Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä pitäisi ajatella, kun omalta vanhemmalta ei heru tippaakaan empatiaa?
04.11.2025 |
Mitä pitäisi ajatella, kun omalta vanhemmalta ei heru tippaakaan empatiaa?
Kärsin PTSD-oireista isältäni saaman kaltoinkohtelun vuoksi. En ole enää hänen kanssaan tekemisissä, mutta näen välillä hänestä painajaisia ja tietyt isästä muistuttavat asiat triggeröi ahdistus- ja itkukohtauksia.
Ollaan oltu äidin kanssa läheisiä ja soiteltu usein. Yritin puhua hänelle noista oireista, muttei ensin halunnut kuulla. Sitten kun kuunteli, niin oli vaan hiljaa eikä sanonut mitään. Kun kysyin, mitä ajatuksia kertomani herätti, niin vastasi, että hänellä (äidillä) on niiln vaikeaa.
Tippaakaan empatiaa tai lohdutusta saati osaanottavia sanoja en ole saanut. Ihan kuin haluaisi kieltää kaiken tapahtuneen, vaikka äiti on ollut joissain tilanteissa mukana - esim. kun isä yritti tulla nyrkit pystyssä päälle. (Tämän jälkeen lopetin vierailun vanhemmilla)
Olen yrittänyt selittää äidillekin kokemaani. Ei auta.
Olen myös kertonut äidille, että minun on vaikea olla häneen yhteydessä, jos ei pysty millään tavalla pahoittelemaan tilannetta tai jotenkin empaattisesti reagoimaan kokemaani. Tästä hän syyllistää minua, kuin vaatisin häneltä liikoja, kun pyysin yhtä empaattista lausetta asiaan liittyen.
Olen saanut tuhansia selityksiä, mutta sitä pyydettyä asiaa - empatiaa, en edes yhden lauseen verran.
Mitä tässä pitäisi ajatella? En mielestäni pyydä liikoja.
Kommentit (3)
Vierailija kirjoitti:
Miksi kuvittelet, että äitisi kykenee yhtäkkiä tässä ja nyt muuhun kuin mitä hän jo elämäsi ajan osoittanut?
Se, että sinä heräät elämänvalheisiisi ei tarkoita, että toisetkin tekevät niin. Ikinä tai samaan aikaan.
Elämänvalheita ovat esimerkiksi mantrat "Kaikki vanhemmat rakastavat lapsiaan" tai "Rakkaus lapseen on vahvempaa kuin mikään muu."
Väkivaltaiset vanhemmat ja heille lojaalit puolisot rakastavat korkeintaan itseään. He uhrasivat heikoimman osapuolen voidakseen jatkaa status quota, joka hyödytti/hyödyttää heitä itseään.
Kun luovut kaunistelemasta totuutta, niin hiljalleen alat hyväksyä sen mitä oikeasti oli ja on.
Ei tämä elämä ole satukirjan ideaalia. Ihmiset ovat monin tavoin vajaita ja rikki. Myös ne, jotka tulevat vanhemmiksi.
Enkä puolustele yhtään ketään. En kehota myöskään vihaan. Mutta senkin kautta voi olla kuljettava löytääkseen omalle polulle
Kiitos monia ajatuksia herättävästä vastauksestasi.
Oletko pystynyt pitämään yhteyttä vamhempiisi aikuisiällä? Edes siihen lojaaliin puolisoon ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n kannattaa lopettaa yhteydenpito kokonaan, miksi roikut ihmisessä joka ei välitä.
Alue: Aihe vapaa
Miksi kuvittelet, että äitisi kykenee yhtäkkiä tässä ja nyt muuhun kuin mitä hän jo elämäsi ajan osoittanut?
Se, että sinä heräät elämänvalheisiisi ei tarkoita, että toisetkin tekevät niin. Ikinä tai samaan aikaan.
Elämänvalheita ovat esimerkiksi mantrat "Kaikki vanhemmat rakastavat lapsiaan" tai "Rakkaus lapseen on vahvempaa kuin mikään muu."
Väkivaltaiset vanhemmat ja heille lojaalit puolisot rakastavat korkeintaan itseään. He uhrasivat heikoimman osapuolen voidakseen jatkaa status quota, joka hyödytti/hyödyttää heitä itseään.
Kun luovut kaunistelemasta totuutta, niin hiljalleen alat hyväksyä sen mitä oikeasti oli ja on.
Ei tämä elämä ole satukirjan ideaalia. Ihmiset ovat monin tavoin vajaita ja rikki. Myös ne, jotka tulevat vanhemmiksi.
Enkä puolustele yhtään ketään. En kehota myöskään vihaan. Mutta senkin kautta voi olla kuljettava löytääkseen omalle polulleen.
Oma taustani on ylisukupolvisen väkivaltainen. Minuun se sitten pysähtyi.
Vanhempien kanssa asiaa ei tavanomaisesti voi käsitellä ollenkaan. Luovu sinäkin suosiolla siitä.
Irrota niistäkin ihanteellisista odotuksista, jonka mukaan asioista tulee voida puhua ja ne yhdessä selvittää. Jopa anteeksi pyytää ja antaa.
Ei onnistu. Jokainen sukupolvi pitää itseään uhrina ja ajattelee tehneensä parhaansa.
Konfrontoiminen johtaa yhä suurempaan tunteeseen siitä, että et tule kuulluksi ja kokemuksesi mitätöidään. Ei kannata aiheuttaa itsellesi uutta traumaa trauman päälle.
Työskentele suosiolla itse, teet sen oman elämäsi ja mahdollisten lastesi parhaaksi.
Jos väkivaltainen vanhempi olisi kykenevä itsereflektioon vanhemmuudestaan, hän olisi sen jo tehnyt. Eikä koko lapsuuttasi olisi ollut sellaisena kuin se oli.