Mitä tehdä jos kaksi sisarusta tulee toimeen, mutta kolmas jää yksin?

Olen nähnyt muutamia perheitä, joissa sisarussuhteet ovat olleet huonot ja hyvät eri ikäisinä. Eli vaikka he eivät nyt tulisi toimeen niin ehkä myöhemmin asia voi muuttua. Aina ei kuitenkaan käy näinkään. 

Vanhemman yksi tärkeimpiä tehtäviä on johtaa sisarussuhteita. Sitä johtamista ei tarvi juurikaan tehdä, jos suhteet luonnostaan muodostuvat erilaisiksi. Jos sisarukset ovat keskenään kovin erilaisia, siinä on loistava paikka oppia erilaisuudesta ja lojaaliudesta.

Ei onnistu.  Sen ulkopuolelle jäävän on paras etsiä itselleen tiivis ystäväpiiri ja alkaa heidän kanssaan viettämään aikaa. 

Tuo asetelma on luultavasti myös heijaste siitä miten vanhemmat ovat kohdelleet lapsia eri tavalla

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kohtele tasa-arvoisesti mutta älä yritä pakottaa heitä viihtymään keskenään. Joskus sisarukset eivät vain erityisemmin pidä toisistaan. Voit tukea heitä puuttumalla/estämällä konfliktit ja varmistamalla että antavat tilaa toisilleen.

Mutta jos tämä jatkuu aikuisuuteen saakka, niin sitten tällä yhdellä ei ole sisaruksistaan mitään turvaa elämässään. Muutenkin hänellä vaikeuksia ystävystyä jne, niin olisin toivonut että edes sisaret olisivat läsnä. 

Keskimmäisenä sanon, että parempi mun on olla yksin, vaikeuksissanikin, kuin yrittää tukeutua noihin kahteen, joilta en ole läpi elämän saanut muuta kuin ylenkatseellista kyseenalaistamista. Vähemmän on kannettavaa, kun tiedän, etten ole itse antanut heidän käsiinsä lisää aseita, joita eivät kuitenkaan ehkä malta olla käyttämättä. Ei ole niin paha, kun tiedän, etteivät auta, koska eivät avuntarpeestani tiedä, kuin että tietäisin heidän tietävän, mutteivat silti auta. 

Ja alkuperäiseen, tilanne on ollut jo niin kauan näin, ettei sitä enää ratkaise tai korjaa mikään. Tämä on vain realiteetti ainakin omalla kohdallani. Tietysti olisi ollut hienoa, jos vanhemmat olisivat pystyneet olemaan tasapuolisia, siitähän tällainen kuitenkin on lähtöisin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kohtele tasa-arvoisesti mutta älä yritä pakottaa heitä viihtymään keskenään. Joskus sisarukset eivät vain erityisemmin pidä toisistaan. Voit tukea heitä puuttumalla/estämällä konfliktit ja varmistamalla että antavat tilaa toisilleen.

Mutta jos tämä jatkuu aikuisuuteen saakka, niin sitten tällä yhdellä ei ole sisaruksistaan mitään turvaa elämässään. Muutenkin hänellä vaikeuksia ystävystyä jne, niin olisin toivonut että edes sisaret olisivat läsnä. 

Keskimmäisenä sanon, että parempi mun on olla yksin, vaikeuksissanikin, kuin yrittää tukeutua noihin kahteen, joilta en ole läpi elämän saanut muuta kuin ylenkatseellista kyseenalaistamista. Vähemmän on kannettavaa, kun tiedän, etten ole itse antanut heidän käsiinsä lisää aseita, joita eivät kuitenkaan ehkä malta olla käyttämättä. Ei ole niin paha, kun tiedän, etteivät auta, koska eivät avuntarpeestani tiedä, kuin että tietäisin heidän tietävän, mutteivat silti auta. 

Ja alkuperäiseen, tilanne on ollut jo niin kauan näin, ettei sitä enää ratkaise tai korjaa mikään. Tämä on vain realiteetti ainakin omalla kohdallani. Tietysti olisi ollut hienoa, jos vanhemmat olisivat pystyneet olemaan tasapuolisia, siitähän tällainen kuitenkin on lähtöisin. 

Kyllä tuolla asetelmallekin voi aikuisena tehdä paljon. Se vaatisi luultavasti vanhemmiltanne peiliin katsomisen, anteeksipyynnön, rohkean ja rakentavan asian eteenpäin viemisen. Ehkä terapeutin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kohtele tasa-arvoisesti mutta älä yritä pakottaa heitä viihtymään keskenään. Joskus sisarukset eivät vain erityisemmin pidä toisistaan. Voit tukea heitä puuttumalla/estämällä konfliktit ja varmistamalla että antavat tilaa toisilleen.

Mutta jos tämä jatkuu aikuisuuteen saakka, niin sitten tällä yhdellä ei ole sisaruksistaan mitään turvaa elämässään. Muutenkin hänellä vaikeuksia ystävystyä jne, niin olisin toivonut että edes sisaret olisivat läsnä. 

Keskimmäisenä sanon, että parempi mun on olla yksin, vaikeuksissanikin, kuin yrittää tukeutua noihin kahteen, joilta en ole läpi elämän saanut muuta kuin ylenkatseellista kyseenalaistamista. Vähemmän on kannettavaa, kun tiedän, etten ole itse antanut heidän käsiinsä lisää aseita, joita eivät kuitenkaan ehkä malta olla käyttämättä

Sama tilanne. Voimia. Ei tää helppoa ole. 

Rukoile. Jumala antaa viisautta tähän asiaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vanhemman yksi tärkeimpiä tehtäviä on johtaa sisarussuhteita. Sitä johtamista ei tarvi juurikaan tehdä, jos suhteet luonnostaan muodostuvat erilaisiksi. Jos sisarukset ovat keskenään kovin erilaisia, siinä on loistava paikka oppia erilaisuudesta ja lojaaliudesta.

Noin minäkin ajattelisin. Ekstrovertit vähemmän herkät voisivat oppia, että toisenlaisiakin ihmisiä on ja kuinka heidän seurassaan olisi hyvä käyttäytyä. Etuileva ja äänekäs kyynärpäätaktiikka ei toimi joka tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Ei vaan ihan normaalin terveiden perheiden maailmassa. Jos et edes oman sisaruksesi puolella ole, olet kusipää. Piste. 

Tarkoitat siis, että yhden sisaruksen tulee luopua esim. haaveistaan muuttaa ulkomaille tai toiselle paikkakunnalle (jolloin ehkä näkee sisarustaan kerran pari vuodessa) vain siksi ettei yksi jäisi yksin? Tai toisen pitää luopua omista kavereistaan ettei yhdelle tule paha mieli (koska kokee jäävänsä ulkopuoliseksi)? Kiusaamista ei tarvitse sietää ja kyllä sisarusten voi odottaa tukevan toisiaan, mutta että pitäisi olla vastuussa toisen itsenäistymisestä?

Ollaan keskusteltu tuntikaupalla ja jopa käyty yhdessä kirkon terapiassa. Se auttaa hetken, mutta sitten taas palautuu. Ikäänkuin perusasetukset puskee väkisin kaikilla lopulta pintaan. 

Kaksi muuta kyllä reagoivat ihan hyvin kun asiasta puhutaan, mutta kokevat myös sen vaikeaksi ylläpitää toivottua käytöstä. Ovat kuitenkin vielä nuoria, niin en voi vaatia että pistävät omat tarpeet täysin sivuunkaan.

Muutenkin tämä kolmas tietää jo tavallaan olevansa se 'erilainen', niin vaikka kaksi muuta olisivat tosi reiluja häntä kohtaan jossakin riitatilanteessa, niin hän ottaa sen lähinnä säälinä, mitä se varmaan myös osin on, ja tämä syö itsetuntoa entisestään.

Esikoinen oli se odotettu ja kaivattu. Tyttö. Se osaava esikoinen, joka teki parista perheen.  Piti saada myös poika. Tulikin toinen tyttö, aivan turhake. Minä. Viimein tuli poika, kuopusprinssi. 

Näin meillä. 

Vierailija kirjoitti:

Tuo asetelma on luultavasti myös heijaste siitä miten vanhemmat ovat kohdelleet lapsia eri tavalla

Olen yrittänyt parhaani. En keksi miten olisin kohdellut eri tavalla, paitsi tietysti jokaista lasta luonteeseensa sopivalla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kohtele tasa-arvoisesti mutta älä yritä pakottaa heitä viihtymään keskenään. Joskus sisarukset eivät vain erityisemmin pidä toisistaan. Voit tukea heitä puuttumalla/estämällä konfliktit ja varmistamalla että antavat tilaa toisilleen.

Mutta jos tämä jatkuu aikuisuuteen saakka, niin sitten tällä yhdellä ei ole sisaruksistaan mitään turvaa elämässään. Muutenkin hänellä vaikeuksia ystävystyä jne, niin olisin toivonut että edes sisaret olisivat läsnä. 

Mulla on kaksi sisarusta, eikä me tultu teininä toimeen keskenään. Kaikilla oli omat kaverinsa ja menonsa, että sinänsä ihan hyvä nuoruus kaikilla. Nyt keski-iässä se sisarus on mulle läheisempi, jonka kanssa teininä tappelin enemmän. Kummankin kanssa on hyvät välit ja meillä kaikilla keskenään. Teini-ikä on vain yksi vaihe elämässä. Kai se on silloin samanlaista napanuoran katkaisua sisaruksiin kuin vanhempiinkin, ihan normaali kehitysvaihe siis. Ihan pahinta oli silloin, että äiti ja isä puuttui tilanteeseen. Ihan sama miten päin sen tekivät, joku aina tunsi tulevansa väärinymmärretyksi ja syntipukiksi leimatuksi. Parasta on antaa sisarusten hoitaa itse välinsä. Väkivaltaa tai toisen omaisuuden hajottamista tms. ei tietenkään pidä sallia edes sisaruksilta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kohtele tasa-arvoisesti mutta älä yritä pakottaa heitä viihtymään keskenään. Joskus sisarukset eivät vain erityisemmin pidä toisistaan. Voit tukea heitä puuttumalla/estämällä konfliktit ja varmistamalla että antavat tilaa toisilleen.

Mutta jos tämä jatkuu aikuisuuteen saakka, niin sitten tällä yhdellä ei ole sisaruksistaan mitään turvaa elämässään. Muutenkin hänellä vaikeuksia ystävystyä jne, niin olisin toivonut että edes sisaret olisivat läsnä. 

Keskimmäisenä sanon, että parempi mun on olla yksin, vaikeuksissanikin, kuin yrittää tukeutua noihin kahteen, joilta en ole läpi elämän saanut muuta kuin ylenkatseellista kyseenalaistamista. Vähemmän on kannettavaa, kun tiedän, etten ole itse antanut heidän käsiinsä lisää aseita, joita eivät kuitenkaan ehkä malta olla käyttämättä

Millä tavalla vanhempasi olivat epätasapuolisia? Itse en siis keksi mitään olisin voinut tehdä toisin. AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei vaan ihan normaalin terveiden perheiden maailmassa. Jos et edes oman sisaruksesi puolella ole, olet kusipää. Piste. 

Tarkoitat siis, että yhden sisaruksen tulee luopua esim. haaveistaan muuttaa ulkomaille tai toiselle paikkakunnalle (jolloin ehkä näkee sisarustaan kerran pari vuodessa) vain siksi ettei yksi jäisi yksin? Tai toisen pitää luopua omista kavereistaan ettei yhdelle tule paha mieli (koska kokee jäävänsä ulkopuoliseksi)? Kiusaamista ei tarvitse sietää ja kyllä sisarusten voi odottaa tukevan toisiaan, mutta että pitäisi olla vastuussa toisen itsenäistymisestä?

?? Nyt puhut jostain ihan muusta asiasta?

Sinun ei tarvitse olla sisaruksesi äiti. Mutta voit olla reilu sisarus ja sisarukset tukevat toisiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo asetelma on luultavasti myös heijaste siitä miten vanhemmat ovat kohdelleet lapsia eri tavalla

Olen yrittänyt parhaani. En keksi miten olisin kohdellut eri tavalla, paitsi tietysti jokaista lasta luonteeseensa sopivalla tavalla.

Sinun pitää lypsää tieto niiltä lapsilta. On myös inhimillistä kohdella lapsia eri tavalla, joku heistä muistuttaa eniten sinua, toista et koskaan oikein ymmärtänyt jne. Nämä ovat vaikeita juttuja.

Olen juuri se syrjään jätetty sisarus, jonka yli muut keskustelevat, sanonpa mitä hyvänsä.Nämä ovat kovasydämisiä pyrkyreitä ja olevinaan parempia ikuisesti, kun olivat vanhempien suosikkeja aikanaan. 

Vierailija kirjoitti:

Esikoinen oli se odotettu ja kaivattu. Tyttö. Se osaava esikoinen, joka teki parista perheen.  Piti saada myös poika. Tulikin toinen tyttö, aivan turhake. Minä. Viimein tuli poika, kuopusprinssi. 

Näin meillä. 

Eikä loppujen lopuksi sen prinssinkään asema kovin erilainen ole. Onhan siellä kaksi siskoa, jotka voivat kahdehtia veljeään. Vanhin tytär on kuitenkin aina se paras, loput jotain vahinkoja tai muuten viallisia. Vaikka siten, että olisivat lapsina tarvinneet muutakin huomiota, kuin sen, mitä nyt siltä vanhimmalta sattui yli jäämään. 

Vierailija kirjoitti:

Vanhin ja nuorin ovat ekstrovertteja ja suosittuja, keskimmäinen introvertti ja varovaisempi. Tuntuu mahdottomalta sovittaa yhteen. Riidoissa taas menee niin, että kaksi muuta eivät enää edes muista mistä on pari päivää sitten riidelty, kun kolmas on edelleen loukkaantunut kuukautta myöhemmin eikä toisilla riitä kärsivällisyys palata asiaan. 

Siis onko riitely sellaista, että nämä ekstrovertit ovat samalla puolella riidellessäkin. Ei ihme, että introvertti muistaa kauemmin. Kaiken kaikkiaan tosi kurja tilanne. Sisarusten kannattaisi pitää yhtä.