Miksei mulla ole yhtään ystävää???

Parempi on ehkä ottaa asenne, että hankkii itselleen vilkkaan sosiaalisen elämän osallistumalla kaikenlaiseen. On iso plussa jos sellaisesta löytää oikean ystävän, mutta se ei ole mitenkään taattua ja ilmankin voi elää ihan kivaa, menevää elämää. Mene mukaan sellaiseen jossa ollaan oikeasti tekemisissä toisten ihmisten kanssa (ei mitään jumppaa jossa ainoa kommunikaatio on voisitko väistää vähän pukukopissa). Esim. Suomen Ladulla on kaikenlaista liikuntapainotteista toimintaa, retkeillään jne.

Mussa taitaa olla jotain vikaa.

kaikki mielellään ystävikseni, kuulostatte niin symppiksiltä!



Ystäviä ei tosiaan koskaan ole liikaa.

ja olis kiva jos olis vaikka sellainen ystäväperhe jonka voisi kutsua illanviettoon, grillaamaan tai lähteä heidän kanssaan jonnekin

ite asun Lopella



-2-

Vierailija:

Parempi on ehkä ottaa asenne, että hankkii itselleen vilkkaan sosiaalisen elämän osallistumalla kaikenlaiseen. On iso plussa jos sellaisesta löytää oikean ystävän, mutta se ei ole mitenkään taattua ja ilmankin voi elää ihan kivaa, menevää elämää. Mene mukaan sellaiseen jossa ollaan oikeasti tekemisissä toisten ihmisten kanssa (ei mitään jumppaa jossa ainoa kommunikaatio on voisitko väistää vähän pukukopissa). Esim. Suomen Ladulla on kaikenlaista liikuntapainotteista toimintaa, retkeillään jne.

Elämme sellaista elämänvaihetta (pienet lapset, työ, parisuhde), että ystävyyssuhteiden luomiselle ei oikein riitä aikaa ja energiaa. Vanhoihin ystäviinkään ei tahdo ehtiä pitää niin paljon yhteyttä kuin haluaisi.

Lisäksi tulee toki se, että ylipäänsä muita ihmisiä tapaa aika pinnallisissa yhteyksissä. Joskus kouluaikana oli helppo ystävystyä, istuttiin samoilla tunneilla vuositolkulla. Mutta entä nyt? Muita ihmisiä tapaa hyvin satunnaisesti leikkipuistoissa tai sitten töissä on kiire hoitaa työt ja työajan päätyttyä rynnätään kaupan ja tarhan kautta omiin koteihin.

Ystävättömissä ei ole välttämättä yhtään mitään vikaa, heillä on vain vähän tilaisuuksia ystävystyä.

Tai sellaista, jonka kanssa voisin mennä elokuviin tai syömään. Meillä ei ole myöskään " perhetuttuja" , joiden kanssa viettää iltoja tai vaikkapa grillailla. Olen kaikille " ystävällisille" vihreä kateudesta.

Peiliinkin olen katsonut, mutta en löydä vastausta. Olen ihan tavallinen, ystävällinen, rehellinen...mutta ehkä liian tylsä ja harmaa.

Olemme kovasti yrittäneet tutustua erääseen perheeseen, kutsuneet kylään ja soitelleet. Viime kyläilyllä he kertoivat miehen 40v. syntymäpäivistä, joissa oli ollut " paljon kavereita" . No, me ei kuuluttu niihin...

Heihin ollaan yhteydessä silloin kun tarvitaan jotain apua, heistä halutaan hyötyä, kun tiedetään että he suostuvat kaikkeen. Sen olen kokenut kun nuorena olin liian kiltti. Mulla oli kamuja vain sillon ku näillä hyväksikäyttäjillä ei ollu muuta seuraa.



Nykysin olen kovettanut luonteeni ja uskallan sanoa EI. Olen nyt aikuisiällä saanut muutaman hyvän ystävän ja perhetuttujakin meillä alkaa olla jo sillain että tuntuu et jatkuvasti on joku kylässä. Ite ollaan laiskempia kyläileen mutta onneksi meillä silti käy kavereita. Toisaalta olen sillain onnellisessa asemassa että minulla on myös siskoja, jotka ovat myös erittäin hyviä ystäviäni.



Mutta älkää siis niin epätoivoisesti yrittäkö ystävystyä että suostutte kynnysmatoksi!

mutta meitä ei niihin ikinä kutsuta :(

ja pahimmalta tuntuu, kun aina valitetaan, kun niihin aina tulee joku, jonkä seurasta ei sit kuitenkaan tykätä. Mutta silti ne häiriköt aina vaan uudestaan saa ne kutsut!

Kaikenlaisia tuttuja mulla on kyllä, sellaisia että sposteillaan, joskus harvoin soitellaan, mutta vaan kun on jotain oikeaa asiaa, pari kertaa vuodessa kyläillään.



Mutta sellaisia ystäviä, joille voisi soittaa koska vaan, kutsua juhliin, jne, ei niin vain löydy. Esim nyt kun saatiin mökki käyttöön koko kesäksi, niin iloa laimentaa se, ettei ole kuin yksi kaveriperhe, jota kutsua siellä käymään. Yksin kai kökitään siellä kesä oman perheen kesken... Mieskin on niin ujo ja hiljaista laatua, ettei mulle tule ystäviä hänenkään kautta.



Joskus toivoisi, että löytyisi joku, jonka kanssa voisi päättää, että tässä ollaan: kaksi samanlaista yksinäistä, kokeillaan voisiko meistä tulla ystävät. Jos ei onnistu, niin mitään ei olla hävitty.



Ja e-pohjanmaalla asustaa tämä yksinäinen.

Mä sanon aina tutuille (puisto, kerhot, tarha, jumppa, naapuruston äidit), joilla on samanikäisiä lapsia, että hei jos joskus haluatte viikonloppuna lähteä ulkoilemaan tai tarvitsette lastenvahtia niin olemme käytössä.



Suurin osa ihmisistä JOSSAIN VAIHEESSA soittaa, että lähtekää meidän kanssa rantaan tai saisko Jenna-Jasmin tulla teille perjantaina kylään, kun meillä on vähän menoa!!!



Lapset on mitä parhain keino ystävystyä. " Nyt kun meidän Laura ja teidän Perttuli on näin hyviä kavereita, niin olisipa mukava vaikka joku viikonloppu käydä kiipeilypuistossa tai pulkkamäessä tai pyöräilemässä." Ei sillä niin väliä vaikka hakkaisivat toisiaan lapioilla aina kun silmä välttää...



Harvalla meillä on liikaa ulkoilukavereita.

milloin " ystävälliset" ihmiset kokoontuvat juhlimaan yhteen, vappu, uusivuosi jne. Olisi kiva, jos voisi joskus kutsua jonkun vaikka grillaamaan...

Se on kuitenkin rajallinen määrä mitä ihmiset pystyvät ylläpitämään ystävyyssuhteita, ja toisilla se kiintiö on niin sanotusti täynnä. Eli vaikka teissä ei ole mitään vikaa ja mukava olisi olla ystäviä niin ei rahkeet riitä kun niitä ystäviä jo on.

Vierailija:

Viime kyläilyllä he kertoivat miehen 40v. syntymäpäivistä, joissa oli ollut " paljon kavereita" . No, me ei kuuluttu niihin...

kanssa olla juhlansa ja viikonloppunsa. Ja siksi en kehtaa tyrkyttäytyä enkä kutsua ketään meille, kun me ollaan niin huonoja ja tylsiä.

Aina ei jaksa ylläpitää sitä ystävyyttä (kriisit, liikaa töitä) ja puolitutut, jotka eivät itse ylläpidä ystävyyttä tipahtaa soittolistoilta.



Mä arvostan sellaisia tuttuja ja ystäviä, joista aina välillä kuuluu vaikka itse ei aina jaksaisikaan. Välillä taas kellekään ei juuri sinä viikonloppuna kelpaa seura kun itse kaipaisi kauheasti seuraa ja tuntuu niin yksinäiseltä.



Ehkä sitä vain pitäis yrittää pitää ystävyyttä yllä, vaikka välillä sellaisen viikonlopun jälkeen kun on vieraillut kauheasti ei millään jaksaisi.



Pääsiäinen oli kovin yksinäinen, viime viikonloppuna kyläiltiin kolmasti ja nyt tänään ei vaan millään jaksaisi lähteä ravintolaan kahen tuttavaperheen kanssa.



Siinä syitä miksi aina ei jaksakaan innostua uusista ihmisistä tai soitella...

Itsesääliin ei ole varaa lapsellisen vaipua! Muista se ja lopeta se tuhkan heittäminen päällesi.



Mistä tiedät asuuko naapurissa perhe, joilla on samoja tuntemuksia ja joista saisitte ikuiset ihanat rakkaat ystävät lopuksi ikää jos et edes kokeile.



Miten sä kuvittelet, että muut saa ystäviä? Masentuneena kotona nyyhkimässä? Se vaatii avointa mieltä ja kykyä ottaa kontaktia muihin ihmisiin useiden pakkienkin jälkeen.

kaverittomien " vanhat" ystävät, kaverit ja tutut. Tarkoitan siis koulu- ja opiskelukavereita, entisiä työkavereita jne. Meillä on miehen kanssa molemmilla iso porukka ihan lapsuuden- ja nuoruudenkavereita, vaikkemme ole asuneet enää lukioaikojen jälkeen kotipaikkakunnallamme (olemme siis kotoisin samasta kaupungista ja ikääkin jo molemmilla 37 v). Välimatkoista huolimatta juuri he ovat niitä kaikkein rakkaimpia ja tutuimpia ihmisiä, joiden kanssa vietetään vaput, uudetvuodet yms. ja kyläillään vähän kauempanakin. Missä vaiheessa te olette heidät kadottaneet vai oletteko aina olleet yksinäisiä? Jos ette, niin ottakaa huviksenne yhteyttä vaikka entiseen luokkakaveriin, itse ainakin moisesta yhteydenotosta ilahtuisin. Olisi ainakin jo valmiiksi jotain yhteistä puhuttavaa.

lapsuudesta/opiskeluajoilta.

Vierailija:

lapsuudesta/opiskeluajoilta.

kaverit on juuri lapsen kautta saatuja. Ei muuta kuin puistoilemaan ja juttelemaan rohkeasti ihmisille.