YLE : Puoliksi ruskean tytön unelma teatterikoulusta toteutui

Antonia Atarah: Kaikki mikä oli väärin koulussa oli oikein lavalla

Näyttelijä Antonia Atarah on tottunut todistelemaan osaamistaan. Lapsena ulkopuolisuutta kokenut Atarah ajatteli pitkään, että hänen pitää toimia kuten muut ollakseen hyvä ja riittävä.

Älä kiitä ruuasta.

Sukulaisen sanat pysäyttivät Antonia Atarahin, joka kiitteli vuolaasti tarjoilua suomalaiseen tapaan vieraillessaan Ghanassa.

Hän kertoi, että meillä on tämä sanonta, älä kiitä ruuasta. Ruoka on ruokaa: välttämättömyys, kaikkienhan pitää syödä.

Pohjoisghanalainen sanonta jäi kummittelemaan Atarahin mieleen. Myös taiteen kuten ruuan pitäisi olla kaikkien saatavilla.

Atarah oli havahtunut Teatterikorkeakoulussa opiskellessaan siihen, miten valkoisia kulttuuritilat, teokset ja tekijät Suomessa perinteisesti ovat.

Atarah halusi luoda turvallisen ja kutsuvan tilan kaltaisilleen, ehkä ulkopuolisuutta kokeneille ei-valkoisille henkilöille. Syntyi teos Dont Thank for the Food.

Lukion jälkeen Atarah ei tiennyt, mitä haluaisi tehdä ja tuskasteli opettajalleen, eikö olisi olemassa mitään jatko-opintomahdollisuuksia, mihin ei tarvitsisi lukea hirvittävää määrää kirjoja yksin.

Opettaja totesi, että voithan kokeilla Teatterikorkeakoulua.

Teatterikorkeakoulussa Atarah pyrki jatkuvasti osoittamaan olevansa tarpeeksi hyvä ja ansainneensa paikkansa ainoana ruskeana opiskelijana hyvin eurosentrisessä ja valkoisessa opinahjossa.

Hänen ajatuksissaan alkoi muotoutua teos, jossa hän toisi myös moninaiset juurensa esiin. Atarah halusi rakentaa jotain itsensä näköistä, jonka keskiössä olisi ilo, hoiva ja turva. Paikan, jossa kaiken hektisyyden keskellä voisi myös levätä. Syntyi installaatio Dont Thank for the Food.

Teos oli keskustelunavaus siitä, millaisia tarinoita taidetiloissa kerrotaan, kuka niitä kertoo ja kenelle. Installaatio oli suunnattu ennen kaikkea bipoc-yleisölle, mutta kaikki toki olivat tervetulleita esitykseen.

Ensimmäisen kerran installaatio rakennettiin valkoisen instituution, Teatterikorkeakoulun tiloihin. Tilanne muistutti jopa talonvaltausta, Atarah kuvailee.

Näen teoksen ikään kuin parasiittina. Otan sen tilan ja minulla on vapaus tehdä siitä juuri sellainen kuin haluan. Ja käytän siihen myös resursseja, jotta bipoc-yhteisö voi levätä tai pitää hauskaa.

https://yle.fi/a/74-20177210