Sanna Marin heitti herjaa suomalaisista amerikkalaisessa talk show'ssa yleisö villiintyi
Hän selitti, että korona-aikoina ihmisiä valistettiin pysymään kahden metrin päässä toisistaan. Marin totesi, etteivät suomalaiset haluaisi muutenkaan mennä kahta metriä lähemmäs toisiaan.
Emme ole iloisia. Emme pidä muista ihmisistä, hän jatkoi pilke silmäkulmassa.
Lisäksi Marin toi esiin suomalaisten rakkauden kahvia kohtaan. Hän kertoi, että Suomessa juodaan enemmän kahvia ihmistä kohden kuin missään muualla.
Rakastamme kahvia ja vihaamme ihmisiä, hän tiivisti ja sai yleisön taas nauramaan.
Marin kehui myös suomalaista koulujärjestelmää. Hänen mukaansa suomalainen koulutus mahdollistaa sen, että kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa, vaikka lähtökohdat olisivat vaikeat.
Itse tulen köyhästä perheestä ilman etuoikeuksia. Meillä on upea päivähoito- ja koulujärjestelmä, joka antaa ihmisille yhtäläiset mahdollisuudet.
Jälleen yleisö hurrasi.
Talk show -isäntä nosti esiin, miten Marin myös on ajautunut kohuihin ja media oli suoraan sanottuna julma tätä kohtaan. Keppler otti esimerkiksi Marinin juhlimisvideoskandaalin.
Hän kertoi, että kirjassa on kokonainen luku hänen skandaaleistaan.
Ne ovat kaikki hulvattomia, ainakin nimellisesti. Bleiseriskandaali, aamiaisskandaali, puhelinskandaali ja tanssimisskandaali, Marin luetteli.
Keppler kysyi, mikä skandaaleista oli kuohuttavin yleisölle. Marin mainitsi tanssimisskandaalin.
Tanssin ja lauloin ystävän asunnossa vapaailtanani. Se on skandaalin arvoista.
Hyvin hävytöntä suomalaisesta perspektiivistä. Joku nauttimassa elämästä, hyvänen aika, Marin vitsaili.
Jälleen yleisössä naurettiin.
Sanna Marin heitti herjaa suomalaisista amerikkalaisessa talk show'ssa yleisö villiintyi https://www.is.fi/viihde/art-2000011605325.html
Kommentit (403)
Voitko ykkösfani nyt vastata miten shoppailu ja lentely sopii marinin esittämään arvomaailmaan? Vai onko niin, että kaikki olikin teeskentelyä ja Sannan tavoite vain kurjistaa Suomea ja suomalaisten elämää?
Ja tämä sopii vihreää siirtymää raivolla ajaneen poliitikon arvoihin - miten? Marin ajoi mm. suomalaiset turvetuottajat konkurssiin ja henkilökohtaisiin tragedioihin. On sitten kiva shoppailla turhuuksia ja lennellä kuten kunnon luonnon ystävä ja hyväntekijä ainakin.
Kyllä käy kateeksi Sanni Marinin elämää. Kelpaisi kyllä mullekin.
Brittilehti The Sunday Times on tehnyt laajan haastattelun ja kertoo Marinilla olevan kolme kotia, jossa hän viettää aikaansa perheensä ja ystävien kanssa. Yksi Tampereella, yksi Helsingissä ja asuntoetu Lontoon keskustassa, autonkuljettajineen, turvahenkilöineen ja taloudenhoitajineen.
Olen ihan virheenä kateudesta, Sanna Marin kilauttaa vain auton kuljettajalle ja he vievät Marinin hienoihin ostoskeskuksiin ja ravintoloihin. Haastattelun perusteella hän viettää kuin kuninkaaliset luksuselämää.
Britanniassa Marin kirja on todella myynyt hyvin ja ennakkomyynti ollut uskomaton suuri. Ei ihme, jos kirjallaan tekee miljoona tulosta jo tässä vaiheessa.
Hyvä Sanna!
Vierailija kirjoitti:
Oliko SaMarinilla lapsi mukana? Missä se aina on? Missä SaMarin kirjoilla. Missä paapero?
Mistä tiedetään, että sen nimi on Marin? Sehän kävi halpisristeilyllä Välimerellä ja hukkasi paperinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanna työnsi häpeilemättä kansalaisten rahoja taskuunsa.
Sekotat urpoon.
Sanna on urpo.
Minusta on todella Urpo jos ei mene isänsä hautajaisiin. Lepakkoäiti myrkytti tyttelin mielen ja upposi näköjään hyvin.
Totta!
Itken myös joka ilta kun ajattelen hänen hylättyä lastaan. 😩
Niin Hallla itse kertoo kirjassaan ja julkaisutilaisuudessa että ei ole tekemisissä aviottoman lapsensa kanssa, vaikka voisi pitää edes vuoroviikoin, 🤮🤮🤮🤮
Tässä keskustellaan Sanna Marinista, ei Halla-Ahosta
Vierailija kirjoitti:
Kyllä käy kateeksi Sanni Marinin elämää. Kelpaisi kyllä mullekin.
Brittilehti The Sunday Times on tehnyt laajan haastattelun ja kertoo Marinilla olevan kolme kotia, jossa hän viettää aikaansa perheensä ja ystävien kanssa. Yksi Tampereella, yksi Helsingissä ja asuntoetu Lontoon keskustassa, autonkuljettajineen, turvahenkilöineen ja taloudenhoitajineen.
Olen ihan virheenä kateudesta, Sanna Marin kilauttaa vain auton kuljettajalle ja he vievät Marinin hienoihin ostoskeskuksiin ja ravintoloihin. Haastattelun perusteella hän viettää kuin kuninkaaliset luksuselämää.
Britanniassa Marin kirja on todella myynyt hyvin ja ennakkomyynti ollut uskomaton suuri. Ei ihme, jos kirjallaan tekee miljoona tulosta jo tässä vaiheessa.
Hyvä Sanna!
Eipä eihme kun moukat ottaa kierroksia. Heille muistutukseksi että Marin EI OLE. SUOMEN VALTOLLA TÖISSÄ, EIKÄ TEE MEILLE MITÄÄN PALKKATÖITÄ. MAKSAA KUMMINKIN VALTAVAT VEROT TÄNNE. 🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko SaMarinilla lapsi mukana? Missä se aina on? Missä SaMarin kirjoilla. Missä paapero?
Mistä tiedetään, että sen nimi on Marin? Sehän kävi halpisristeilyllä Välimerellä ja hukkasi paperinsa.
Välimeren pohjassa on paksu kerros papereita...
Vierailija kirjoitti:
Voitko ykkösfani nyt vastata miten shoppailu ja lentely sopii marinin esittämään arvomaailmaan?
Sopinee todennäköisesti yhtä hyvin kun poliittisia virkanimityksiä vastustaneen Kaisa Juuson tekemä avustajarekrytointi.
"Kaisa Juuson (ps.), Johanna Ojala-Niemelän (sd.) ja Heikki Autton (kok) mielestä poliittisista virkanimityksistä pitäisi luopua.
Virkanimitykset pitäisi aina tehdä pätevyyden, ei sopivuuden perusteella. Täytyy kuitenkin muistaa, että puoluepoliittinen toiminta ei kuitenkaan saa olla este nimitykselle silloin, kun henkilö on tosiasiassa pätevin hakija, perustelee Kaisa Juuso."
Tekeeköhön hän jotakin muutakin, kuin hyödyntää suomalaisia. Keksisi jotakin omaa, jolla saada huomiota maailmalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on ällöttävä muija. Täysin eksyksissä. Arvot on päälaellaan.
Olisi ottanut lapsen mukaan ohjelmaan.
Muksu esille? Niinkuin Stubb tekisi?
Onko Halla-aho esitellyt kansalle aviotonta lastaan jonka elämäss ei juurikaan ole mitenkään. ???😝😝😝😝😝
Tyypillistä vihavasemmistoa. Kun argumentit loppuvat, ryhdytään piiskaamaan olkiukkoja. Keskustelun aiheenahan piti olla Sanna Marinin kirja.
Täällä hätäillään Marinin lapsesta niin on hyvä vertailukohde. Että Halla-aho ei ole ollenkaan aviottoman lapsensa kanssa niinkuin itse kertoi. Miksi ei pidä vuoroviikoin niin kuin miljoonat muutkin isät. Marinin ja Räikkösen vuoroviijot sujuu hyvin ja lapselta ei varmasti puutu mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti kirja myy miljoonia!
Sanna is best
Kyllä se on kelle tahansa helv.. kova suoritus myydä elämäkertansa myyntioikeudet 17 eri maahan ja jo tässä vaiheessa tahkota rahaa lähes 4 milj. euroa tekijänpalkkiota, vaikka kirjasta on tehty vasta ensimmäiset painokset. Ollaan ylpeitä Sanna Marinista.
Hyvä Sanna. Me suomalaiset naiset ollaan tosi ylpeitä sinusta ja olet esikuvamme. Tosin, persupojat kiukusta kuhisevat, mutta me naiset kestämme, ihan samalla tavalla kuin aikoinaan Minna Canth.
🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹
Älkää verratko Mariinia ja Minna Canthin. Häväistys todellista uudistaja Minna Canthin kohtaan. Hävetkää!
Vierailija kirjoitti:
Tekeeköhön hän jotakin muutakin, kuin hyödyntää suomalaisia. Keksisi jotakin omaa, jolla saada huomiota maailmalla.
Ota moukka selvää mistä kaikesta muhkea tili, ym .muut edut koostuu. Kyllä siellä ne imiset jotka pyytää tunteisiin tilaisuuksiin puhumaan tietää paremmin kun joku ketjun mätisäkki. 🤣🤣🤣🤣🤣
Hiukan häiritsevä tekoäly kuva kannessa kun suukin on kuin jokerilla.
Vierailija kirjoitti:
Itken päivittäin Sannulin tuhlaamien miljardien takia! 😥
Vaihda persu ämmyli välillä Tenavaippaa. Ketään sun itku ei hetkauta. 😬🤭🤭🤭🤭
Vierailija kirjoitti:
Hiukan häiritsevä tekoäly kuva kannessa kun suukin on kuin jokerilla.
Nii on kun katsoin mainoksesta sitä Halla-ahon kirjan kantta missä kaljuineen ja roikkuvine silmineen.. 🤭🤭🤭
Samariinilla " Pilkettä silmäkulmassa"? 🤣
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti kirja myy miljoonia!
Sanna is best
Kyllä se on kelle tahansa helv.. kova suoritus myydä elämäkertansa myyntioikeudet 17 eri maahan ja jo tässä vaiheessa tahkota rahaa lähes 4 milj. euroa tekijänpalkkiota, vaikka kirjasta on tehty vasta ensimmäiset painokset. Ollaan ylpeitä Sanna Marinista.
Hyvä Sanna. Me suomalaiset naiset ollaan tosi ylpeitä sinusta ja olet esikuvamme. Tosin, persupojat kiukusta kuhisevat, mutta me naiset kestämme, ihan samalla tavalla kuin aikoinaan Minna Canth.
🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taisi olla Marinilta osuva esiintyminen kun meni oikeistopojilla niin ihon alle 😂
Ei vakuuttanut. Ei pysty edes katsomaan paria sekunttia pidempään.
Vaikuttahan se syvästikkin kun PERSUJEN KANNATUS ROMAHTI RÖKÄÄLEESTI POHJAMUTIIN JA MARIN ON SUOMEN TUNNETUIN POLITIIKKO MAAILMALLA.. KIJA JULKAISTAA 17 ERI KIELELLÄ YMPÄRI MAAILMAA. OI KUN HIENOA. 🌹🌹🌹🌹🌹🌹
Mariinilla on niin paljon rahaa että jo niillä eläisi loppuelämänsä . Aika kivaa. vai mitä ??.
Vierailija kirjoitti:
Ainahan se on suomalaisia haukkunut.
Itseironia on taitolaji!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taisi olla Marinilta osuva esiintyminen kun meni oikeistopojilla niin ihon alle 😂
Ei vakuuttanut. Ei pysty edes katsomaan paria sekunttia pidempään.
Vaikuttahan se syvästikkin kun PERSUJEN KANNATUS ROMAHTI RÖKÄÄLEESTI POHJAMUTIIN JA MARIN ON SUOMEN TUNNETUIN POLITIIKKO MAAILMALLA.. KIJA JULKAISTAA 17 ERI KIELELLÄ YMPÄRI MAAILMAA. OI KUN HIENOA. 🌹🌹🌹🌹,
Sitten kun purra tai halalaho julkaisee kirjan, se julkaistaan heti etuhikiällä, hikiällä ja perähikiällä. Siellä missä ne vähät fanitkin löytyy!
😂 julkaistaan suomeksi ja savoksi 😀
Mitähän Suomen edustamista se muka on, jos käy suomalaisia naureskelmassa ja krisisoimassa maailmalla...?
Mutta ei hän aikanaan Suomesta minnekään edustustehtäviin kyllä lähtenytkään, vaan selvästikin hän halusi vain pois täältä, koska ei tullut valituksi uudelleen.