Lue keskustelun säännöt.
Lapseton ystäväni hylkäsi minut, vai hylkäsinkö minä hänet?
03.11.2025 |
Minulla on kouluajoilta mukana kulkenut hyvä ystävä, joka näyttää ottaneen minuun aimo annoksen etäisyyttä sen jälkeen, kun sain uuden kumppanini kanssa vielä yhden lapsen. Olemme nelikymppisiä ja minulla oli ennestään muitakin lapsia, kun taas ystäväni on lapseton ja jotenkin jo heittänyt toivonsa koko äitiyden suhteen. Kun iltatähtemme odotus paljastui ja kun hän sitten syntyi, saimme paljon onnitteluja ja ihania viestejä kaikilta. Tämän ystävän viestit olivat kuitenkin negatiivisia. Hänelle meidän iltatähti olikin harmillinen juttu, kun "lapsen kanssa on niin vaikea kulkea", "ei varmaan onnistu lapsen kanssa", "nähdään taas vuoden päästä" yms. pskaa sain niskaani, ja todella pahoitin mieleni siitä. Olin oikeasti ajatellut, että voisin jakaa iltatähtemme hänen kanssaan jotenkin ja että hän voisi olla lapsellemme täti. Nyt kun vauva on pari kuukautta vanha, voin jo hieman irrottautua kotoa ja lähetin tälle ystävälle viestiä, että voisin mennä hänen luo käymään, sillä olisi kiva nähdä. Vastaukset ovat parin sanan pituisia, ei vastauksia oikeastaan ollenkaan... Ne tuntuvat tympääntyneiltä olankohautuksilta. Nyt mietin, viitsinkö vaivautua kyläilemään, ja kannattaako edes, kun ystävää ei selkeästi enää kiinnostele tavata mua. Hän tietää hyvin, että vauvan kanssa elämä pyörii hetken aikaa vauvan ympärillä, mutta miksi on niin hapan? Eivät lapset ole asia, josta haluan kantaa syyllisyyttä ja pyytää heidän takiaan anteeksi. Minusta se olisi kohtuutonta ja sairastakin. Mitä tekisitte tämmöisessä tilanteessa?
Kommentit (29)
Vierailija kirjoitti:
Ystäväsi on kuullut vauvahehkutustasi tarpeeksi edellisten lasten kohdalla. Oli puheenaihe mikä tahansa niin olet kääntänyt sen nopeasti takaisin lapsiisi. Ei sitä monikaan jaksa kuunnella montaa kertaa.
Itse asiassa me ollaan aina pidetty hauskaa vain kahdestaan, myös silloin, kun edelliset lapseni sain. Ollaan jaettu iloja ja suruja ja paljastettu heikkoja kohtiamme sydänverillä näiden 20 vuoden aikana. Olen niinä hetkinä aina ollut poissa lasten luota ja jutellut lapsistani vain, jos hän on heistä jotain kysynyt ja halunnut heidän kuulumisiaan kuulla. Enkä ole edes hehkuttavaa tyyppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joskus elämäntilanteet vain karkottavat ihmiset ympäriltä.
Näin se taitaa olla.
Mitä jos vaan annat aikaa ja etäisyyttä, vaikka kuinka tilanne tuntuisi nyt akuutilta ja haluaisit sen selvittää? Lapsi kasvaa ja jossain vaiheessa ystäväsi luulisi kaipaavan sinua, varmasti hänellä on teidän ystävyydestä ollut iloa ja tukea ettei niin vaan repäise lopullisesti itseään irti. Ehkä tämä on hänelle se pahin vaihe, ensin raskauden seuraaminen ja pikkuvauva-aika. Uskon vahvasti siihen ettei mitään asioita kannata elämässä liikaa pakottaa. Oon itsekin menettänyt parhaan ystäväni, tiedän ettei ole helppoa.
Vierailija kirjoitti:
Ottaisin asian suoraan puheeksi. Saisit ainakin tietää, johtuuko lapsesta vai sittenkin jostain muusta syystä, vaikka välit sit menisi kuitenkin poikki.
Minun yksi ystävä laittoi välit poikki, kun sain lapset. Reilun vuoden ikäerolla sain kaksi. Toisen synnyttyä hän tuli meille ja kertoi, ettei aio jatkaa ystävyyttä. Hän sanoi, ettei pidä siitä, että keskityn lapsiini.
On itse ainoa lapsi, sinkku ja lapseton. Eipä siinä, meidän ystävyys todellakin loppui siihen.
Tämä.
Voihan hänen elämässään olla jotain sellaista, ettei jaksa tai ehdi tavata. Sellaista mikä ei liity sinuun. Kaikki ei liity sinuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ihmeessä odotat ystävältäsi tuollaisia asioita? Olla lapsellesi täti?
Ehkä ystäväsi on huomannut, että elämäntilanteenne ja mahdollisesti kiinnostuksen kohteetkin ovat liian erilaiset.
Ei sinun lapsesi ole hänen elämänsä keskipiste.
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos vaan annat aikaa ja etäisyyttä, vaikka kuinka tilanne tuntuisi nyt akuutilta ja haluaisit sen selvittää? Lapsi kasvaa ja jossain vaiheessa ystäväsi luulisi kaipaavan sinua, varmasti hänellä on teidän ystävyydestä ollut iloa ja tukea ettei niin vaan repäise lopullisesti itseään irti. Ehkä tämä on hänelle se pahin vaihe, ensin raskauden seuraaminen ja pikkuvauva-aika. Uskon vahvasti siihen ettei mitään asioita kannata elämässä liikaa pakottaa. Oon itsekin menettänyt parhaan ystäväni, tiedän ettei ole helppoa.
Kiitos, ehkä joskus vielä kohtaamme. Ehkä tauko on nyt paikallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suoran puheen kannalla olen minäkin. Ei tarvii arvuutella. Helpommin sanottu, mutta silti.
Tarkoitin tällä sitä, että tämä ystävä on aina ollut kuin sisko minulle. Kaikella rakkaudella.