita ja tuntemattomiakin kylään, valmistamme heille kahvia ja seurustelun lomassa juttelemme ja rentoudumme. Jälleen Marin saatiin valheesta kiinni.
Ymmärrätkö huumoria?
Vierailija kirjoitti:
Sanna, oooo , aaaaa, uuuuuu , Sanna, Sanna, Sannaaaaa!!!!!!
Ap
Ota lääkkeesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanna työnsi häpeilemättä kansalaisten rahoja taskuunsa.
Sekotat urpoon.
Sanna on urpo.
Minusta on todella Urpo jos ei mene isänsä hautajaisiin. Lepakkoäiti myrkytti tyttelin mielen ja upposi näköjään hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvää mainosta Suomelle. Loppupeleissä se on Sannan kannalta ihan sama mitä Suomessa hänestä ajatellaan. Hänellä on kyllä työmahdollisuuksia ja kysyntää Suomessa loppuelämäksi.
Tuosta voi olla montaa mieltä. Töykeä käytös,ei kykyä tiimi työskentelyyn,oma julkisuuskuva tärkeämpi kuin yrityksen. Tottunut että häntä mielistellään,ei kestä kriittistä keskustelua.
Idolisi mukaan empatia ei kuulu politiikkaan.
a`la Purra
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanna työnsi häpeilemättä kansalaisten rahoja taskuunsa.
Sekotat urpoon.
Sanna on urpo.
Minusta on todella Urpo jos ei mene isänsä hautajaisiin. Lepakkoäiti myrkytti tyttelin mielen ja upposi näköjään hyvin.
Moi botti!
Vierailija kirjoitti:
Sanna varasti kansalta.
Ei minulta mitään ole varastettu.
marin ei siis vieläkään ole sisäistänyt, että ihmiset eivät paheksuneet hänen tanssimistaan, vaan se oli sen hetkinen viimeinen niitti pääministerin pakoilulle tehtäviensäparista ryyppäämään ja bilettämään. ihmiset olisivat halunneet nähdä vastuunsa kantavan ministerin, joka ei mielenosoituksellisesti jätä puheintaan kotiin ettei häntä saataisi kiinni, kun hän juoksee bilettämässä ja niin edelleen.