Syövän salaaminen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täytyy mielestäni muistaa että ensisijaisen tragedian kohtaa sairastunut itse, ei muut ihmiset. Sairastuneen velvollisuus ei ole kantaa tilanteessaan taakkaa muiden ihmisten tunteista.

Silloin mielestäni ei pidä kertoa niille läheisillekään. On väärin kertoa heille, ja sitten kieltää heitä puhumasta huolestaan kenellekään mitään, yhtään. Ja vielä suuttua valtavasti, jos heikkona hetkenä äiti menee siskolleen paljastamaan huolensa.

Jos kerran haluaa pitää asian omana tietonaan, pitäisi sitten.

Ei ole verrannollista elää kuolemanpelossa tappavan sairauden kanssa ja olla huolissaan jostain toisesta. Tuossa tilanteessa muut voivat kantaa taakkaa enemmän.

Eivät kaikki elä kuolemanpelossa kuullessaan syövästään. Odottaminen on raskasta, ja alussahan ihminen ei tiedä, miten vakava tilanne on. Harvoin syöpä kuitenkaan tappaa ketään heti. Osa ihmisistä pystyy suhtautumaan asiaan rauhallisesti eikä todellakaan elä pelossa. Kokemusta on.

On aivan normaalia salata syöpä läheisiltään ja kertoa esim.vaikka vain puolisolle. Muista ei välttämättä ole taakan kantajiksi. Osa vähättelee asiaa, osa alkaa selittää kummin kaiman serkkutytön sulhasen anopin veli- puolen syöpää, joka tappoi kolmessa viikossa, osa käy surkuttelemaan ja osaa joutuu syöpää sairastava lohduttelemaan.

On jokaisen oma valinta, mitä kertoo ja kenelle syövästään, se ei muille kuulu.

Minulle lääkäri sanoi heti syöpädiagnoosin saatuani, että nyt kerrot sitten heti kaikille.  Ja niin tein. "Kaikille" ei nyt tarkoita että olisin joka hyvä päivän tutulle kadulla kertonut, mutta perheelle ja suvulle ,töissä ja ystävilleni kerroin. Ja vaikka sieltä jokunen outo kommentti lohkesikin niin voittopuolisesti täysin normaalia kiinnostusta ja tukea eli plussan puolelle jäin siinä mielessä ehdottomasti.  Se saatiin paranemaan eli olen toistaiseksi ainakin kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Olin kerran hautajaisissa joissa vainajan aikuinen lapsi itki aivan valtavasti, oli välillä lähes hysteerinen. Moni häntä lohdutti että aika auttaa vaikkei se nyt siltä tunnu, päivä kerrallaan eteenpäin ja kyllä sinä tästä selviät. Tuntui järkyttyvän noista entistä enemmän. Monia se hämmensi, mutta etenkin vanhemmat ihmiset jatkoivat lohduttamista. Jotkut vielä muille läheisille puhuivat että voi kun tuo X on niin surullinen.

Muutaman kuukauden kuluttua tuli suruviesti tästä aikuisesta lapsesta. Hän oli jo hautajaisissa tiennyt kuolevansa itsekin pian syöpään ja siksi tuo, ja kaikki tsempit, ottivat niin koville. Ei ollut kertonut kuin lähipiirille ja heitä kielsi kertomasta kenellekään.

En tiedä, olisiko kuitenkin hänelle ollut helpompaa, jos muut olisivat tienneet. Ja myös niille läheisille. 

 

Noloa käytöstä. Toivottavasti joku muu käyttäytyy huonosti hänen hautajaisissaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin kerran hautajaisissa joissa vainajan aikuinen lapsi itki aivan valtavasti, oli välillä lähes hysteerinen. Moni häntä lohdutti että aika auttaa vaikkei se nyt siltä tunnu, päivä kerrallaan eteenpäin ja kyllä sinä tästä selviät. Tuntui järkyttyvän noista entistä enemmän. Monia se hämmensi, mutta etenkin vanhemmat ihmiset jatkoivat lohduttamista. Jotkut vielä muille läheisille puhuivat että voi kun tuo X on niin surullinen.

Muutaman kuukauden kuluttua tuli suruviesti tästä aikuisesta lapsesta. Hän oli jo hautajaisissa tiennyt kuolevansa itsekin pian syöpään ja siksi tuo, ja kaikki tsempit, ottivat niin koville. Ei ollut kertonut kuin lähipiirille ja heitä kielsi kertomasta kenellekään.

En tiedä, olisiko kuitenkin hänelle ollut helpompaa, jos muut olisivat tienneet. Ja myös niille läheisille. 

 

Noloa käytöstä. Toivottavasti jo

Joo, kyllä häntä sitten harmittaisi.