Miksi köyhä?
Huolimatta siitä, että mieheni on hyvätuloinen, olemme keränneet omaisuutta varsin verkkaiseen tahtiin. Olemme ystävien kanssa vertsilleet, että avioeron tapahtuessa minulle jäisi vain 150 000 euroa, ystävilläni summa huitoo parhaimmillaan 300 000. Koska olen naisvaltaisilla alalla, ei minults voi odottaa muuta kuin osallistumista vähäisiin arkijuttuihin.
Miksi ystäväni ovat saaneet noin paljon kokoon? Kun tilannetta ei todellakaan voi selittää mitkään palkkaerot, kun ei heidänkään miehensä ole kuin jotain kiinteistön hoitajia tai perusinsinöörejä?
Se masentaa, että varallisuuskehitykseni on jäänyt ystävieni varjoon eikä miehekkään palkkakehitys ole ollut odotuksen mukaista.
Kommentit (10)
Vierailija kirjoitti:
Vain 150 000 euroa? :D
No tuo saattaa kuulostaa yhtäkkiä paljolta, mutta todellisuudessa tuolla saa vain jonkin 80-luvun rivitalonpätkän maksettua.
Vierailija kirjoitti:
Sijoittaminen ja periminen ovat tutkitusti ne suurimmat omaisuutta siirtävät tekijät. Tietysti toisaalta on ikävää, jos mies sijoittaa osakkeisiin,.koska sekin on kulutuksesta pois. Haluan elää nyt, enkä kuusikymppisenä.
Voin kertoa, että nyt kuusikymppisenä on hienoa elää, kun on aikaa ja rahaa:)
Toki olen elänyt aikaisemminkin, mutta järkevästi, sijoittaen samalla.
45-54-vuotiaille tuo 150 000€ on mediaani, eteläsuomessa varmaankin enemmän, pohjoisessa vähemmän.
Et kertonut minkä ikäinen olet. Ei tuo huono ole, mutta ehkä olette ostaneet asunnon jostain kauempaa ja jonka arvo ei ole noussut kovin hyvin? Tai muuten sijoituksenne eivät ole aivan osuneet nappiin?
Suomalaisten nettovarallisuus on muuten laskenut aika huomattavasti viimeisten 10v aikana.
Olen 44 ja nettovarallisuuteni on jossain 500 000€ tienoilla. En koe että olisin mitenkään erityisen varakas, omissa piireissäni jopa sieltä köyhemmästä päästä. Suurin osa on kiinni asunnossa ja siihen päälle mökki ja hieman sijoituksia. Velkaa on vielä vajaa 200 000€ mutta sitä oikeastaan ei kannata maksella tällä hetkellä pois kun korot ovat kohtuullisia.
Sinun pitäisi kertoa hieman enemmän itsestäsi ja taustoistasi jotta kysymystäsi voisi millään tavoin pohtia.
Vierailija kirjoitti:
45-54-vuotiaille tuo 150 000€ on mediaani, eteläsuomessa varmaankin enemmän, pohjoisessa vähemmän.
Et kertonut minkä ikäinen olet. Ei tuo huono ole, mutta ehkä olette ostaneet asunnon jostain kauempaa ja jonka arvo ei ole noussut kovin hyvin? Tai muuten sijoituksenne eivät ole aivan osuneet nappiin?
Suomalaisten nettovarallisuus on muuten laskenut aika huomattavasti viimeisten 10v aikana.
En ole ap, mutta asia mikä on ihmetyttänyt minua: tämä 150000 on usein mainittu olevan kotitalouksien mediaanivarallisuus mainitussa ikäluokassa, ei yksittäisten henkilöiden.
On vaikea uskoa ainakin omin silmin nähtynä, että kotitalouden mediaani (aviopuolisot) olisi 300000? Toki piirini eivät ole parhaimmasta päästä, mutta silti.
Rikkailla on rikkaiden huolet. Näkee taaskin, että verot eivät ole kohdallaan. Ainakin 80% lisää ja pian verotukseen, niin realisoituu tavallisen ihmisen elämä. Ei meidän tuommoisia tartte miettiä. Vain sitä mistä saisi tänäänkin rahaa edes kaurahiutale laatikkoon tai peruna pussiin. Ihminen syö elääkseen. Ei elä syödäkseen. Kaikki omaisuus pahasta ja kuluttaa vain luontoa, jonka olemassa olo uhattuna nyt ja tulevaisuudessa ellei kulutushysteria lakkaa.

Kyllä, eräässä tutkimuksessa yli 55-vuotiaiden kotitalouksien (keskimäärin kaksi aikuista) mediaani oli 180 000 euroa, joka lienee lähempänä realiteetteja. Eli kyllä sellainen mediaaninettovarallisuus 70000-100000 on realismia.
Vierailija kirjoitti:
Rikkailla on rikkaiden huolet. Näkee taaskin, että verot eivät ole kohdallaan. Ainakin 80% lisää ja pian verotukseen, niin realisoituu tavallisen ihmisen elämä. Ei meidän tuommoisia tartte miettiä. Vain sitä mistä saisi tänäänkin rahaa edes kaurahiutale laatikkoon tai peruna pussiin. Ihminen syö elääkseen. Ei elä syödäkseen. Kaikki omaisuus pahasta ja kuluttaa vain luontoa, jonka olemassa olo uhattuna nyt ja tulevaisuudessa ellei kulutushysteria lakkaa.
Tuo ei ole tavallisen ihmisen elämää. Tilastojen mukaan tavallinen Ihminen asuu tilastojen mukaan (ehkä kohtuu vaatimattomassa) omakotitalossa, käy Prismassa muutaman vuoden vanhalla Opelilla, kustantaa lapsen pianotunnit ja käy etelässä vähintään joka toinen vuosi ja sijoittaa 50 ei kuukaudessa Aleksandriaan. Tavallinen ihminen ostaa toppatakin tai bensatankillisen bensaa katsomatta pankkitiliä.
Eipä tuo pröystäilevää elämää ole tuokaan, mutta ei nyt ihan perunapusseja tarvitse miettiä.